Tekoälystä tukiälyyn: Kohti vastuullista oppimista 12.6.

MAOL järjestää Tampereella 12.6. klo 12–18 tekoälyaiheisen seminaaritapahtuman otsikolla Tekoälystä tukiälyyn. Sen sisältö ja rakenne on suunniteltu yhteistyössä Tampereen yliopiston ja Kampusklubin toimijoiden kanssa. Tilaisuuden juontajana ja moderaattorina toimii Jan Erola. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua sekä läsnä olevana Paidia-tapahtumatilassa Tampereen Nokia-areenalla, Kansikatu 3. Tilaisuuden pääsalin tapahtumat striimataan ja julkaistaan myöhemmin videotallenteena.

Tekoälystä on tulossa koulutuksen ja koko yhteiskunnan toimijoiden uusi työkalu, jonka mahdollisuudet ovat tarpeen tiedostaa, mutta ymmärtää myös sen haasteet. Näihin asioihin perustuu tarve järjestää koulutukseen keskittyvä tilaisuus tekoälyn tulevaisuudennäkymistä positiivisella otteella: ”Tekoäly on keskuudessamme, miten toimimme sen kanssa?”

Heti suunnittelun alussa tavoitteena oli saada mukaan koulutuksen asiantuntijoita ja sen kehittämisestä vastaavia päättäjiä. Tekoälyn nopea tuleminen kaikkien saataville on korostanut myös sähköisten alustojen merkitystä kouluopetuksessa. Toisaalta Suomessa on jo nuoria, jotka ovat ehtineet suorittaa tutkinnon koneoppimisesta ja ovat nuoria asiantuntijoita, joiden näkökulmasta tekoäly on luonteva työkalu, jonka avulla voidaan suorittaa erilaisia työtehtäviä.

Tilaisuus koostuu kolmesta kahden tunnin osuudesta:

Kello 12-14 teemana on Ideoita ja mahdollisuuksia. Tilaisuuden avausluennon pitää Tampereen yliopiston teollisuustalouden professori Marko Seppänen. Hän puheenvuoronsa tuo kasvatustieteellisen näkökulman tekoälyyn: Miten tekoäly vaikuttaa ihmisiin ja oppimiseen? Peter Vesterbackan puheenvuorossa kuullaan, miten Suomen lukiolaisten matematiikkaosaaminen saadaan nousuun tekoälysovelluksen avulla Finest Future -hankkeessa.

Seuraavaksi käytävässä paneelikeskustelussa pohditaan tekoälyn mahdollisuuksia opetuksessa. Aiheesta keskustelemassa Ville Tilvis, Helsingin matematiikkalukion linjanjohtaja, Peter Vesterbacka ja Jani Kiviharju, matematiikan lehtori Helsingin normaalilyseosta. Paneelin ohessa välivideotervehdyksenä kuullaan, kun Iris Cordelia Dahl Betten, Ina Christensen Våga ja Karen Marie Funding Lyster kertovat, miten tekoäly on otettu käyttöön Norjan kouluissa.

Paneelin lomassa kuullaan myös Microsoftin, koulutuksen toimialaratkaisujohtaja Vesa Äyräksen haastattelu yksilökohtaisesti avustavista oppimisen uusista tekoälytyökaluista. Digikouluttaja Jukka Lehtoranta puolestaan esittelee Google ClassRoom ja Gemini -verkkosovelluksen mahdollisuuksia opetuksessa. Ensimmäisen kaksituntisen lopuksi Jan Erola haastattelee vielä Arttu Halosta, joka työskentelee ohjelmistoalalla Vertex Systems Oy:n palveluksessa: Opintopolku tekoälyn osaajaksi työelämässä.

Toiminnallisen osuus koostuu kahdesta 45 minuutin työpajasta, joiden sisällöstä vastaavat tilaisuuden sponsorit: Microsoft, Google ja Vertex Systems. Seminaarin seuraajat sekä paikan päällä että etänä voivat osallistua työpajavaiheeseen, joista vastaavat tapahtuman yhteistyökumppanit Microsoft, Google ja Vertex Systems. Paikallaolijoita kehotetaan ottamaan mukaan oma tietokone.

Kello 16.00 siirrytään kohti vastuullista oppimista. Osion aluksi kuulemme videotervehdyksen ”Tekijänoikeudet ja oppimateriaalin vastuullinen käyttö tekoälyn kanssa.” Aiheesta kertoo Sakari Laiho, Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja.

Iltapäiväosion ensimmäisessä paneelissa aiheena on: ”Tekoäly koulutuksessa: Miten varmistamme vastuullisuuden?” Keskustelemassa aiheesta ovat Jukka Lehtoranta, Peter Vesterbacka ja Tarja Ylivuori, MAOL ry:n puheenjohtaja. Paneelikeskustelun jälkeen Opetushallituksen johtaja Jarkko Niiranen kertoo videotervehdyksenä Opetushallituksen tulevaisuuden suunnitelmista.

Tilaisuuden lopuksi keskustellaan paneelissa vielä otsikolla ”Sanoista teoiksi: Miten tekoäly integroidaan osaksi opetusta?” Keskustelemassa Riitta Salmenoja, fysiikan ja matematiikan opettaja Lappeenrannan lyseon lukiosta, Tuula Havonen, MAOL ry:n 2. varapuheenjohtaja sekä Ville Tilvis. Paneelin yhteydessä kuulemme myös Päivi Portaankorva-Koiviston, joka toimii matematiikan didaktiikan yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa, videotervehdyksen.

Illalla halukkaat voivat osallistua MAOL-Pirkanmaan kerhon isännöimään illanviettoon Ravintola Telakassa, jossa Pyry Vaismaa esittää tekoälytapahtuman loppuhuipennuksena “stand up -tyyppistä hauskaa asiaa tekoälystä”.

MAOL ry ja muut toimijat toivottavat kaikki mukaan tekoälytapahtumaan, jossa keskiössä on koulutus ja kohderyhmänä opettajat.

Tervetuloa,

toivottaa Tuula Havonen

Lue lisää tapahtuman sivuilta

Ilmoittaudu maksuttomaan seminaariin

Tekoälystä tukiälyyn -seminaarin mainoskuva

Kirjoittaja