Tulevaisuustaitoja pelien avulla

Peleillä voidaan saavuttaa lukuisia oppimista tukevia asioita, kuten herättää kiinnostusta ja oppimista toistojen kautta. Pelit ovat myös turvallinen tapa oppia tulevaisuustaitoja. Niiden avulla voi valita eri polkuja, epäonnistua ja aloittaa uudelleen. 

Älylaitteiden käytöstä kouluissa syntyi somemyrsky, – ja somemyrskylle tyypillisesti argumentointi on ollut kiihkeää puolesta ja vastaan. 

Kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka toivoo, että joko-tai-ajattelusta siirryttäisiin kohti sekä-että-ajattelua. Koulu ei voi mennä takaisin 80-luvulle, vaan sen pitää elää ajassa. 

”Valmius säädellä älylaitteiden käyttöä ja käyttää teknologiaa järkevästi ovat keskeisiä tulevaisuuden taitoja. On parempi oppia jo nuoresta, miten omaa digikäyttäytymistä voi säädellä”, Kirsti Lonka painottaa.

Hän vetää DigiConsumers-tutkimushankkeessa digitaalisten ja taloustaitojen oppimisen tutkimusryhmää, jossa tutkitaan mm., miten nuoret säätelevät digikäyttäytymistään, esimerkiksi pystyvätkö he työskentelemään keskeytyksettä ja miten digilaitteen käytön säätely onnistuu.

Longan mukaan nuoret kehittävät myös keskenään vastavuoroisen säätelyn tapoja. Esimerkiksi se, joka ensimmäisenä tarttuu kännykkään hampurilaisbaarissa, maksaa koko laskun.  

Pitkästynyt teini on riski

Kun ihminen on innostunut, kiinnostunut ja hänellä on mielekäs haaste, hän myös oppii. Sen sijaan pitkästyminen on Kirsti Longan sanoja käyttäen kammottavin yhteiskuntarauhaa horjuttava tunne. 

”Mikään ei ole niin vaarallinen kuin pitkästynyt teini-ikäinen. Hänet voi saada lähtemään mihinkä älyttömyyteen tahansa”, hän vahvistaa.

Älylaitteiden myötä myös erilaiset mobiilipelit ovat tulleet mukaan kouluopetukseen. Mitä hyötyä peleistä on opetuksessa?

”Pelit on turvallinen tapa oppia tulevaisuutta. Pelien avulla voi myös valita eri polkuja, epäonnistua ja aloittaa uudelleen”, Vaasan yliopiston taloustieteen professori Panu Kalmi selventää. Hän vetää tutkimusryhmää, joka tutkii DigiConsumers-hankkeessa pelillisiä lähestymistapoja ja talousopetuksen digitaalisia työkaluja. 

Tulevaisuusajattelua

”Peleillä voidaan saavuttaa lukuisia oppimista tukevia asioita, kuten kiinnostuksen herättämistä, oppimista toistojen kautta, mutta myös syväoppimista. Peleissä ja taloudessa on samanlaisia elementtejä, niukkuutta molemmissa ja halutaan käyttää resursseja”, Panu Kalmi vertaa.

Säästäminen, sijoittaminen, budjetointi ja vakuutukset vaativat etukäteissuunnittelua ja tämänhetkisestä kulutuksesta luopumista tulevan hyväksi.

”Kaikki nämä toiminnot vaativat tulevaisuuteen orientoitumista, mikä ei välttämättä ole kovin luontaista toimintaa, vaan se vaatii tietoista vahvistamista”, Kalmi painottaa.

Neljä valokuvaa taloussankari-kilpailusta, iloisia joukkueita teini-ikäisiä osallistujia tekemässä yhteistyötä. Taloussankari-kilpailu on taloustaitokilpailu 8-luokkalaisille.
Kuva 1: Taloussankari-kilpailu on taloustaitokilpailu 8.-luokkalaisille. Kilpailun tavoitteena on opettaa nuorille talous- ja työelämätaitoja hauskalla ja kannustavalla tavalla yhteistyötaitoja käyttäen. Lähde: Nordea.

Taloussankarit opettavat

Nuorten tulevaisuuden hyväksi työtä tekevät valtakunnallinen Talous ja nuoret TAT on kehittänyt kumppaniensa kanssa maksuttomat ja mobiilit Taloussankari-pelit sekä alakouluun että yläkouluun. 

Alakouluun tarkoitettu TaloussankariJunior.fi  opettaa lapsia tekemään kulutukseen ja rahaan liittyviä fiksuja arjen valintoja.

Yläkouluun tarkoitetussa Taloussankari.fi -pelissä tutustutaan oman talouden hallintaan, säästämiseen, kuluttamiseen ja sijoittamiseen. Parhaiten pelissä pärjää se, joka hallitsee talousasioissa kokonaisuuden ja kartuttaa rahasaldon lisäksi kokemuksia.  

Taloussankari-pelejä voi hyödyntää monella tavalla opetuksessa. Pelejä voi pelata oppitunnilla opettajan johdolla tai itsenäisesti. Pelejä voi pelata myös lyhyemmissä osissa ja keskeneräistä peliä voi jatkaa myöhemmin. Pelit sopivat hyvin itsenäiseksi kotitehtäväksi tai ennakkotehtäväksi ennen oppituntia. 

Tarinalliset Taloussankari-pelit opettavat arjen tärkeitä taitoja elämyksellisellä tavalla ja juuri siinä vaiheessa, kun asia alkaa kiinnostaa. Matematiikan tunneilla Taloussankari-pelin kautta voi tutustua mm. lainojen kustannuksiin ja korkoa korolle -ilmiöön. 

Pelit on kehitetty yhdessä nuorten kanssa. Talous ja nuoret TATissa TET-harjoittelija arvioi peliä viime kesänä kiinnostavaksi: ”koska nämä asiat alkavat olla ajankohtaisia meidän ikäisille nuorille ja niitä ei käydä kouluissa läpi. Lisäksi peliä oli helppo pelata eikä sinun tarvinnut miettiä, mitä painat”.

Parempaa suosittelua pelille me emme voi saada.

Taloussankari-kilpailu

Taloussankari-kilpailu on taloustaitokilpailu 8-luokkalaisille. Opettajat ilmoittavat kasiluokkansa Taloussankari-kilpailuun 11.3. mennessä!

Joukkueet kisaavat toisiaan vastaan koululuokissa pelattavaan Taloussankari-peliin pohjaavassa visassa. Karsintakilpailu järjestetään etänä Global Money Weekin aikana 22.–23.3.2022. 

Taloussankari-kilpailu huipentuu 5.5.2022 järjestettävään finaaliin, joka pelataan Helsingissä viiden hengen joukkueissa.

Voittajajoukkue saa Taloussankari-tittelin ja voittopokaalin lisäksi 10 tablettitietokonetta edustamalleen koululle luku- ja digitaitojen edistämiseksi. Lisäksi joukkueelle jaetaan henkilökohtaiset Taloussankari-stipendit oman koulun lukukauden päättäjäisissä.

Lisätietoja 

Taloussankari.fi

Tilaa Dimension uutiskirje – saat sähköpostiisi aina kuunvaihteessa koosteen tuoreimmista artikkeleista.

Kirjoittaja