Kirjallisuutta: Tulevaisuuden identiteetit
Pölönen, P. Tulevaisuuden identiteetit. Otava 2020, 280 sivua.
Kirjan alkuosan teema on itsensä tunteminen. Lukijasta pääjuoni näyttääkin kirjoittajan matkalta omaan itseen. Ehkä tämä ollut myös kirjoittajan mielessä, sillä kirjan alussa hän sanoo, että ”ensimmäinen tehtäväsi on pysähtyä miettimään, kuka sinä olet – ja mitä voisit olla”. Ympyrä sulkeutuu, kun hän päättää kirjan toteamukseen, että identiteettiä kannattaa etsiä. Sen löytäminen ei kuitenkaan ole hänen mielestään tavoite, vaan sivutuote.
Kirjoittaja käyttää usein esimerkkeinä omia ja ystäviensä elämänkokemuksia, mutta lukeneisuuttakaan ei puutu. Kirjallisuusluettelossa on nimittäin satakunta teosta Aristoteleesta Napoleoniin ja Ksenofonista Paavo Väyryseen. Mahdollisesti hän puhuu itsestään silloinkin, kun vertaa asialleen omistautuneita ammattilaisia, jotka ovat omistaneet elämänsä erityistaitojen harjoitteluun, ulkopuolisiin tähdenlentoihin, jotka voivat kerätä suuret yleisöt ilman kokemusta tai koulutustakaan.
Kirja on selkeä luettava, sillä pohdinta etenee parisivuisin väliotsikoiduin jaksoin. Kulttuuri ja kieli ovat kirjoittajan mieliaiheita. Monesti hän kirjoittaa me-muodossa ehkä yleistääkseen ajatuksiaan suuren ryhmän näkökulmaksi. Kunkin luvun lopussa on elämänohjeiden muistilista. Niissä ja muutenkin tekstissä kirjoittaja viljelee imperatiiveja: tunne, taistele, iloitse, opettele, keskity, mieti, kokeile.
Identiteetti ja titteli ovat erottamattomat. Pölönen kutsuu itseään kirjailijaksi, säveltäjäksi ja futuristiksi. Sellainen monisuorittaja hän kokemustensa perusteella onkin. Guruksi tunnustamisestakin hänellä ehkä olisi vielä toiveita, sillä ikään kuin pahoitellen hän sanoo, että ”meidän on vaikea hyväksyä, että suuri guru olisi kolmikymppinen aikuinen Keravalta”.
Kirjoittajan ei kuitenkaan tarvitse olla guru, jotta häntä kannattaisi kuunnella. Pölöstä voisi lohduttaa tai hän voisi lohduttautua itse sillä ajatuksella, että ei tarvitse olla guru nostaakseen esille kiinnostavia ja merkittäviä ajatuksia ja siten avartaakseen lukijansa näköpiiriä. Tämä on erityisen tärkeää tulevaisuuden tekemisessä, sillä vanhan kliseen mukaan tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta omilla valinnoillamme ja tekemisillämme voimme vaikuttaa siihen, millainen siitä tulee.
Tittelit eivät ole kirjoittajan kielessä vain totunnaisia arvonimiä ja ammattinimikkeitä. Uudissana, jonka hän on luonut tätä kirjaa varten, on taitotitteli. Niillä kirjoittaja luonnehtii tulevaisuuden identiteettejä. Käsitteen alan laajennus on tarpeen kuvaamaan sellaista, jota ei vielä ole, mutta jota kohti olemme menossa. Taitotitteleitä ovat esimerkiksi kuvailija, mentoripoluttaja, onnistuttaja, ihmettelijä, kertaaja ja maustaja. Niitä on kansien sisäsivuilla pari sataa muutakin.
Yksikään niistä ei ole sellainen, jolla luonnehtisin itseäni. Siksi on lohdullista, että kirjoittaja jättää lukijalle vapaan vallan luoda oma taitotitteli ja antaa siihen ohjeetkin. Osviittaa saa myös niistä seitsemästä taitotittelistä, joiden tarkemmasta käsittelystä kirjan loppupuoli koostuu. Selittämistä ne vaativatkin, sillä pelkät nimikkeet eivät kerro paljonkaan siitä, millainen ihminen on esimerkiksi kirkastaja tai värittäjä. Kutakin näistä tarkemmin käsitellyistä taitotitteleistä luonnehtii erikseen kuvattu esimerkkihenkilö.
Komponeeraajan esimerkkihenkilö on peruskoulun opettaja, mies, 29-v, joka pohti pitkään uranvalintaa muusikon ja opettajan identiteettien välillä. Opettajaidentiteetin selkeneminen ja peruskoulun yläluokkien opettajan toimeen astuminen oli hänelle vapauttava kokemus. Ei hän silti musiikin tekemistäkään jättänyt. Komponeeraja on hänelle luonteva titteli, sillä säveltämisen ohella se merkitsee myös yhdistämistä. Se on kuvaava titteli yleisemminkin, sillä moniin ihmisiin soveltuvat useat tittelit ja ovat tarpeenkin, sillä yksi leima ei yleensä riitä ihmisen luonnehtimiseen.
Uusien nimikkeiden keksiminen on tarkoituksellista, sillä kirjoittajan tavoitteena on rikkoa rajoja, ei pystyttää niitä eikä luokitella ihmisiä vanhojen rajojen ja nimikkeiden mukaan. Ei hän myöskään varsinaisesti esitä ratkaisuja, vaan toivoo jättävänsä jälkeensä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Myös koko identiteettipolitiikka on muuttunut olennaisesti sosiaalisen median myötä. Alustojen oppivat algoritmit antavat mahdollisuuden ryhmitellä ihmisiä yhä tarkemmin yhteisten piirteidensä perusteella. Kääntöpuolena on erottelujen selkeneminen ja ryhmien vastakkainasettelujen kärjistyminen.
Uusia näköaloja avaava kirja. Sopii sekä ohjeeksi itseään vielä etsivälle että ymmärryksen lisääjäksi oman tiensä jo valinneelle.
