Kirjallisuutta: Tekoäly ja minä

Petteri Järvinen: Tekoäly ja minä. Tammi, 2023. 333 s.

Järvisen kirjat ovat perinteisesti olleet hyvin teknisiä. Ammoisina aikoina niitä luettiin sana sanalta, komento komennolta opetellessamme esimerkiksi käyttöjärjestelmän komentoja tai tekstinkäsittelyn saloja.

Tämä uusin, järjestysluvultaan 36. kirja, on monella tapaa erilainen. Tekniikkaa ei unohdeta, mutta kirja sisältää paljon pohdintaa tekoälyn roolista ja merkityksestä tulevaisuudessa. Ilman ihannointia, rauhallisen realistisesti huumoriakaan unohtamatta. Esipuheessa Järvinen kertoo keskittyvänsä kirjassa asioihin, joihin tekoäly ei pysty. On lohdullista huomata, että monet näistä asioista ovat meille ihmisille hyvinkin helppoja. Tähän lyhyeen tekstiin olen ottanut vain joitakin kirjassa käsiteltyjä asioita nostoina, paljon muutakin sieltä löytyy.

Kirjan teksti on sellaisenaan mukaansa tempaavaa, mutta jokaisen luvun lopussa olevat linkit täydentävät tekstiä erinomaisesti. Aina pääsee nopeasti lukemaan lisää jostain tekstissä mainitusta kiinnostavasta yksityiskohdasta. Tosin linkkejä ja lähteitä on niin paljon, että niiden perusteellinen läpikäynti ei ainakaan minulta taida onnistua.

Kirjan pari kolme ensimmäistä lukua käsittelevät historiaa. Tietotekniikan historiaa keskittyen tiedonsiirtoon, prosessoreihin, muisteihin, Mooren lakiin. Tämä osuus auttaa hahmottamaan kehityksen nopeutta. Tämä historiakatsaus on sellainen, jonka soisi ainakin lukiolaisten lukevan ymmärtääkseen edes hiukan tietokoneen ja internetin toiminnasta ja tekniikasta. 

Sekä tietokoneiden että tekoälyn historiaa käsittelevissä luvuissa selviää myös, kuinka keskeisessä roolissa matematiikka on ollut ja on edelleen, kehitettäessä näitä merkittäviä asioita. 

Käsittelynsä saavat niin digitaalinen valokuvaus, paperiton toimisto, myyntikuvastot kuin dronetkin.

Tekoälyn historiaa ja kehitystä käsittelevä luku on myös antoisa. Turingin testin, ja ELIZA-psykiatrin kautta siirrytään sujuvasti shakkipeliin ja tekoälyn tai tietotekniikan rooliin siinä. Shakki saa suhteellisen, ehkä liiankin, suuren roolin kuvauksessa, mutta toisaalta sen avulla on mahdollista selittää ymmärrettävästi tekoälyn käyttämiä strategioita.

Kuvantunnistuksen yhteydessä ei voida sivuuttaa syväoppimisen käsitettä, josta olikin jo aiemmin artikkeli Dimensiossa (John D. Kel­le­her: Sy­väop­pi­mi­nen – kuin­ka te­koä­ly toi­mii, Dimensio 25.2.2021). 

Google Translator vs Kinder-muna

Kiinnostavien historialukujen jälkeen päästään selvittämään sitä, mihin tekoäly pystyy ja erityisesti sitä, mihin se ei pysty. Käsittelyssä ovat kuvantunnistaminen, konekäännökset, sijoittaminen, tietokilpailut jne. Voisi olettaa, että tekoäly – sijoittaessaan – olisi jo miljardööri, jos se kerran osaa niin paljon. Tai voittaisiko se Haluatko miljonääriksi -kilpailussa täyden potin? 

Näistä luvuista oppii valtavasti asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomioita käytettäessä esimerkiksi konekäännöksiä tai luettaessa koneen tekemiä käännöksiä. Käännöksethän kehittyvät kaiken aikaa, siksi meidän huijaamisemme on helpompaa ja helpompaa. Vaikea suomen kieli ei enää suojaa meitä, konekäännökset alkavat olla todella hyviä. Järvisen mukaan pahimmat virheet ovat niitä, jotka eivät suoraan pomppaa silmille tekstiä lukiessa. Tällaisia saattavat olla numeerinen tieto, päivämäärät yms. 

