PISA-seminaari Tieteiden talolla

Opetus Yleistä

24.3.2026

PISA on OECD:n koordinoima kansainvälinen tutkimus 15-vuotiaille nuorille, ja sen tarkoitus on arvioida oppilaiden osaamista matematiikassa, luonnontieteissä ja lukutaidossa. Tutkimus on järjestetty vuodesta 2000 alkaen, jolloin Suomi oli lukutaidossa paras, luonnontieteissä kolmas ja matematiikassa neljäs. Tämän jälkeen Suomen sijoitus on laskenut keskitasolle. PISA-tutkimus pidettiin viimeksi vuonna 2025.

Suomen Tiedeakatemiat järjesti PISA-seminaarin 19.3.2026 Tieteiden talossa Helsingissä. Tilaisuuteen saattoi osallistua joko paikan päällä tai etänä, koska alustukset ja paneelikeskustelu myös striimattiin verkon välityksellä ilmoittautuneille. Tilaisuuden avasi Mikko Hupa Suomen Tiedeakatemiasta. Ensimmäinen tunti koostui lyhyistä noin vartin mittaisista asiantuntijapuheenvuoroista. Ensimmäisen alustuksen piti Tommi Karjalainen opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Hän kertoi, kuinka PISA-tutkimusta käytetään osana koulutuksen arviointia. Toisen alustuksen piti Arto Ahonen Jyväskylän yliopiston PISA-tutkimuksen kansallisesta keskuksesta. Arto pohti alustuksessaan, mitä PISA-tutkimus kertoo osaamisen muutoksesta Suomessa. Kolmannessa alustuksessa saatiin opettajan näkemys asiaan, kun historian ja yhteiskuntaopin opettaja Eero Kitunen Haukilahden lukiosta kertoi, kuinka nuoria ohjataan sinnikkääseen työntekoon lukion opettajan näkökulmasta. Viimeinen ja neljäs alustus kuultiin Salla Venäläiseltä, joka työskentelee Kansallisessa koulutuksen arviointikeskuksessa (Karvi). Salla kertoi tutkimustuloksia siitä, mitä arviointitieto kertoo osaamisen kehityksestä. Tutkimuksessa pohdittiin taustatekijöitä, oppilaiden asenteita ja oppimiseroja.

Tämän jälkeen pidettiin kahvitauko, jonka jälkeen oli vuorossa paneeli, jossa olivat mukana kaikki alustuksen tehneet henkilöt. Paneelin vetäjänä oli tv:stäkin tuttu Jussi-Pekka Rantanen. Tässä artikkelissa en käy tämän enempää läpi alustuksia, vaan dokumentoin paneelikeskustelua.

Kuvassa vasemmalta Eero Kitunen, Salla Venäläinen, Tommi Karjalainen ja Arto Ahonen. Oikealla on tilaisuuden moderaattorina toiminut Jussi-Pekka Rantanen. Valokuva: Jasmin Välimäki.

Paneelikeskustelu

Jussi: ”Ennen kahvitaukoa pidetyt alustukset avasivat erittäin hyvin kokonaiskuvaa ja tilannekuvaa siitä, missä nyt mennään ja millaisia asioita löytyy lukujen ja käyrien taustalta, ja nyt päästään jatkamaan yhdessä keskustellen samojen asiantuntijoiden kanssa eli pidemmittä puheitta toivotan tervetulleeksi tänne eteen meille tutut henkilöt: kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin yleissivistävän koulutuksen yksikön johtaja Salla Venäläinen, historian ja yhteiskuntaopin lehtori Eero Kitunen Haukilahden lukiosta Espoosta, opetusneuvos Tommi Karjalainen opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä Jyväskylän yliopiston PISA-tutkimuksen kansallisen keskuksen johtaja dosentti Arto Ahonen. Tervetuloa vielä kaikille.”

Jussi: ”Tämä seminaari on ajankohtainen siitä syystä, että juuri viime kuussa opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi oman visionsa tulevaisuuden peruskoulusta vuonna 2045. Tähän alkuun pieni sitaatti OKM:n erityisasiantuntijalta Venla Berneliukselta, kun asiasta uutisoitiin. ’Tärkeää ei ole niinkään se, mitä konkreettisia taitoja tarvitsee tulevaisuudessa osata, vaan mitkä oppimisprosessit itsessään ovat hyödyllisiä ja mitä ihmisen täytyy oppia kasvaakseen hyväksi ihmiseksi. Yhdessä toimimisen taidoista, inhimillisistä taidoista ja empatiasta on tällä hetkellä kaikkein suurin tarve.’ Herää kysymys, onko PISA-mittari enää ajan tasalla, onko se enää yhtä hyödyllinen mittari kuin aikaisemmin?”

