Koordinaattorina koronavuonna
Maaliskuun alussa 2020 luin säännöllisesti Alankomaiden terveyshoitoviranomaisen koronaohjesivua. Odotin tietoa milloin kaikki suuret tapahtumat perutaan. Syy oli selvä: Huhtikuussa piti olla Euroopan tyttöjen matematiikkaolympialaiset (EGMO) Egmond aan Zeessä ja minun piti olla siellä koordinaattorina. Matkustaminen ei tuntunut fiksulta, mutta tuntui kivammalta ajatukselta perua siksi, että kilpailua ei ole tai siksi, että matkustaminen on absoluuttisen mahdotonta kuin siksi, että hiukan hirvitti. Lopulta 13.3. EGMO:n peruutuksesta ilmoitettiin ja vajaata kahta viikkoa myöhemmin saimme tiedon, että kilpailu järjestetään sittenkin keväällä, mutta virtuaalisena.
Tyypillisesti kansainvälisissä matematiikkakilpailuissa tehtävien arviointiin osallistuvat sekä joukkueenjohtajat että koordinaattorit. Koordinaattorit luovat pisteytysohjeen, joka toimii runkona pisteytykselle. Tietenkään kaikki ratkaisut eivät pisteytysohjeeseen sovi, jolloin niitä yritetään arvioida soveltuvasti. Sekä joukkueenjohtajat että koordinaattorit saavat oman kopion kilpailijoiden ratkaisuista. Ensin molemmat tahoillaan arvioivat ratkaisun pisteytysohjeen perusteella. Tämän jälkeen koordinaattorit ja joukkueenjohtajat keskustelevat pisteistä keskenään. Tällä pyritään varmistamaan, että ratkaisujen pisteytykset ovat linjassa keskenään, eli että pisteytysohjetta tulkitaan kaikkialla samoin. Toisaalta joukkueenjohtajat voivat selventää ratkaisuja, joita koordinaattorit eivät ole ymmärtäneet kielimuurin vuoksi.
EGMO:ssa koordinaattorien tehtävä oli erilainen: meille lankesi vain pisteohjeen laadinta sekä hankalien tapausten käsittely. Tehtävien arviointi oli joukkueenjohtajien niskassa. Tämän takia pisteytysohjeesta piti tehdä hyvin tarkka niin, että eri maiden johtajat eivät voi tulkita ohjetta väärin. Tämä tarkoitti käytännössä hiukan normaalia ankarampaa ohjetta, koska koordinaattorien suorittamaa harkintavaraa ei ollut: joko jokin oli selvästi pisteen arvoinen tai se oli selvästi nolla. Kilpailun keskustelufoorumilla joukkueenjohtajat saattoivat kysellä apua hankalissa tapauksissa, ja osa heistä myös tietysti kyseenalaisti pistehjeet. Kaiken kaikkiaan pisteytys kuitenkin sujui hyvin, ja lopulliset pisteet näyttivät silmämääräisesti fiksuilta, eli ei esimerkiksi näyttänyt siltä, että kaikki olisivat yrittäneet saada omille kilpailijoilleen mahdollisimman korkeat pisteet vaan pikemminkin siltä, että pisteytys on tehty reilusti.
Koordinaattorina minua kuitenkin eniten ilahdutti ja hämmensi se, miten tapahtuman jälkeen minulla oli sellainen olo, että olen todellakin osallistunut matematiikkakilpailuun ja ollut osa yhteisöä. Vaikka koko tapahtuma oli ollut verkossa, kommunikointi tapahtunut keskustelufoorumin ja Zulipin kautta, tuntui tapahtuma hyvin tavalliselta, normaalilta, lämminhenkiseltä matematiikkakilpailulta.
Kansainvälisten matematiikkaolympialaisten piti olla heinäkuussa, mutta ne siirrettiin syyskuulle. Niiden sijaan heinäkuussa oli uusi matematiikkakilpailu The Cyberspace Mathematical Competition
(CMC), johon koordinaattoriksi pyydettiin virtuaaliseen EGMO:on osallistuneita koordinaattoreita. CMC oli erilainen kokemus kuin EGMO. CMC:ssä koordinaattorit osallistuivat arviointiin paljon aktiivisemmin kuin EGMO:ssa. Kaikki ratkaisut olivat verkossa, joukkueenjohtajat kävivät merkitsemässä alustavat pisteensä, koordinaattorit sitten lukivat ratkaisut ja joko olivat samaa mieltä pisteistä tai aloittivat keskustelun joukkueejohtajien kanssa. Suuressa osassa keskustelut tarkoittivat lähinnä pyyntöä kääntää englanniksi jokin osa ratkaisua, jonka jälkeen koordinaattori pystyi vakuuttumaan ratkaisun oikeellisuudesta tai vähintään joukkueenjohtajan antamien pisteiden oikeellisuudesta. Joissakin tilanteissa toki keskustelut olivat pitkällisempiä ja hankalampia, kun joukkueenjohtaja näki ratkaisussa ansioita, joita koordinaattori vain ei nähnyt.
Osallistuin vielä kolmanteen virtuaaliseen matematiikkakilpailuun koordinaattorina. Marraskuun alussa oli Baltian tie -joukkuekilpailu. Marraskuussa Euroopan koronatilanne oli taas pahentunut, joillakin alueilla jo huomattavastikin, jolloin osa joukkueista pystyi kokoontumaan yhteen, mutta osa joukkueista kommunikoi tietokoneen välityksellä. Baltian tien erikoisuus verrattuna muihin kilpailuihin on se, että tehtävät ratkaistaan yhdessä. Tehtäviä on 20 kappaletta, mikä on melkoinen määrä vaikeita tehtäviä. Baltian tie käydään yleensä melko tiukalla aikataululla, koska se on keskellä lukukautta ja yliopiston lukuvuotta, jolloin kenelläkään ei ole paljon aikaa hukattavaksi. Tehtävissä ei siis ole varsinaisia pisteytysohjeita, vaan joukkueenjohtajat yrittävät arvioida reilut pisteet, mutta lopullisen päätöksen tekevät koordinaattorit. Tyypillisesti neuvottelut menevät hyvin sujuvasti ja niin tälläkin kertaa. Olin koordinoimassa algebraa. Oikeastaan ainoat asiat, joista piti keskustella joukkueenjohtajien kanssa olivat pienet detaljit ratkaisussa (kuten pitääkö jonkin ratkaisun toimivuus todeta erikseen tai jopa testata vai riittääkö, jos se on ikäänkuin implisiittisesti selvää).
Näiden kolmen kilpailun perusteella kokemukseni virtuaalikoordinoinnista on hyvä. Kaikki on mennyt sujuvasti, kilpailuissa on ollut hyvä henki ja voittaja on saatu selville. Hiukan valoa koronan keskelle. Mitä muuta voisi toivoa rokotetta odottaessa?
