SEL 100 vuotta – ”nuorallatanssijat” Mikkelissä

Suomen erityisopettajien liitto SEL ry järjesti koulutuspäivät Mikkelissä 28-29.3.2026. Puitteet koulutuspäiville olivat upeat: ne järjestettiin kaksi vuotta sitten valmistuneessa Saimaanportin yhtenäiskoulussa. Koulutuksen käytännön järjestelyistä vastasi Etelä-Savon erityisopetusyhdistys. Koulutuspäivä koostui luennoista ja työpajoista, mukana oli myös yritysten pitämiä messuosastoja. Koulutuspäivät huipentuivat illalla ruokailuun ravintola Pormestarissa, jossa juhlistettiin 100-vuotiasta Suomen eritysopettajien liittoa. Koulutuspäiville oli saapunut niin ikään lähemmäs 100 henkilöä juhlimaan liiton juhlavuotta.

Koulutuspäivät koostuivat kolmesta asiantuntijaluennosta, jotka esitellään seuraavaksi.

Annukka Paloniemi: Erityisopettajan työ peruskoulun varhaisvuosista nykypäivään – varaventtiili vai erityistä opetusta?

Yliopistolehtori Annukka Paloniemi kertoi erityisopettajan työstä ja roolista sekä sen muuttumisesta kansakoulusta nykypäivään. Erityisopettajan toimenkuvaan on aina kuulunut jousto muiden koulun toimijoiden mukana, jolloin erityisopettajan työ on ollut kuin nuoralla tanssimista ja työyhteisön tuki on voinut olla vähäistä. Erityisopetus ja tuen tarpeet on nähty koulussa aikaisemmin usein varaventtiilinä, mikä on seurausta jäykästä koulujärjestelmästä. Tieto erityisopetuksen tarpeesta tulee yleensä opettajilta, jolloin halutaan opetusta häiritsevät tai hidastavat oppilaat pois luokasta, ainakin vähäksi aikaa.

Kansakoulussa erityisopetus oli aluksi luki- ja puheopetusta. Se oli suunnattu hyvin pienelle joukolle, se lähti yksilön tarpeista ja oli luonteeltaan kuntouttavaa. Kuntouttava toiminta jatkui vielä alakoulun puolella, kun siirryttiin peruskoulujärjestelmään 1970-luvulla. Peruskoulu-uudistuksen myötä erityisopetusta alettiin kuitenkin tarjota laajemmalle joukolle, ja alettiin puhua laaja-alaisesta erityisopetuksesta. Ainakin aluksi korostui erityisopetuksen luonne varaventtiilinä, mutta pyrkimyksenä oli saavuttaa opetussuunnitelman tavoitteita. Silloin puhuttiin myös klinikkaopetuksesta, jonne oppilaita siirrettiin normaaliluokista tarpeen mukaan, joko yhdessä oppiaineessa tai tarvittaessa vaikka kaikissa, mikä ei useinkaan ollut enää järkevää.

1990-luvulla alettiin kehittää hankkeiden avulla osa-aikaista erityisopetusta ja mukaan tulivat henkilökohtaiset oppimissuunnitelmat. Tuen tarvetta seulottiin systemaattisesti ja sillä pyrittiin vastaamaan paremmin tuen tarpeisiin. Vuoden 1998 opetussuunnitelma mahdollisti sen, että erityisopetukseen siirretty oppilas voi opiskella yleisopetuksen luokassa. Tällöin kehitettiin myös tehostettua tukea. Vuosina 2008–2012 toteutettiin erityisopetuksessa KELPO-toimintaa, jolloin kehittyi oppilaiden varhainen tuki ja tämän toiminnan pohjalta kouluun saatiin kolmiportainen tuki, jota nyt ollaan päivittämässä. Nyt nähdään, että kaikki opettajat antavat pedagogista tukea, eivät pelkästään erityisopettajat. Erilaisia työtapoja eli yhteisopetusta ja pienryhmäopetusta käytetään joustavasti oppilaiden hyväksi. Tällöin erityisopetusta ei enää nähdä varaventtiilitoimintana, vaan kaikille tarjottuna tukena, jossa mukana on oppilaskohtainen tuki. Työtavat ovat avoimia ja joustavia. Jotta tämä toimisi koulun tasolla, rehtorin rooli on tärkeä luotaessa toimivia käytänteitä ja yhteistyötä erityisopetuksen sekä luokan- ja aineenopettajien kesken. Tutkimus osoittaa, että kaikissa kouluissa tämä yhteistyö ei ole sujunut aina niin kuin pitäisi, mutta joissain kouluissa taas yhteistyö toimii erinomaisesti. Yhteistyö on silloin toimivaa, kuin konsultaatio erityisopettajan ja luokan- ja aineenopettajan kesken on kunnossa ja opetusta suunnitellaan yhdessä. Konsultaatio on tällä hetkellä lähinnä oppilaan pedagogissa asiakirjoissa, mutta nyt pitäisi keskittyä enemmän ryhmäkohtaisen tuen suunnitteluun yhdessä luokan- ja aineenopettajan kanssa.

