Vietä piin päivää perjantaina

Piin päivää vietetään 14. maaliskuuta, koska piin likiarvo on 3,14. Piin päivä sattuu vuonna 2025 perjantaiksi.

Piin likiarvon voit määrittää itse ympyränmuotoisesta kappaleesta mittaamalla ympyrän kehän ja halkaisijan, minkä jälkeen jaat ympyrän kehän pituuden halkaisijalla. Lopputuloksena on päättymätön sarja lukuja eli luku on ääretön. Tätä lukua kutsutaan nimellä pii, joka on myös kreikkalaisen kirjaimiston 16. kirjain.

Piin likiarvon määrittämisen voitte toteuttaa koulussa siten, että muodostatte mahdollisimman ison ympyrän oppilaista, minkä jälkeen mittaatte samalla tavalla ympyrän halkaisijan asettumalla vierekkäin, eli esimerkiksi jos muodostatte ympyrän 22 ihmisestä ja halkaisijaan mahtuu 7 ihmistä, niin pii on tällöin 22:7 ≈ 3,14. Tämä 22. heinäkuuta on itse asiassa vaihtoehtoinen päivä piin päivän viettämiseen ja sitä nimitetään piin likiarvon päiväksi.

Piin päivää voit viettää monella tapaa. Tässä muutamia ideoita piin päivän viettämiseen.

Tee pii-kaulakoru

Tee pii-kaulakoru, josta voi lukea piin likiarvon eriväristen helmien lukumäärän mukaan. Vastaavanlainen idea on piirtää paperille kuvia kerrostaloista, torneista tai puista, joissa kerrostalon tai muun kohteen korkeus on piin likiarvon numero. Toinen vaihtoehto kaulakorun tekemiseen on valita 10 erilaista väriä ja sopia, mitä numeroa kukin väri edustaa. Laittamalla värit samaan järjestykseen kuin on piin likiarvossa, voidaan muodostaa kaulakoru. Tällöin kaulakoruun saadaan mukaan enemmän piin desimaaleja.

Pii-tanssi

Kehitä Scratch-ohjelmointiympäristössä musiikki, joka soittaa piin likiarvoa. Voit lisäksi laittaa hahmon tanssimaan tämän musiikin tahtiin. Kuinka monta piin desimaalia sait soitettua? Pystytkö tanssimaan itse mukana? Voit kehittää jokaiselle numerolle oman tanssiliikkeen. Tai sitten liikutaan desimaalin osoittama matka eteenpäin kuten alla olevassa esimerkissä. Liike kannattaa jaksottaa odota-komennoilla musiikin tahtiin.

Pii-pelikorttipeli

Poista pelikorttipakasta kympit, kuninkaat, kuningattaret ja jokerit. Olkoon ässä numero 1 ja jätkä numero 0. Kaikki muut numerot 2-9 ovat normaalisti käytössä eli yhteensä pelissä on 40 korttia. Sekoitetaan kortit ja jaetaan jokaiselle pelaajalle seitsemän korttia käteen, loput kortit laitetaan pinoon ylösalaisin pöydälle. Sopiva määrä pelaajia korttipeliin on 3-4. Sovitaan kuka aloittaa korttipelin, esimerkiksi nuorin pelaaja voi aloittaa. Ensimmäinen numero, joka laitetaan pöytään, on numero 3. Jos pelaajalla ei ole numeroa 3, silloin pelaaja ottaa kortin pakasta. Jos se oli numero 3, sen voi laittaa pöydälle oikeinpäin ja vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle, muussa tapauksessa pelaaja pitää kortin ja vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle joka tapauksessa. Näin jatketaan, kunnes pöydässä on numero 3. Seuraava numero, joka laitetaan pöytään, on piin ensimmäinen desimaali eli ykkönen. Pelaaja, jonka vuoro on laittaa kortti, laittaa ykkösen kädestä tai jos ei voi laittaa, ottaa uuden kortin. Jos se on ykkönen, sen voi laittaa pöydälle, muutoin kortti jää käteen ja vuoro vaihtuu. Näin jatketaan, kunnes kaikki kortit on lyöty pöytään siinä järjestyksessä kuin on piin desimaalit. Pelin voittaa se, jolta loppuu kädestä ensimmäisenä pelikortit. Pelissähän käy niin, että piin desimaalit eivät tule tasaisesti vuorotellen, joten on syytä sopia sääntö, että kun neljä samaa numeroa on lyöty pöytään, niin jatkossa nämä numerot hypätään yli tai vaihtoehtoisesti peli päättyy siihen. Viimeinen numero, joka lyödään pöytään, on numero 0, johon peli viimeistään päättyy, koska silloin kaikki 40 korttia on lyöty pöytään. Todennäköisesti peli päättyy jo aikaisemmin, koska joltain pelaajalta loppuu kädestä kortit. Kun katsot seuraavaa numerosarjaa, näet että numerosarjassa on punaisella kuvattu ne numerot, jotka hypätään yli, koska se on vähintään viides sama numero jonossa.

