Dimensio-lehti 40 vuotta
MAOLin 90-vuotisjuhlavuosi loppui, ja tänä vuonna juhlitaankin 40-vuotiasta Dimensiota. MAOLin julkaisutoiminta alkoi vuonna 1937, kun Matemaattisten aineiden aikakausikirja (MAA) aloitti säännöllisen julkaisutoiminnan. Vuonna 1986 MAOLin aikaisemmat julkaisut MAA ja Relaatio yhdistyivät yhdeksi uudeksi julkaisuksi nimeltään Dimensio. Dimension nimi valittiin nimikilpailuun lähetettyjen ehdotusten pohjalta. Vuonna 1986 MAOLin jäsenmäärä oli saavuttanut 4000 rajan, ja uudella Dimensio-lehdellä haluttiin kohti ammattimaisempaa lehden toimitusta.
Dimension toimitussihteerinä aloitti vuonna 1985 Kaisa-Liisa Peltonen, joka hoiti Dimension taittamisen ja oikoluvun, ja Dimension päätoimittajana vuonna 1986 oli MAOLin puheenjohtaja Hilkka Vuolijoki. Vuonna 1986 Dimensiota ilmestyi 9 numeroa ja artikkeleita julkaistiin yhteensä 162 kappaletta. Vasta vuonna 1994, kun Pentti Parviainen aloitti MAOLin puheenjohtajana, siirryttiin julkaisemaan 6 numeroa vuodessa.
Esittelen tässä artikkelissa ensimmäistä vuoden 1986 numeroa. Dimension ensimmäisessä numerossa (1/1986), joka oli 48 sivun pituinen, Hilkka Vuolijoki pohti ylioppilaskirjoituksia, joita käytännössä oltiin uudistamassa työryhmän ehdotusten pohjalta. Hilkka toi esille MAOLin kannan eli matematiikan pakollisuuden ylioppilaskirjoituksissa. Jälkiviisaana voi sanoa, että tässä on käynyt toisin eli vain äidinkielen ja kirjallisuuden koe on jäänyt pakolliseksi.
Toisena artikkelina oli Oslon yliopiston professorin Svein Shøbergin artikkeli ”Tiede ja tytöt”, jossa pohdittiin tyttöjen hakeutumisesta tieteen pariin. Artikkeli pohjautui MAOLin syyspäivillä pidettyyn luentoon. Tyttöjen aliedustus tieteentekijöinä johtuu tyttöjen ja poikien erilaisesta kasvatuksesta ja roolimalleista sekä siitä, kuinka tiede esiintyy lehdistössä ja oppikirjoissa, pohdittiin artikkelissa. Artikkelissa todettiin myös englantilainen stereotypia: ”Tytöt, jotka haluavat tiedenaisiksi, ovat omituisia.” Nyt voi sanoa, että kehitystä on tapahtunut tässä asiassa 40 vuodessa paljon ja parempaan suuntaan.
Kolmannessa artikkelissa Hilkka Vuolijoki haastatteli lehtori Eija Vuotilaista, joka antoi käytännön vinkkejä matemaattisen ongelmaratkaisutaidon käyttämiseen opetuksessa. Esimerkki oli neliöstä, jonka pinta-ala on tunnettu, mutta neliön sivun pituus ei. Oikeaan vastaukseen pääsee esimerkiksi mittaamalla viivoittimella neliön sivun pituutta, joka on hyvin konkreettinen tapa oppia neliöjuuren käsite. Haastattelussa Eija totesi, että vaikka lyhyellä aikajaksolla rutiininomainen harjoittelu jää vähälle, niin pidemmällä aikajaksolla tällä luovalla ja oivaltavalla tavalla saavutetaan selkeää ongelmaratkaisukyvyn paranemista ja syvällisempää oppimista. Jotta opettajat löytävät opetettaviin asioihin uusia lähestymistapoja, tarvitaan koulutusta. Hilkka kysyi lopuksi, pitäisikö aivofysiologin antaa tätä koulutusta. Eija innostui ajatuksesta ja ehdotti aivofysiologin ja matemaatikon yhteiskoulutusta MAOLin koulutuspäivillä. Hilkka totesi: ”Ilmeisesti meillä opettajilla on surkastunut oikea aivopuolisko.” Tähän Eija vastasi: ”Elleivät molemmat.”