Annukka Paloniemen luento antoi hyvän kokonaiskuvan erityisopettajan työnkuvan muuttumisesta kansakoulusta nykypäivään. Viesti oli selkeä: Yhteistyöllä saadaan parempi koulu, kun samalla kehitetään koulun omaa toimintakulttuuria. Muutos parempaan suuntaan tapahtuu pienin mutta jämäköin askelin. 

Tuomo Virtanen: Oppilaiden poissaolot – tutkimusta ja käytäntöä

Jyväskylän yliopiston lehtori Tuomo Virtanen kertoi oppilaiden koulupoissaoloista, josta on saatavana uusinta tutkimustietoa ja toimivia käytänteitä. Tämä aihe on nyt ajankohtainen, koska vuonna 2023 perusopetuslakiin kirjattiin: ”Koulutuksen järjestäjän tulee ennaltaehkäistä sekä suunnitelmallisesti seurata ja puuttua poissaoloihin.” Toisaalta koulupoissaolot alkavat nyt olla samaa luokkaa Suomessa kuin muualla maailmassakin eikä oppivelvollisuusiän nostolla ole saatu suurta muutosta parempaan suuntaan koulukeskeyttäneiden määrässä tarkasteltaessa 20-vuotiaiden ikäluokkaa. 15–18-vuotiaiden ikäluokassa on kuitenkin havaittavissa muutosta parempaan suuntaan. 

Heikot oppimistulokset ennustavat koulupoissaoloja. Koulun tuloon liittyvä ahdistus alkaa satunnaisilla poissaoloilla ja myöhästymisillä, minkä jälkeen poissaolojen jatkuessa tästä muodostuu ongelma. Koulurytmin särkyminen johtaa helposti koulupoissaoloihin, ja kynnys tulla kouluun tällöin kasvaa. Koulupoissaolot voidaan jakaa oppilaslähtöisiin, huoltajalähtöisiin ja koulutuksen järjestäjästä johtuviin syihin. Oppilaslähtöisiä syitä ovat esimerkiksi se, että oppilas kieltäytyy menemästä kouluun kouluahdistuksen vuoksi. Tai oppilas pinnaa tietyiltä tunneilta, jolloin huoltajat eivät välttämättä aluksi tiedä edes koko asiasta. Huoltajalähtöiset poissaolot johtuvat huoltajien omista ongelmista, esimerkiksi mielenterveysongelmista, joiden vuoksi huoltajat haluavat pitää lapsen kotona eikä lapsi uskalla lähteä kouluun. Syynä huoltajalähtöisiin poissaoloihin voi olla myös oppilaan terveydentila, etenkin jos sitä halutaan peitellä. Koulusta johtuvia poissaolon syitä ovat esimerkiksi oppilaan määräaikainen erottaminen koulusta.

Tutkimuksen mukaan oppilaan poissaolot myös heikentävät opettajan hyvinvointia ja voivat johtaa ongelmiin opettajan ja oppilaan välisissä suhteissa, mikä samalla helposti lisää oppilaan poissaoloja. 

Olisi tärkeää, että poissaolot kirjataan oikein. Myös huoltajien pitäisi kirjata poissaolot oikein. Väärät merkinnät johtavat vääriin tulkintoihin ja vääriin diagnooseihin – eli poissaolojen seuraaminen ja oikein kirjaaminen on tärkeää. Oppilaan poissaoloja voidaan ennaltaehkäistä siten, että [1]

• vahvistetaan oppilaan läsnäoloa tukevaa koulun toimintakulttuuria, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä,
• tuetaan hyviä oppilaiden ja opettajien välisiä suhteita,
• vahvistetaan hyvää vuorovaikutusta ja yhteistyötä kodin kanssa,
• vahvistetaan oppilaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja ja
• poistetaan yleisimmät osallistumisen esteet, kuten esimerkiksi oppimisvaikeudet.

Kun nuori on poissa koulusta, hänet voi saada takaisin kouluun seuraavilla toimenpiteillä: [2]

• altistetaan koulun käytänteisiin asteittain ja pienin askelin
• rakennetaan turvallinen ympäristö
• ennakoidaan tulevaa rakenteellisin ratkaisuin
• kartoitetaan oppilaan kuormittumista
• hoidetaan oppilaan psyykkistä kuormitusta
• tehdään joustavia koulunkäyntiin liittyviä yksilöllisiä ratkaisuja
• yhden turvallisen aikuisen tuki 

Eri kaupungit ovat tehneet erilaisia toimintamalleja siihen, kuinka poissaoloja seurataan. Alla olevassa kuvassa on Hämeenlinnan kaupungin malli poissaoloihin puuttumiseen.

