Kirjallisuutta: Maailman kauhea vihreys
Benjamin Labatut: Maailman kauhea vihreys. Suomentanut Antero Tiittula. Tammi 2023, 206 s.
Maailman kauhea vihreys on romaani eikä tietokirja. Tai ehkä paremminkin novellikokoelma, jonka tekstejä sitovat yhteen matemaattis-luonnontieteelliset aiheet. Tyyliltään kaunokirjallisuutta, mutta asiatiedon välittämisellä on painava osuus. Tapahtumat ja esiintyvät henkilöt ovat todellisia. Elämänvaiheet ja maailmantapahtumat perustuvat lukuisista elämäkerroista ja artikkeleista poimittuihin tietoihin. Fiktiota ovat henkilöiden ajatukset ja tuntemukset, sillä kukaan ei ole aikanaankaan päässyt heidän päänsä sisään niitä kirjaamaan. Kirjaa voi kuitenkin lukea myös tietoteoksena, sillä loppusanoissa tekijä sanoo, että hän on koettanut ”pysyä uskollisena tieteellisille käsitteille”.
Matemaattisista aineista kiinnostuneelle lukijalle kirja on kiinnostavaa luettavaa, sillä se vyöryttää esiin laajan joukon tiedemiehiä, joista tunnetuimpia ovat fyysikot Einstein, Bohr, Heisenberg, Schrödinger ja de Broglie. Matemaatikot Mochizuki ja Grothendieck eivät ehkä ole niin tunnettuja, vaikka jälkimmäistä onkin pidetty yhtenä suurimmista 1900-luvun matemaatikoista. Hänen tuotteliaimmat vuotensa olivat 1950-luvun loppupuolella ja 1960-luvulla. Silti suuri yleisö ei tunne häntä, sillä hänen työnsä käsittelivät hyvin abstrakteja aiheita kuten topologisia vektoriavaruuksia, homologista algebraa ja algebrallista geometriaa.
Mochizuki on sen sijaan hyvin tunnettu julkisuudessakin erityisesti vuonna 2012 julkaisemastaan abc-otaksuman todistuksesta. Kansainvälinen lehdistö kirjoitti siitä useamman vuoden ajan, myös suomalaiset lehdet kuten Helsingin Sanomat vuonna 2015 otsikolla ”Japanilainen saattoi ratkaista matemaattisen ikuisuusongelman – kukaan ei voi tarkistaa”. Ongelman perusidea on helposti ymmärrettävissä, sillä se koskee kokonaislukujen tuloa abc, missä a ja b ovat keskenään jaottomia ja c = a + b. Todistus sen sijaan on 500-sivuinen ja sisältää niin vaikeaselkoista, abstraktia ja edistyksellistä matematiikkaa, että sen sitovuudesta ei ole vielä kymmenen vuoden päästäkään päästy yksimielisyyteen.
Fysiikalla on kirjassa matematiikkaa keskeisempi asema. Puolet kirjasta käsittelee nimittäin kvanttimekaniikan kehitystä maailmansotien välisenä aikana. Vaikka tässä jaksossa on paljon ilmeisen fiktiivistä ainesta, niin perusjuoni, kiistely kvanttiteorian tulkinnoista, nousee esille selkeämmin kuin missään lukemassani tietokirjassa. Vaikuttavimpia kuvauksia on vuonna 1927 järjestetystä viidennestä Solvay-konferenssista, jossa Einstein ja Bohr ajautuivat kiivaaseen sanaharkkaan. Jaksoon sisältyy tietokirjallisuudelle vertoja vetävä kansantajuinen esitys kvanttimekaniikan kööpenhaminalaisesta tulkinnasta.
Entä sitten se kauheus? Järkyttävimmät kuvaukset tulevat kemiasta. Kirja alkaa natsien valtakunnanmarsalkan Herman Göringin huumeriippuvuudesta ja kaliumsyanidilla tekemästään itsemurhasta. Siitä siirrytään sinihapon kautta sujuvasti preussinsiniseen (heksasyanoferraatti(II)), yhteen ensimmäisistä keinotekoisesti valmistetuista väriaineista. Myöhemmin keksittyä väriainetta, smaragdinvihreää ”keisarinvihreää”, kemialliselta nimeltään kupariasetoarsenaatti, kerrotaan käytetyn tapeteissa ja jopa makeisissa ennen kuin opittiin tuntemaan sen äärimmäinen myrkyllisyys.