Neljännessä artikkelissa Oulun yliopiston apulaisprofessori Tapio Keranto käsittelee myös matemaattista ongelmanratkaisua tai paremminkin luovaa matemaattista ongelmanratkaisua. Lopuksi on pohdintaa siitä, kuinka luovaa matemaattista ongelmanratkaisua voisi opettaa koulussa. Tällöin kahden ehdon pitäisi täyttyä: ensinnäkin tarvitaan ryhmätyömuotoista järjestäytymistä ja toiseksi ratkaistavien ongelmien pitää olla sen verran laajoja, että niitä ei voi ratkaista yhdessä oppitunnissa. Luovassa matemaattisessa ongelmaratkaisussa on seuraavat vaiheet: 1) ongelman havaitseminen, 2) ratkaisun valmisteleminen eli suunnittelu, 3) ongelman hautuminen eli alitajuiset prosessit, 4) oivallus eli intuitio ja 5) todentaminen ja muokkaus. Artikkelin lopussa tiivistetään hyvin artikkelin sanoma: ”mieltä ei opeteta, se kasvatetaan”.
Dimension viidennessä artikkelissa Esa Nummelin Helsingin yliopistosta kirjoittaa dynaamisista satunnaisilmiöiden matematiikasta. Artikkeli käsittelee stokastisia prosesseja, joista esimerkkinä on Poissonin prosessi ja liikenneilmiöt. Artikkelissa otetaan esimerkki autovirrasta yksisuuntaisella tiellä, ja sitä käsitellään matemaattisesti. Esimerkkinä lasketaan todennäköisyys, jotta tien yli voi kulkea vähintään kuudessa sekunnissa, jos autoja menee tiellä 15 autoa minuutissa. Tämä todennäköisyys on 22 %.
Kuudennessa artikkelissa Tarja Liljeström Helsingin yliopiston observatoriosta kirjoittaa ”Viestejä tähtien välisestä avaruudesta”. Artikkelissa kerrotaan, mitä tietoa molekyylispektroskopia antaa tähtien välisestä avaruudesta, jossa on havaittavissa pilviä. Havaintojen perusteella pilvet voidaan luokitella kolmella eri tavalla: 1) diffuusit pilvet, 2) pimeät sumut ja 3) massiiviset pilvikompleksit, joissa on paikallisia tihentymiä. Tutkimuksen perusteella pilvistä on löydetty 60 erilaista molekyyliä. Kylmät molekyylipilvet koostuvat pääasiassa hiilimonoksidista, ammoniakista ja formaldehydistä. Kuumissa pilvissä voi esiintyä myös sinihappoa ja rikkihiiltä. Suurin osa yhdisteistä on orgaanisia yhdisteitä, mikä havainto on mielenkiintoinen.
Seitsemännessä artikkelissa FT Erkki Pehkonen Helsingin yliopistosta kirjoittaa siitä, kuinka geometriaa on opetettava oppivelvollisuuskoulussa 7–16-vuotiaille. Artikkeli on jatkoa kahdelle aikaisemmalle artikkelille, jotka oli julkaistu MAA:n numeroissa edellisen vuoden lopussa. Geometrian opettamisessa on viisi periaatetta: 1) konkretisoiminen, 2) avaruuden hahmottamiskyky, 3) opetuksen kytkeminen todellisuuteen, 4) toiminnan kautta opettaminen ja 5) kokonaisuuksien opettaminen. Tässä osassa keskityttiin kokonaisuuksien opettamiseen ja siihen, kuinka geometriaa tulisi opettaa eri luokka-asteilla. Alaluokkien geometrisista kokemuksista ja käsitteistä pitäisi yläluokilla saada systemaattinen geometrinen opetus.
Seuraavaksi Dimensio antoi ohjeita peruskoulussa järjestettyyn matematiikkakilpailuun, johon vuoden 1985 lokakuussa osallistui 40 000 oppilasta. Jokaisesta koulusta on paikallinen osuuspankki palkinnut rahapalkinnoilla kolme parasta ja loppukilpailuun on nyt kutsuttu 25 parasta alkukilpailun perusteella. Samalla sivulla Vuokko Tuomi oli kirjoittanut pakinan otsikolla ”Esterin esseitä”, jossa kerrottiin opettamiskokemuksesta Norssilla. Koulutuspäivien tärkein anti oli ”haluamme ison auditorion”, niin kuin Norssissa.