Salla: ”PISAssa ei kyllä empatiaa mitata, ja välillä pohdin, miltä se nuorista tuntuu, kun yhteiskunnassa keskustellaan siitä, mitä kaikkea nuoret eivät osaa. Itsekin useamman lapsen äitinä olen miettinyt, että kyllä ne nuoret jotain osaavat. Karvin arvioinnin tulokset keskittyvät äidinkieleen, matematiikkaan ja kieliin, mutta jos meillä olisi vahvempi tietopohja esimerkiksi taide- ja taitoaineista, kaikista oppiaineista, niin silloin meillä olisi laajempi kuva osaamisesta. PISA-asiantuntijat voisivat sanoa, pitäisikö juuri empatiataitoja mitata PISA-tutkimuksella vai olisiko se sittenkin Karvin tehtävä. Tietysti meillä on myös teemallisia arviointeja Karvissa, ja keräämme aineistoa erityyppisistä asioista, mutta empatiataidoista ei ole ollut puhetta.”

Eero: ”PISA-mittari on tänä päivänä varmasti hyödyllinen mittari, mutta on hyvä muistaa, miten rajallinen se kuitenkin on. Tässä peräänkuuluttaisin sitä, että kun PISA-tuloksia uutisoidaan mediassa, niin muistettaisiin, että PISA mittaa vain tietynlaista osaamista. Käsittääkseni on kuitenkin niin, että jos mitataan PISA-tulosten äidinkielen ja matematiikan taitoja, niin ne kyllä hyvin korreloivat aika monen muunkin oppiaineen osaamiseen. Eli missään nimessä se ei ole turha mittari tai turha tutkimus.”

Tommi: ”Jos lähtisi liikkeelle siitä, että PISA-tutkimus on tarpeen ennusteiden käsittelyssä ja sitä varten tarvitaan pysyviä mittareita. Jokaisella maalla on omia painotuksia, niin myös Suomella. Siksi on hyvä, että PISA-tutkimuksessa on näitä vaihtuvia mittareita, kuten esimerkiksi ongelmanratkaisutaito, luova ajattelu tai digitaalinen oppiminen. PISA-tutkimus etsii myös uusia alueita, joilta saadaan hyvää dataa tutkittaviin asioihin, mutta kun on keskusteltu uusien alueiden mittauksista, niin empatiaa siinä ei ole mainittu. Pitää olla tarkkana, jos aletaan mittaamaan ihmisen luonteeseen ja personaan liittyviä asioita, että ei tehdä siitä mittaria.”

Jussi: ”Jos puhutaan ihmisen inhimillisistä taidoista, niin sellaisia on tulevaisuusvisiossa, ja niin kuin Tommi mainitsi, viime kierroksella siinä innovatiivisena alueena oli luova-ajattelu, ja siinähän suomalaiset menestyivät hyvin, etenkin suomalaiset tytöt, ja pojat olivat siellä keskitasoa. Kyllähän se herättää kuitenkin positiivisesti ajatellen kysymyksen, että onko, Arto, meidän koulutusjärjestelmäämme kuitenkin ikään kuin reivattu oikeaan suuntaan ja ehkä samalla menetetty jotain lukutaidossa ja matematiikassa, vaikka luova-ajattelu kukoistaa.”

Arto: ”Näyttää tosiaan siltä, että Suomessa koulujärjestelmä on poikkeuksellinen ja meillä opettajat ovat ammattilaisia ja heillä on pedagoginen vapaus toimia koulussa. Siellä myös kukoistaa erilainen kirjo opetusmenetelmiä, ja siitä huolimatta koulut ovat hyvin tasalaatuisia eli tulokset eivät poikkea toisistaan kovinkaan paljoa. Itse koen, että suuntaus ei ole huono. Lukutaito ja matemaattiset taidot ovat kuitenkin tulevaisuuden avaintaitoja, joita pitää osata. Jos tämän lisäksi on onnistuttu säilyttämään tällaisia ilmiöitä tai opettamaan yli oppiainerajojen ja myös kehittämään niitä, niin silloin on onnistuttu oikein hyvin.”

Jussi: ”Jos minä olisin iltapäivälehden toimittaja ja tekisin tästä sellaisen klikkiotsikon, että tutkimusjohtaja Arto Ahonen sanoo laskevista PISA-tuloksista: suunta ei ole huono. Artolla on hyvin positiivinen näkemys tähän kehitykseen. Salla, oletko sinä samaa mieltä?”