Jos kortit loppuvat pöydän pinkasta, voitte sopia, että joko vain vuoro siirtyy eteenpäin tai kortin voi ottaa satunnaisesti vetämällä siltä pelaajalta kädestä, jonka vuoro olisi seuraavaksi. Tästä ideasta voisi kehittää pelin muunnelman eli lisättäisiin peliin ylimääräinen kortti, esimerkiksi jokeri, ja pelin häviäisi se, jolle käteen jää jokeri lopussa. Silloin voitaisiin jakaa enemmän kortteja käteen ja nostot tapahtuisivat toisten kädestä. Voitte myös sopia, että jos kortit loppuvat pöydästä ja kukaan ei voi laittaa korttia, peli päättyy siihen ja pelin voittaa se, jolla on vähiten kortteja kädessä. Tämä sääntö on hyvä siinä tapauksessa, jos punaisia numeroita ei hypätä yli. Mikäli myös punaiset numerot haluttaisiin pelata, numeroa vastaavat kortit pitäisi silloin lainata toisesta tai kolmannesta pelikorttipakasta. Käytännössä on parempi hypätä nämä numerot yli, kun neljä samaa numeroa on lyöty pöytään. On helpompi käyttää vain yhtä korttipakkaa pelaamiseen. Tietysti kahta korttipakkaa käyttämällä pelissä voisi olla enemmän pelaajia. Ja pelistähän saisi todella haasteellisen, jos piin likiarvo pitäisi osata ulkoa.

Puhu pii-suomea

Kokoa aluksi taulukkoon erimittaisia sanoja, joiden kirjainten määrä vaihtelee välillä 1–9. Koska Suomessa ei ole yhden kirjaimen sanoja, voit tehdä tarvittaessa myös yhdistelmäsanoja kahdesta peräkkäisestä sanasta. Muodosta sanoista pii-suomea eli lauseita, joissa sanojen pituus määräytyy piin desimaalin mukaan. Kuka keksii hauskimman lauseen? Tällä tekniikalla voit muistaa monta piin desimaalia tarvittaessa ulkomuistista. Voitte järjestää kilpailun, kuka muistaa eniten piin desimaaleja. Jos piin likiarvossa numero on nolla, niin sanan voi vaikkapa korvata jollain ilmeellä, kuten esimerkiksi hymyllä, tai yksinkertaisesti aukaisemalla suunsa sanoakseen jotain, mutta ei sanokaan mitään.

Pii-juoksukilpailu

Järjestäkää pii-juoksukilpailu, jonka pituus on 3,14 km. Voittaja saa 3,14 kg karkkia tai vaihtoehtoisesti jotain terveellisempää, kuten esimerkiksi 3,14 kg porkkanoita. Jos kilpaileminen ei ole teidän juttu, voitte järjestää pii-kävelyn, jossa mitataan 3,14 km matka vakiomittaisen narun avulla. Samalla voitte pohtia, että jos tämä matka olisikin ympyrän kehä, mikä tällöin olisi ympyrän halkaisija. Tai jos ympyrän kehä olisi kahden piin matka, mikä tällöin olisi ympyrän säde. Tästä pohdinnasta onkin enää lyhyt matka radiaaniasteisiin.

Laskukone, numero 5 ja pii

Ota laskukone ja näppäile luku 55555. Ota luvusta käänteisluku painamalla 1/x-painiketta, jolloin saat desimaaliluvun 0,000 018. Jos nyt otat tästä 55555 käänteisluvusta sinin, niin saat vastauksena piin likiarvon eli sin(1/55555) ≈ 3,14∙10-7. Oletuksena on tässä, että laskimessa on asteluvut (deg) käytössä. Jos näppäilet lukuun enemmän numeroita 5, niin likiarvo lähestyy piitä. Miksi näin tapahtuu? Mikä yhteys numerolla 5 ja piillä on? Katso selitys Numberphillen videolta, jonka katselu sopii hyvin piin päivän ohjelmanumeroksi:

Lähde: Numberphile Youtube-kanava.

Pii-pizzaa

Leivo pizzaa ja laske leipomasi pizzan tilavuus eli π∙z∙z∙a. Tähän tarkoitukseen sopii paremmin pannupizza, joka on hieman paksumpi kuin tavallinen pizza. Pizza sopii myös ympyrämuodon takia hyvin piin likiarvon määrittämiseen. Halkaisija on helppo mitata, kun puolitat pizzan, ja mikäs on sen parempi kuin päättää piin päivän viettäminen syömällä pizzaa.

Pii-palapeli ja -juliste

Piin päivänä voit myös pelata pii-palapeliä samalla kun syöt pizzaa.
Lataa pii-palapeli tästä.

Laita lisäksi seinälle piin päivän juliste.
Lataa piin päivän juliste tästä.


Aikaisemmat Dimension jutut piin päivästä:

Piin laskemisen historiaa (Dimensio 14.3.2022)

Piin päivä 14.3. (Dimensio 26.2.2019)

Kirjoittaja