Kymmenennessä artikkelissa Matti Erätuuli ja Veijo Meisalo Helsingin yliopistosta kertoivat tutkimuksesta, johon osallistui 8 opettajaa ja 177 oppilasta. Opettajien tehtävä oli suunnitella luonnontutkimustehtävä, jonka he myös toteuttivat. Tämän artikkelin avulla haluttiin tuoda esille tutkittua tietoa siitä, kuinka fysiikassa ja kemiassa voitaisiin arvioida oppilaiden kokeellista työskentelyä.
Seuraavassa artikkelissa oli matkakertomus Japanista. Anja Haavisto oli osallistunut kansainväliseen kemian opetuksen konferenssiin Tokiossa 23.-28.8.1985 ja hän kertoi kokemuksia tältä reissulta. Aiheet tässä artikkelissa ja konferenssissa olivat kemian opetus tietokoneiden aikakautena, kyvykkäiden kemistien kasvattaminen tulevaisuutta varten, kemian opetus ja teollisuus sekä kemian opetus muiden luonnontieteiden tarpeita silmällä pitäen. Artikkelin lopussa oli kokemuksia retkestä Hakonen tulivuorelta, jossa Anja oli päässyt vierailemaan konferenssin jälkeen.
Kahdennessatoista artikkelissa oli esitelty fysiikan valintakoe Helsingin yliopistossa vuonna 1985 ratkaisuineen. Artikkelissa oli myös kerrottu tehtävien pistetystä ja jokaiseen tehtävään tulleita tyypillisimpiä virheitä. Tämän jälkeen Marja-Leena Hyvönen kertoi kuulumisia Kemian päiviltä, jotka järjestettiin 6.-8.11.1985. Siellä oli noussut huoli kemian asemasta kouluopetuksessa, koska sitä vieläkin pidettiin toisarvoisena oppiaineena, vaikka kemianteollisuus oli sillä hetkellä voimakkaasti kehittyvä ja Suomen koko viennistä 12 % tuli kemian tuotteista. Tämä kemian toisarvoisuus näkyy korkeakouluissa, jossa ensimmäiset oppijaksot ovat käytännössä kemian perusteiden läpikäymistä. Kemian päivillä kritisoitiin Suomen pientä panostusta tutkimukseen ja tuotekehitykseen kemiassa, vaikka tarve olisi suurempi.
Dimension loppupuoli oli täynnä pieniä juttuja. Sture Björk ja Jaakko Joki esittivät käytännön ideoita kemian ja matematiikan tunnille otsakkeen ”Didaktisia huomioita” alla. Sture kertoi ruotsiksi saippuakuplan tekemisestä kemian tunnilla ja Jaakko kertoi ympyrän projektion piirtämisestä sekä ympyrälieriön ja ympyräkartion piirtämisestä ruutupaperille. Hannu Korhonen, J-O Floman, Johannes Paasonen ja Teuvo Laurinolli esittelivät ajankohtaisia kirjauutuuksia. Dimension lopussa oli myös kolme sivua mainoksia.
Kun lukee ensimmäisen Dimension läpi, huomaa että Dimension neuvottelukunnan rooli on ollut suuri artikkeleiden valinnassa. Neuvottelukunta vuonna 1986 koostui lähinnä eri korkeakoulujen professoreista ja Dimensiossa 1/1986 ainakin puolet artikkeleista on professoreiden kirjoittamia. Nyt Dimension neuvottelukuntaa ei enää käytännössä ole, vaan Dimensio-lehti saa suoraan yksittäisiä artikkeleita yliopisto- ja korkeakoulumaailmasta eri kirjoittajilta. Dimension toimituskunta koostuu nykyään vain ja ainoastaan aktiivisista MAOL-kerholaisista. Syy tähän muutokseen on se, että yliopistot ovat kehittäneet omaa julkaisutoimintaa, samoin osa artikkeleista julkaistaan suoraan yliopistojen omilla Internet-sivuilla. Vuonna 1986 Dimensio oli vielä enemmän korkeakoulujen matemaattis-luonnontieteellinen tiedejulkaisu kuin nykyään. Nyt Dimensio-lehti on enemmänkin matemaattis-luonnontieteellinen aikakausilehti, jossa korostuu enemmän MAOLin oma toiminta ja MAOLin sidosryhmät kuin yliopistojen tarjoama ajankohtainen tutkimustieto, vaikka niitäkin on vielä mukana. Vaikka Dimensio-lehti on nykyään pelkkä verkkolehti, niin matka jatkuu.
Paljon onnea 40-vuotias Dimensio-lehti!
