Merikoski, J. Aikalaisia ja matematiikkaa. Eukleides-kirjat 2019, 160 s.
MAOLin jäsenet saattavat tuntea Jorma Merikosken oppikirjantekijänä ja Dimension neuvottelukunnan jäsenenä. Jälkimmäisen meriittinsä hän mainitsee jopa lyhyessä verkko-cv:ssään. Hän on tuottelias kirjoittaja. Kansallisbibliografia mainitsee 53 nimikettä, joissa on sekä koulu- että yliopistotason matematiikan oppikirjoja. Tampereen yliopiston julkaisutietokanta tuntee 95 tieteellistä julkaisua ja Arto-viitetietokanta toistakymmentä Dimensio- ja Solmu-lehdissä julkaistua artikkelia.
Hän on myös kirjoittanut vuosina 2003–2014 kolumneja Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalaiseen. Näitä Arto ei tunne. Ehkä juuri siksi hän on nähnyt tarpeelliseksi koota 50 kolumniaan yhteen kirjaan. Ne ovat 1½–2 sivun mittaisia kirjoitelmia ajankohtaistapahtumista ja kirjoittajansa mielialoista. Antaakseen kokoelmalle matemaattista väriä tekijä on kirjoittanut 25 uutta, samanmuotoista matematiikka-aiheista juttua.
Kolumnien aiheet ovat varmaan olleet aikanaan tuttuja oman yliopiston väelle. Ulkopuolisen jälkeenpäin lukemina ne tarvitsisivat paikoittain lisäselvityksiä, esimerkiksi kuka oli se saksalainen, myöhempi ”maailmankuulu algebran tutkija”, joka joutui vuonna 1944 amerikkalaisten sotavangiksi, ja kuka oli ”muuan iskelmäprinssi 1960-luvulla”, joka lauloi tuhon tiestä. [Google paljastaa jälkimmäisen Kai Lindiksi.]
Kolumnien kirjavuudesta kertoo, että algebran tutkijan kanssa samassa kolumnissa mainitaan Belsassar, Platon, Orwell, Matti Virkkunen, Saddam sekä matematiikan professorit Jean Leray, André Weil ja Olli Lehto. Tyyliin kuuluu myös se, että kolumneissa ja matematiikkajutuissakin on välistä varsin pitkiä suoria lainauksia. Jutut ovat tavallaan kaksiosaisia, sillä lopussa on aina kappaleen, parin mittainen erikseen otsikoitu jälkikirjoitus. Esimerkiksi raamatullisessa, Lilitiä, Aatamin ensimmäistä vaimoa, käsittelevän kolumnin lopussa on esitelty ne kaksi Raamatun kohtaa, joissa on selvästi matemaattista sisältöä. Raamattunsa hyvin tunteva muistaa varmaan, että kyse on Salomon temppelin vesialtaan ympärysmitasta.
Aiheidensa moninaisuuden ja juttujen muodon takia Merikosken kirja vertautuu mielessäni kotimaisiin runokirjoihin. Niiden myyntiluvut eivät suuria ole niin kauan kuin runoilija on elossa. Miten mahtaa olla tällaisen muistelmakirjan? Muistelmakirjahan tämä kirja ei ole ulkopuolisen lukijan silmissä, mutta kirjoittajalle vanhojen juttujen selailu ja kokoaminen yhteen on varmaankin matka omaan menneisyyteen. Ilman näitä juttuja (tai päiväkirjoja) voi olla vaikea palauttaa mieleen, millaisia ratoja ajatukset ovat aikanaan kulkeneet.
Se, mistä Merikoski ei ole pitänyt, on yliopistouudistus. Siihen hän palaa kerta toisensa jälkeen enemmän tai vähemmän piikikkäästi, yleensä enemmän. ”… millään järkisyillä ei voida perustella sitä ’kirjanpitoa’ ja muuta tyhjää työtä, jolla yliopiston opettajia simputetaan.” ”… korkeakoulujen ’rakenteellisessa kehittämisessä’ on – – saarella harhailun piirteitä [viittaus Agatha Christien dekkariin Eikä yksikään pelastunut] – – giganttisella läjällä ’lomakkeensuunnittelulomakkeita’, ohjeistuksia elämänhallinnan strategiaksi tulosvastuun kohtaamisessa’, pysyväismääräyksiä laadunvarmistusjärjestelmän varmistusjärjestelmän varmistamiseksi’ …”.
Matematiikan jutut ovat myös varsin kirjava kokoelma aiheita, joista moneen kirjoittaja lienee törmännyt oppikirjailijan työssään. Esseetyyliin käsiteltyjä aiheita ovat esimerkiksi Ahlfors ja Fieldsin mitali, Huovisen Matikanopettaja, Kaikki eivät opi kaikkea ja Uusi matematiikka. Monissa näistäkin näkyy kirjoittajan suhtautuminen uudistuksiin, jotka ovat olleet hänen mielestään vain ”uudistuksia”. Matematiikkatekstejä ovat esimerkiksi Eulerin kaava, Diracin delta ja Riemanin zeetafunktio käsiteltyinä vain matematiikkansa osalta ilman viittauksia asioiden merkityksiin tai yhteyksiin.
Miksi sitten tämän kirjan voisi lukea? Implisiittisesti se kertoo yliopistonlehtorista professoriksi ja laitoksen johtajaksi edenneen matemaatikon urasta ja mielialoista useinkin tajunnanvirran tapaan. Ja siitä miten ja millainen matematiikka pyörii matemaatikon mielessä vielä kymmenenkin eläkevuoden jälkeen.