Lähes kaikki tuntevat jo ChatGPT:n, joka käyttäjämäärä on valtava. Parissa kuukaudessa avaamisesta käyttäjiä oli jo 100 miljoonaa. Veikkaisin, että moni opettaja on jo ehtinyt tarkastaa ChatGPT:n tekemiä opintosuorituksia joko tietoisesti tai tietämättään. Millaisia arvosanoja se mahtaa olla saanut? Kirjasta löytyy myös alaotsikko Tekoäly koulussa. 

Robottiautot saavat kirjassa oman lukunsa ja ihan ansiosta. Niistä on uutisoitu todella pitkään ja onhan niitä liikenteessäkin rajoitetuissa olosuhteissa ainakin Kaliforniassa, jossa on harvemmin lunta ja jäätä. Tosin monessa ns. tavallisessakin autossa on ominaisuuksia, jotka hyödyntävät tekoälyä. Autot osaavat kertoa tien nopeusrajoitukset ja osa autoista reagoikin rajoituksiin. Pienenä detaljina mainittakoon, että vaalien alla jotkut autot kyllä luulivat ehdokasnumeroita mainoksissa nopeusrajoituksiksi. Tällaiset meille itsestään selvät asiat eivät ole aivan niin selviä tekoälylle. 

Meistä jokainen on tekoälyn kanssa tekemisissä jatkuvasti – halusimmepa tai emme. Tekoäly suosittelee meille tuotteita sen perustella, mitä olemme ostaneet tai mistä olemme tykänneet. Jotain dataa meistä on siellä sun täällä, vaikka emme käyttäisi kanta-asiakaskortteja tai hengailisi sosiaalisessa mediassa. Osuvatko suositukset oikeaan? Millainen laskenta-algoritmi taustalla pyörii? Itse saan nykyään enenevässä määrin mainoksia ikääntyneiden palveluasumisesta, ryppyrasvamainokset ovat vähentyneet. Luonnollisesti koen näiden mainosten kohdennuksen menevän pieleen.

Negatiiviset ikälisät ja kokemuksen merkitys

Kirjan loppupuolella on pohdintaa viidennen asteen yhtälön ympärillä. Ja siitä, miksi nimenomaan matematiikassa merkittävät isot löydöt tehdään varsin nuorina. 

Pohdinta jatkuu urautumisen ympärillä. Olemmeko rutiiniemme orjia nuorina vai vanhoina vai jossain sillä välillä. Pitäisikö nuorille maksaa enemmän palkkaa, koska nuoret ovat kyvykkäämpiä oppimaan ja innostuneempia uusista asioista ja tiputtaa palkkaa asteittain?

Kuten hyvin tiedämme, kokemuksella on monessa ammatissa paljon merkitystä. Tätä lukiessani aloin väistämättä tarkkailla itseäni, kuinka urautuneesti teen tietyt päivärutiinit ja voisiko ja kannattaisiko niihin tehdä muutoksia. Paljonko kielessämme on termejä tai sanontoja, jotka liittyvät menneisyyteen? Lyömmekö luurin jonkun korvaan, vaikka luuria ei ole ollut käytössä aikoihin ja monta muuta vastaavaa?

Digiajan työ vaatii jatkuvaa uuden oppimista. Rutiineja tarvitaan, mutta vanhoilla ”kalvoilla” ei pitkälle pärjää. Vuositasolla työtehtävien uusiutumistahti on noin 12 prosenttia. Vaikka itse ei aikoisikaan vaihtaa ammattia tai alaa, opettaja on siitä ihanteellisessa asemassa, että hän pääsee oppimaan uusia asioita oppilattensa kanssa ja kautta. Ja hänen pitääkin tehdä niin. 

Opettaminen ammattina varmaankin säilyy, mutta sekin muuttuu kaiken aikaa. Kannattaa siis pysyä ajan tasalla. 

Mikä olikaan sellainen yksi asia, johon tekoäly ei pysty – vielä: paidan viikkaaminen.

Kirja kannattaa lukea ajatuksella ja palata pohdintaan myöhemminkin. Loppuosa on nimenomaan pohdintaa työn muuttumisesta, olisi hienoa, jos se saisi lukijankin pohtimaan asioita omasta näkökulmastaan ja jopa kyseenalaistamaan joitakin omia ajatuksiaan. Kirja johdattelee lukijansa pohtimaan omaa työtä ja tapaa tehdä työtä tulevaisuudessakin – sekin on hyvä syy lukea tämä kirja. 

Kirjoittaja