Lopuksi Tuomo Virtanen kertoi uusimpia tutkimustuloksia. Johanna Sergejeffin väitöskirjatutkimuksissa on selvinnyt, että suurin selittävä tekijä poissaoloihin on heikko äidinkielen numero, joka helposti liittyy oppilaisiin, jotka ovat muuttaneet maahan. Yläkoulussa poissaolot lisääntyvät tukea saavien oppilaiden keskuudessa enemmän kuin tukea saamattomien keskuudessa, vaikka alakoulussa se on vielä päinvastoin. Alueellisia eroja on paljon ja syyt poissaoloihin on usein löydettävissä jo oppilaan esikouluajoilta. Väitöskirjatutkija Petra Vesurin mukaan vanhemmat suhtautuvat oppilaan poissaoloihin 1) sopeutumalla tilanteeseen, 2) etsimällä ratkaisuja tai 3) kyseenalaistamalla yhteiskuntaa. Jäämme odottamaan tutkimuksen lopullisia tuloksia, joita on saatavana ehkä noin vuoden päästä.

Minna Huotilainen: Erityiset aivot – haasteisiin tukea mm. musiikista

Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori ja aivotutkija Minna Huotilainen piti luennon erityisistä aivoista ja siitä, kuinka niitä voidaan tukea musiikin avulla. Minnan luennolla käsiteltiin autismikirjoa, keskittymiskykyä eli tarkkaavuuden pulmia, lukivaikeutta, matematiikka-ahdistusta ja sitä, kuinka musiikista voisi saada apua näihin ongelmiin. Aluksi puhuttiin autismikirjosta, jossa tunnusomaista on yksityiskohtiin keskittyvä tiedonkäsittely. Jos ärsykkeitä on liikaa, laajamittainen tiedonkäsittely voi olla vaikeaa, koska aivojen tiedonkäsittelyalueet tukkeutuvat. Koska oppilas keskittyy yksityiskohtiin, vastaus opettajan antamiin kysymyksiin voi tulla tuntien tai jopa päivien päästä. Tämä ilmiö tunnetaan historiassa paremmin nimellä ”hajamielinen professori”. Apua tähän ongelmaan saadaan esimerkiksi rutiineista, ja musiikki voi olla yksi hyvä rutiini. Kuoro ja bändisoitto on haastavaa autismikirjolla, sitä vastoin tekninen musiikki, kuten esimerkiksi kosketinsoitin tai miksaus sopii oikein hyvin autisminkirjosta kärsiville ja tästä on havaittu olevan apua, kun opiskellaan uusia asioita.

Seuraavaksi Minna Huotilainen puhui keskittymiskyvystä. Keskittymiskykyyn vaikuttavat taustatekijät (uni, ravinto, liikkuminen), ympäristötekijät (taustamelu, visuaalinen häly, hajut, lämpötila), tehtäväkohtaiset tekijät (tiedonhaku, muisti) ja oman keskittymiskyvyn pitkäkestoinen tila. Musiikilla voidaan treenata omaa pitkäjänteistä keskittymiskykyä. Musiikin soittaminen ja kuunteleminen vaativat keskittymiskykyä, sitä vastoin TikTok ja musavideot ovat lyhytjännitteistä toimintaa, joka ei paranna pitkäjänteistä keskittymiskykyä vaan kyseessä on reagoiminen nopeasti muuttuviin tilanteisiin (mitä taitoa toisaalta myös tarvitaan elämässä). Musiikin tuottaminen ja kuuntelu parantavat esimerkiksi ADHD-lasten keskittymiskykyä. Tutkimusten mukaan parhaiten toimivat isot keholliset soittimet, kuten esimerkiksi sähkökitara tai rummut. Musiikin tuottamisen on selvästi osoitettu auttavan siihen, että oppilas voi kontrolloida tarkkaavaisuutta paremmin. On tärkeää muistaa, että ADHD tarkoittaa tarkkaavaisuuden säätelyä, ei pulmaa. Esimerkiksi kynän hävittäminen kesken työskentelyn voi kertoa tarkkaavuuden pulmista. ADHD-lapsilla osa ongelmista on perinnöllisiä, mutta osa ongelmista on ympäristöstä johtuvia. Ympäristöstä johtuvista ongelmista esimerkki on ajan käsitteen puute. ADHD-lasten motivaatio opiskeluun tulee palkitsevuudesta, joten tehtävien pitää olla tarpeeksi vaihtelevia ja haastavia, jotta ne koetaan palkitsevina. Yleensä ADHD-lapsi kaipaa taustastimulaatiota, kuten esimerkiksi taustamusiikkia, josta hänelle tulee olo, että kaikki on hyvin. Hän reagoi toisin kuin esimerkiksi erityisherkkä oppilas, jonka keskittymiskyky häiriintyy normaalista taustastimulaatiosta.

