Matematiikan oppimisvaikeudet, testaus ja tuki – miksi matikkaa ei testata yhtä systemaattisesti kuin lukitaitoja?
Oppimisvaikeudet voivat vaikuttaa suurestikin oppijan minäkuvaan, koulupolkuun sekä tulevaisuudennäkymiin. Suomessa lukivaikeudet tunnistetaan yhä useammin jo varhaisessa vaiheessa. Lukitestausta tehdään systemaattisesti useissa oppilaitoksissa alakoulusta toiselle asteelle – osin jopa korkea-asteelle asti. Mutta entäpä matematiikan oppimisvaikeudet? Saako niiden tunnistaminen samanlaista huomiota?
Runsas valikoima testejä lukivaikeuksien tunnistamiseen
Eri tahot ovat vuosikymmenten ajan kehittäneet lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksien arviointiin kattavia seula- ja yksilötestejä – niin paperiversioina kuin digitaalisenakin. Testeissä huomioidaan kattavasti lukitaitojen eri osa-alueita, mikä tuo esiin taitoalueiden puutteiden lisäksi oppijan vahvuuksia. Lukitestaus auttaakin tunnistamaan oppijan vahvuudet, haasteet ja yksilölliset tarpeet, mikä mahdollistaa oikea-aikaisen kohdennetun tuen tarjoamisen. Oikein ajoitettu testaus ja sen pohjalta rakennettu tuki voivat ehkäistä koulutuksen keskeytymistä, vähentää oppimisesta aiheutuvaa kuormitusta ja parantaa oppimismotivaatiota.
Lukitestaus toimii ikään kuin porttina yksilöllisiin opetusjärjestelyihin, kuten lisäaikaan kokeissa, äänikirjoihin tai eriytettyjen materiaalien käyttöön. Moni oppija onkin kertonut lukitestin olleen käännekohta omalla opintiellään – hetki, jolloin vaikeudet saivat nimen ja siihen liittyi tunne: ”Minussa ei ole mitään vikaa, opin vain eri tavalla.”
Entä matematiikka – miksi sitä ei testata samalla tavalla?
Tapahtumissa ja koulutuksissa opettajat kommentoivat usein aiheellisestikin: ”Meillä tehdään kaikille lukitestit, niin miksi ei matikkaakin testattaisi?” Kysymys nostaa esiin tärkeän epäkohdan: matematiikan oppimisvaikeuksia ei tunnisteta tai testata yhtä järjestelmällisesti kuin lukivaikeuksia.
Miksi näin? Omasta kokemuksestani nousee siihen ainakin neljä syytä.
1. Vähemmän vakiintuneita testimenetelmiä
Lukivaikeuksien arviointiin on käytössä hyvin saatavilla olevia standardoituja testejä, joiden tuloksia voidaan varsin luotettavasti tulkita. Matematiikan oppimisvaikeuksien arviointiin ei Suomessa ole yhtä laajasti käytössä olevia, yhtenäisiä testimenetelmiä. Testejä kyllä on, mutta ne eivät ole juurtuneet yhtä tiiviisti osaksi oppilashuollon ja erityisopetuksen prosesseja.
2. Vähemmän tietoisuutta ja koulutusta
Monet opettajat ja koulun ammattilaiset tuntevat lukivaikeudet, mutta harvempi osaa tunnistaa tai rohkenee puuttua matematiikan erityisvaikeuksiin. Ajattelisin, että tämä johtuu osin siitä, että opettajankoulutuksessa painopiste on pitkään ollut kielellisten taitojen tukemisessa, kun taas matemaattisten vaikeuksien erityispiirteet ovat jääneet vähemmälle huomiolle (ja aineenopettajien vastuulle).
3. Matematiikan vaikeuksia saatetaan pitää ”normaalina”
On aika tavallista, että matematiikka koetaan haastavaksi. Tästä seuraakin usein ajatus, että vaikeudet ovat osa oppiainetta, eivätkä välttämättä viittaa erityiseen oppimisvaikeuteen. Näin yksilölliset vaikeudet jäävät helposti huomaamatta tai ne selitetään esimerkiksi motivaation tai harjoittelun puutteella.
4. Haasteet testitulosten tulkinnassa ja kuvauksen kirjoittamisessa
Neljänneksi syyksi arvelen haasteita, jotka liittyvät matematiikan testien testitulosten analysointiin sekä lausunnon kirjoittamiseen matemaattisista oppimisvaikeuksista.
