Kirjallisuutta: Astrobiologia

Lehto, K. Astrobiologia. Elämän edellytyksiä etsimässä. Ursa 2019, 254 sivua.

Kirjoittajan mielestä astrobiologia ei ole niinkään uusi erikoistunut tieteenala kuin tieteidenvälinen lähestymistapa, joka rakentaa kokonaiskuvaa ”siitä, miten maailmankaikkeus on kehittynyt sellaiseksi kuin se nyt on”. Kirja on mukavaa luettavaa, sillä se koostuu 21 luvusta, jotka ovat itsenäisestikin luettavia esseitä.

Elämän syntymiseen sopivien olosuhteiden kehittyminen maapallolle vei alkurähähdyksestä lähtien kolme tähtisukupolvea, yhdeksän miljardia vuotta. Seuraaville neljälle miljardille vuodelle on varattu saman verran sivuja, sillä elämän synty ja eliökunnan kehittyminen kuvataan elotonta kehitystä tarkemmin niin kuin biologian kirjaan sopiikin. Elämän kanssa ulos avaruuteen päästään oikeastaan vasta kirjan viimeisellä neljänneksellä, josta siitäkin huomattavan osan vie elämän tulevaisuuden ja mahdollisuuksien pohdiskelu.

Kirjan ote on enemmän pohdiskeleva kuin valmiita vastauksia antava, sillä sen käsittelemiin kysymyksiin ”ei [kirjoittajan mielestä] vielä eikä ehkä koskaan pystytä antamaan varmaa vastausta”. Kirja ei vaadi lukijaltaan sen enempää kosmologian ja biologian perustietoja kuin hyvään nykyaikaiseen yleissivistykseen voidaan katsoa kuuluvan. Silti se pystyy selittämään, miten tähän – olemassaoloaan pohdiskelevaan ihmiseen – on tultu.

Pohdiskelevaa otetta korostaa se, että asia etenee tekstin varassa. Koko kirjassa on vain neljätoista kuvaa tai kaaviota. Osa niistä on tarpeen, esimerkiksi veden faasidiagrammi, jonka tunteminen ylittää ehkä tavanomaisen yleissivistyksen rajat, mutta osa on enemmänkin pelkkänä kuvituksena, kuten esimerkiksi kansainvälisellä avaruusasemalla kasvatetusta salaatista otettu kuva, joka voisi yhtä hyvin olla mistä tahansa kasvihuoneesta tai koti-ikkunalta. Nimenomaan teksti panee lukijan ajattelemaan, eivät kuvat.

Ja ajattelunaihetta on jo ihan peruskysymyksissä, joita arkiaherruksen lomassa tulee ehkä vain harvoin mietityksi: mitä elämä on, miten se aikoinaan syntyi ja onko sitä muualla maailmankaikkeudessa kuin maapallollamme. Kirjoittaja käy huolellisesti läpi elämän synnyn mahdollistaneet kemialliset ja fysikaaliset olosuhteet sekä alkuvaiheen hitauden. Kesti nimittäin kolme ja puoli miljardia vuotta ennen kuin elämän alusta päästiin ensimmäisen monisoluisen eliön syntymiseen. Kaikki muu kehitys on tapahtunut viimeisten puolen miljardin vuoden kuluessa.

Tavallaan yllättävää on elämän sitkeys, se miten kehitys on jatkunut huolimatta suurista totaalijääkausien, laajojen tulivuorenpurkauksien ja asteroiditörmäysten aiheuttamista joukkotuhoista. Toisaalta nykyisenkaltaista elämänkirjoa tuskin olisi ilman näitä, sillä juuri vaikeimmat olosuhteet ovat pakottaneet evoluution hakemaan uusiin olosuhteisiin sopeutuvia elämänmuotoja.

Kirjan vahvinta antia on kosmologian, fysiikan, kemian ja biologian sitominen yhdeksi tarinaksi. Juuri siihen tarvitaan tieteidenvälisyyttä. Siinä kirjoittaja, Turun yliopiston astrobiologi, molekulaarisen kasvibiologian dosentti, onkin omimmillaan. Eikä kirjan anti rajoitu tähän. Loppupuolella kirjoittaja pohtii elämän esiintymistä muualla maailmankaikkeudessa, maapallon resursseja, keinoälyn tulevaisuutta ja biotekniikan mahdollisuuksia, asioita, joilla voi olla suurikin vaikutus tulevaisuuteemme.

Jos haluat saattaa tietosi menneestä ajan tasalle ja katsahtaa tulevaisuuteemme, niin tämän kirjan lukeminen on mahdollisuutesi. Erityisesti matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opettajalle se antaa tiukat oppiainerajat ylittävän perspektiivin, jota tarvitaan nuorten opastamisessa tulevaisuuteen. Siihen meidän on pystyttävä vaikuttamaan, jos haluamme heidän lapsilleen tulevaisuuden ja ihmiskunnalle mahdollisuuden säilyä lajina.

Aloituskuva: Christian Nielsen / Unsplash