Seuraavaksi Minna kävi läpi puhelinta ja somea ja sen vaikutusta oppimiseen. Olemme tottuneet työskentelemään yhdessä ja tietyin rajoituksin. Puhelin poistaa yhteisöllisyyden ja rajoitukset, minkä jälkeen emme enää pärjää, jos pieniä palkintoja on koko ajan saatavilla. Aluksi some oli yhteisöllinen: kysyimme toistemme kuulumisia sen avulla. Vuoden 2019 jälkeen algoritmit tuottavat meille sisältöä katsottavaksi ja toimivat kuin ”pieni ilkeä karkkipussi”. Puhelin koukuttaa ja stimuloi mielihyväkeskusta, mutta tuntien katselun jälkeen on huono olo kuin olisi syönyt paljon karkkia. Kun haetaan tasapainoa puhelimen käytössä, tarvitaan aika- ja paikkarajoituksia. Esimerkiksi puhelinta ei käytetä tiettyinä kellonaikoina tai puhelinta ei käytetä ruokapöydässä ja harrastuksissa. Nuorten kanssa on keskusteltava puhelimen käytön vaikutuksesta ja siitä, miten se vaikuttaa esimerkiksi uniin tai kaverisuhteisiin.

Seuraavaksi puhuttiin lukemisesta. Lukeminen vaatii hyvää älykkyystasoa, hyviä tarkkaavaisuustaitoja ja innostuksen lukemiseen. Jotta ihminen oppii lukemaan, tarvitaan muutoksia aivojen rakenteeseen tiettyyn aivoalueeseen, ja niitä syntyy vain ajan kanssa harjoittelemalla. Sitä vastoin esimerkiksi matemaattinen oivaltaminen on jo aivoissa valmiina ja se löytyy myös eläimiltä. Dysleksiassa eli lukivaikeudessa pulmia on mm. kuulossa, hahmottamiskyvyssä ja tekstin seuraamisessa silmällä. Tutkimusten mukaan lukivaikeus on yllättävän yleinen esimerkiksi insinöörien ja arkkitehtien keskuudessa, koska tietyissä ammateissa tietynlainen hahmottaminen on hyväksi, mutta samalla se hankaloittaa lukemista. On havaittu, että musiikki- ja tanssiharrastukset tukevat lukusujuvuuden kehittymistä. Musiikin rytmi laulun sanojen kanssa ja tavutaputukset auttavat paljon lukivaikeuksien kanssa painivia.

Lopuksi Minna Huotilainen kertoi matematiikka-ahdistuksesta. Siinä aivot menevät tilaan, jossa oppiminen on mahdotonta. Epäonnistuminen johtaa kyvyttömyyteen ja ongelman peittelyyn. Opettaja tai vanhempi voi omalla toiminnallaan pahentaa matematiikka-ahdistusta sanomalla jotain tyyliin: ”Tämä matematiikka on sitten niin vaikeaa, mutta se on tärkeää ja välttämätöntä, jotta pääsee jatko-opintoihin. Sinä sitä matematiikkaa hoksaat, mutta eihän tuo sinun kaverisi sitä hoksaa, kuinka sitä matematiikkaa oikein opitaan.” Olisi hyvä opettaa, että matematiikkaa oppii harjoittelemalla, ei oivaltamalla. Epäonnistuminen matematiikan tehtävässä pitäisi kääntää voimavaraksi: ”Nyt me tiedetään, mitä sinun pitää harjoitella lisää.” Oppilaalle ei saa tulla ajatusta, että häneltä puuttuu jokin matematiikkageeni, joka hänen suvussaan ei ole. Tässä olisi tärkeää esimerkiksi huumorin keinoin luoda sopiva tunnelma, että oppilas uskaltaa yrittää uudelleen. Tutkimuksessa on havaittu, että taustamusiikki voi auttaa sopivan tunnelman luomisessa ja vähentää matematiikka-ahdistusta.

Etenkin luokanopettajan on hyvä tiedostaa nämä asiat, jotta hän ei tule välittäneeksi omasta matematiikka-ahdistuksestaan johtuvaa negatiivista asennettaan oppilaille.

Muuta tapahtunutta

Lähteet ja lisälukemista

[1] Yhteisellä koulutiellä : Käsikirja perusopetuksen oppilaiden läsnäolon tukemiseen ja poissaolojen vähentämiseen, Sergejeff, Johanna, Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2023-06-14

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/items/5a754866-cedd-4f7b-a294-a96f90ae6586

[2] Tuomo Virtasen luentokalvo: Petra Vesurin materiaali

[3] Kiva, kun tulit! – Pieni opas koululäsnäolon tueksi ja poissaolojen vähentämiseksi