Lukitesteissä testattavat osa-alueet ovat selkeitä ja niiden perusteella voi tehdä johtopäätöksiä sekä tukitoimenpidesuosituksia. Valmiit testipatteristot antavat suuntaa myös vaikeustason arvioinnille. Lisäksi lukilausunnoille on valmiita pohjia (esim. ylioppilastutkintolautakunnan lausuntopohja), joita voi soveltaen käyttää eri tarpeisiin ja tilanteisiin. Sen sijaan matematiikan testeissä on useita eri aihealueita, joissa yhteen alueeseen saattaa liittyä vain yksi tehtävä, joten tyyppivirheiden löytäminen ja johtopäätösten tekeminen on huomattavasti vaikeampaa. Tämä johtaa myös haasteisiin lausunnon kirjoittamisessa: mitä ja miten tulisi asioita kirjata, ellei halua tehdä kuvausta jokaisesta tehtävästä erikseen.
Henkilökohtaisesti koen matematiikan taitojen tukemisen myös ongelmallisempana, etenkin vanhemmilla oppijoilla, johtuen matematiikan hierarkkisuudesta. Usein pohjataidot ovat niin heikot, että uusien taitojen oppiminen – vaaditussa ajassa – on erittäin hankalaa. Toistuvasti olen itse pohtinut, minkä taitojen vahvistamisesta pitäisi aloittaa.
Mitä seuraa siitä, jos matematiikan vaikeuksia ei tunnisteta?
Matematiikan oppimisvaikeudet voivat olla yhtä vakavia kuin lukivaikeudet. Ne voivat vaikuttaa paitsi matemaattisten taitojen kehittymiseen, myös oppijan itsetuntoon, oppimismotivaatioon ja tulevaisuutta määrittäviin ratkaisuihin. Ilman tunnistamista ja tukea matematiikan oppiminen voi muuttua oppijalle pelottavaksi, ahdistavaksi tai jopa vältettäväksi asiaksi.
Vaikutukset myös muissa oppiaineissa ja arjessa
Matematiikan taidot ovat keskeisiä monessa muussakin oppiaineessa; heikot matemaattiset taidot voivat vaikuttaa esimerkiksi tilastojen ymmärtämiseen, ajan hahmottamiseen tai loogisen päättelyn kehitykseen.
Arjessa vaikeudet voivat näkyä esimerkiksi siinä, ettei osata tulkita aikatauluja, maksaa oikeaa summaa kaupassa tai ymmärtää lainan korkojen vaikutuksia. Matematiikan oppimisvaikeudet eivät siis ole pelkästään koulunkäynnin haaste – ne voivat vaikuttaa koko elämänhallintaan.
Miten tilannetta voisi parantaa?
- Kehittämällä matemaattisten vaikeuksien tunnistamisen välineitä
Tarvitaan laajempaan käyttöön soveltuvia, suomenkielisiä, standardoituja matematiikan testejä eri ikäryhmille – myös aikuisille. - Kouluttamalla opettajia
Opettajille tulisi tarjota lisäkoulutusta matematiikan oppimisvaikeuksista ja keinoista tunnistaa niitä arjessa.
Aineenopettajien ja erityisopettajien yhteistyötä tulisi lisätä, jotta tuen tarpeet voidaan tunnistaa ja kohdentaa oppijalle oikea-aikaista (yleistettävää) tukea. - Tuomalla matematiikan testaukset osaksi koulun kulttuuria
Samoin kuin lukitestauksen, pitäisi matemaattisten taitojen testauksen olla systemaattista (tietyillä luokka-asteilla). - Laajentamalla tukikeinoja
Yksilöllinen tuki, visuaalinen opetus, konkreettiset materiaalit ja teknologian hyödyntäminen voivat helpottaa oppimista huomattavasti, kunhan niitä osataan käyttää.
Matematiikan oppimisvaikeudet ovat todellisia ja arkeen vaikuttavia haasteita, mutta niitä ei vielä tunnisteta eikä tueta riittävästi. Jos haluamme aidosti tukea kaikkia oppijoita, tarvitsemme matematiikkatestauksen lukitestausten rinnalle.
Yhdenvertaiset oppimisen mahdollisuudet edellyttävät, että näemme oppijan kokonaisuutena ja tarjoamme tukea siellä, missä sitä tarvitaan – myös matematiikassa.