Kirjassa kuvataan toinenkin vihertävä hirvitys. Valtava, vihertävä kloorikaasupilvi, historian ensimmäinen kaasuhyökkäys, tappoi Ypresin kylässä Belgiassa tuhansia ranskalaissotilaita vuonna 1915. Kloorikaasun vaikutusta kuvataan heikkohermoisen lukijan mielestä turhankin realistisesti. Tämän kaasuhyökkäyksen suunnittelu ja syanidia sisältävän, hyönteismyrkyksi kehitetyn, mutta myöhemmin natsien kuolemanleireillä käytetyn Zyklonin keksiminen eivät kuitenkaan olleet kemisti Haberin suurimmat saavutukset. Jo aikaisemmin 1909 hän oli nimittäin kehittänyt typpilannoiteongelman ratkaisseen ammoniakinvalmistusmenetelmän.
Kirjan luettuaan jää pohtimaan sen nimeä. Kloorikaasulla ja keisarinvihreällä voidaan sitä tietysti perustella, kauheutta erityisesti. Niiden käsittely ei kuitenkaan vie kirjasta kuin pienen osan. Matematiikassa ja fysiikassa ei vihreää ole. Ja mistä tulee ’maailma’ kirjan nimeen, sillä sitä ei ole alkuperäisteoksen nimessä Un verdor terrible. Sana ’verdor’ merkitse vihreän lisäksi myös ’tuoreutta’ ja abstraktisti ’uutuutta’. Voisiko tämä viitata kirjassa kuvattuihin uusiin ajatuksiin kuten aikanaan hyvin kiistanalaiseen Schwarzschildin singulariteettiin ja jo edellä mainittuihin kvanttimekaniikkaan ja uusiin matemaattisiin keksintöihin. Singulariteetti, musta aukko, tuo mukaan koko universumin, mikä perustelisi ’maailman’ kirjan nimessä. Ja vielä, miksi ei suomeksi ”Maailman kauhea vehreys”, joka sisältäisi vihreyden, mutta antaisi suomalaiselle lukijalle pelkkää väriä laajemman ja ehkä vähän positiivisemman mielikuvan. Kyllä kirjasta sellaisiakin aineksia löytyy.
Alkuperäisteoksen nimen monitulkintaisuudesta johtunee, että sen englanninkielisen käännöksen nimi on When We Cease to Understand the World. Sen laatija on niin monesti palkittu kääntäjä Adrian Nathan West, että voi hyvin kuvitella hänen käyttäneen kääntäjän oikeutta palvella englanninkielisen kirjan lukijoita parhaalla mahdollisella tavalla ja pyrkineen siksi nimen vaihdoksella luonnehtimaan kirjan sisältöä paremmin kuin alkuperäisnimen suora käännös olisi tehnyt. Sellaista nimeä voidaankin perustella asioiden vaikeatajuisuudella, kuten esimerkiksi edellä mainitut singulariteetti, abc-otaksuman todistus ja kvanttiteoria. Suomeksihan kirja on käännetty suoraan espanjankielisestä alkuteoksesta. Ja kääntäjä on ollut uskollinen tekijän sanojenvalinnalle eikä niinkään kirjan sisällölle. Tanskalainen käännös näyttää noudattavan Westin nimivalintaa, mutta useimmat muut, joita on jo kolmatta kymmentä, ovat pitäytyneet alkuperäisen nimen käännöksessä.
Tekijä on Rotterdamissa syntynyt, Chilessä asuva Chilen kansalainen, kirjailijana suhteellisen tuore, sillä Maailman kauhea vihreys oli vasta hänen kolmas kirjansa. Hän on kiinnostunut kaaoksesta, järjettömyydestä, irrationaalisuudesta, satunnaisuudesta ja äärettömästä. Kirjailijanluonteestaan hän on itse sanonut, että häntä kiehtovat hulluus, unelmat ja ajattelun ylettömyys. Hän ei halua kuulua mihinkään ryhmään eikä tulla luokitelluksi mihinkään koulukuntaan. Mieluimmin hän kirjoittaa harvinaisista asioista ja ilmiöistä sekä sellaisista tapahtumista, joiden noudattamia lakeja kukaan ei ymmärrä.
Kirja on mainio toden ja mielikuvituksen, faktan ja fiktion, sekoitus. Se kertoo matemaattis-luonnontieteellisistä keksinnöistä ja teorioista sellaisina kuin ne olivat syntyessään ja kehittyessään sekä tunkeutuu kaunokirjallisuuden keinoin kuvaamiensa henkilöiden tunne-elämään ja mielen syvimpiinkin sopukoihin. Kirjan lukeminen syventää luonnontieteellisiä tietojasi ja auttaa ehkä päättämään, haluatko maailmasi kauhean vihreänä vai uuttaluovan vehreänä.
