Dragons Out – lohikäärmesatuja nuorille

Kuinka ohjelmistotestausta voisi selittää kiinnostavasti lapsille ja nuorille? Ohjelmistotestaaja ja kirjailija Kari Kakkonen on asian ratkaisut kirjoittamalla lohikäärmesatukirjan Dragons Out. Kirjassa ohjelmistovikoja ovat lohikäärmeet, joita ritarit eli koodaajat tappavat. Aluksi lohikäärme eli ohjelmistovika pitää kuitenkin löytää, paikallistaa, tunnistaa ja luokitella. Tähän tarvitaan ohjelmistotestaajia, joka voi olla käytännössä kuka vain ohjelman käyttäjä. Kirjan päähenkilöitä ovat Laura ja Tero joiden haave on päästä ritarikouluun. Nämä nuoret kunnostautuvat lohikäärmeiden eli ohjelmistovikojen löytämisessä. Kirja seuraa Lauran ja Teron matkaa kohti ritarikoulua, samalla opitaan tunnistamaan erilaisia lohikäärmeitä eli ohjelmistovikoja. Ohjelmistoviat poistetaan tappamalla lohikäärmeet yhdessä ritarien kanssa.

Kari Kakkonen, DRAGONS OUT, lohikäärmeistä, ritareista ja ohjelmistotestauksesta, Avain-kustannus 2020. Kirja on sidottu ja kovakantinen, jossa on 196 sivua.

Kirjassa on 13 kappaletta, joissa kussakin kappaleessa esitellään yksi vikatyyppi. Kirjan kantava idea on esitellä erilaisia ohjelmistovikoja, joita ovat esimerkiksi muistivuoto (ärsyttävä punainen lohikäärme), toiminnallisuusvika (harmaa ryöstelevä lohikäärme), tietoturvavika (ilkeä musta lohikäärme), suorituskykyvika (nopea purppura lohikäärme), käytettävyysvika (hankala vihreä lohikäärme) jne. Lohikäärmetarinat ovat syntyneet näiden vikojen ympärille. Yksittäisinä tarinoina sadut ovat mukaansa tempaavia, jännittäviä ja täynnä toimintaa. Kirja on helppolukuinen ja selkeästi kirjoitettu. Aikuinen lukee kirjan läpi helposti päivässä, mutta silloin tarinat alkavat helposti toistaa itseään. Yleensä kussakin tarinassa on jokin ongelma lohikäärmeestä, joka toistuu. Seuraavaksi lohikäärme löydetään, tunnistetaan ja tapetaan. Tämä tarinoiden samankaltaisuus ei välttämättä nuoria haittaa, koska kirja on selvästi kirjoitettu nuorille. Kirjan mukana on paljon Andienn Szell:in upeita piirroskuvia lohikäärmeistä, tapahtumapaikoista ja tarinoiden päähenkilöistä, niin lukijan on helppo eläytyä kirjan tarinoihin.

Kirja toimii parhaiten tarina kerrallaan pienissä paloissa. Kirjassa on rinnakkain kaksi tasoa: satutarina ja tietotarina, jossa selitetään mitä sadun asioilla tarkoitetaan. Kirjan siis voi lukea pelkkänä satukirjana, jos näin haluaa. Toinen vaihtoehto on lukea satu selitysten kera, jolloin päästään ohjelmistotestaajien maailmaan. Jokaisen kappaleen lopussa on vielä kertaavia kysymyksiä ja erilaisia tehtäviä, jolloin kirjaa voisi käyttää myös oppikirjana esimerkiksi koulussa. Lisäksi kirjan lopussa on kattava sanasto koodaamisesta ja ohjelmistotestauksesta. Kirjaan on saatavana myös oheismateriaalia PowerPoint-esityksen muodossa kouluihin kirjan web-sivulla: https://www.dragonsout.com/

Kirjaa voisi suositella kotiin satukirjaksi. Aluksi satuja voivat vanhemmat lukea lapsille, mutta myöhemmin lasten kasvaessa nuoret voivat itse lukea sadut uudestaan tietoaineksen kera. Nuoret ja lapset voivat lisäksi tehdä kirjan mukana tulevia tehtäviä, jolloin se ruokkii nuorten mielikuvitusta ja voihan olla, että myöhemmin joku nuori kiinnostuu koodaamisesta ja ohjelmien testaamisesta niin paljon, jotta itsekin haluaa isona päästä ”ritarikouluun”. Kirja on oikein hyvä tapa tuoda koodauksen ja ohjelmistotestauksen maailmaa tunnetuksi nuorille ja mikseipä myös aikuisille. Koulussa aiheen ympärillä voisi helposti 1-2 oppituntia viettää, jotta nuoret oppisivat tunnistamaan vikoja ja vaatimaan toimivia ohjelmia tietokoneissa, tableteissa ja kännyköissä. Kirja kouluttaa aktiivisia kuluttajia, mutta tuo myös esille sen tosiasian, että ohjelma on yhtä hyvä kuin on sen koodin kirjoittajakin. Kun hallitset koodia, niin hallitset maailmaa, olkoonpa siellä lohikäärmeitä tai ei.

Arvostelu: Tuomo Riekkinen, MAOL ry.

Kirjoittaja