Salla: ”Omassa esityksessäni toin esiin niitä tekijöitä tai reunaehtoja, jotka pitää huomioida osaamisen heikkenemisessä. Esimerkkinä se, että me testaamme tämmöisillä alemman tason arvioinneilla, niin siinä on selkeä ero esimerkiksi ylioppilaskokeisiin, joilla pyritään yliopistoon, joka vaatii eri tavalla enemmän sinnikkyyttä. Vaikka Karvin-tyyppisessä testauksessa on reunaehtoja, niin meidän pitää olla kuitenkin huolissamme tulosten laskusta ja yhdessä on hyvä miettiä, kuinka suunta saadaan käännettyä.”

Eero: ”Aikaisemmin alustuspuheenvuorossa puhuin taloudellisesti tuottavan ihmisen kasvattamisesta, mutta jos ajattelee kansantalouden näkökulmasta ja yhteiskunnan menestyksen kannalta, meillä on pieni kansakunta eikä tässä maassa luonnonvaroja hirveän paljon ole, jos metsiä ei lasketa, niin mikä meidän menestymisemme mahdollisuus on – kyllähän se tämä kouluttautuminen on. Tämän ymmärtäminen on tuottanut sitten sen, että meillä arvostetaan koulutusta ja opettajia, mikä on hyvä asia. Mutta jos katsoo PISA-tuloksia, niin kyllä se panee miettimään, miten me pärjäämme tulevaisuudessa.”

Jussi: ”Erittäin hyvä pointti. Jos ajatellaan taloustermein ja kilpailukykytermeihin, niin tämähän ei ole mikään suomalainen ilmiö, vaan osaamisen heikkeneminen nuorilla on osa maailmanlaajuista ilmiötä, joka on tapahtunut kaikissa OECD-maissa. Me olemme edelleen keskitasoa parempia matematiikassa, luonnontieteessä ja lukutaidossa. Jos me ollaan osa isoa massaa, joka vaan heikkenee, niin mitä merkitystä tällä PISA-tulosten laskemisella oikein on?”

Tommi: ”EU-komissio on laskenut, että tämä PISA-tulosten heikkeneminen vastaa noin kolmen prosentin laskua bruttokansantuotteessa. Suomi ei ole tässä ainoa, mutta luku kuulostaa suurelta, jos ajatellaan että se on pois talouskasvulta.”

Arto: ”Suurin uhka mielestäni on se, että sivistys rapautuu. Kuitenkin Suomi on noussut sivistyksen kautta menestyväksi kansakunnaksi. Jos Suomea vertaa Viroon, niin Viro on nyt siinä tilanteessa, jossa me olimme 20 vuotta sitten. Siellä koulutus nähdään sosiaalisen ja taloudellisen kasvun mahdollisuutena. Jos me menetämme nuorten tulevaisuususkon, ja jos siinä käy koulutuksen kanssa samalla tavalla, niin se on huono asia. Meidän pitää tuoda esille koulutuksen tärkeys, koska osaamisesta saadaan hyvä kansallisen itsetunto, joka välittyy kouluun ja siitä eteenpäin ja siitä kannattaa pitää kiinni. PISA-tulokset ovat siinä mielessä tärkeä mittari.”

Jussi: ”Arton kalvoista oli puhuttelevin kakkostaso, jossa oli esitetty minimitaso, joka vaaditaan jatko-opintoihin ja työelämään. Jos 20 prosenttia meidän nuoristamme ei pääse siihen, niin silloin pitäisi hälytyskellojen soida. Tommi, kerro miten tämä ohjaa teidän työtänne OKM:ssa.”

Tommi: ”Oikein hyviä kalvoja on täällä esitetty ja kuvaajista on havaittavissa, että huippuosaajien määrä on laskenut ja heikkojen kasvanut eli ne ovat ikään kuin vaihtaneet paikkaa. PISA-tuloksista saatavasta tiedosta nähdään, että lukeminen harrastuksena nuorten parissa on romahtanut, mikä ei voi olla näkymättä oppimistuloksissa. Lukemista pyritään tukemaan siten, että alakoulussa on nyt kaksi ylimääräistä vuosiviikkotuntia äidinkieleen ja kirjallisuuteen.”

Salla: ”Keskeinen kysymys on mielestäni nuorten asenteen muutos, sekä koulutuksen merkityksen ja koulutususkon väheneminen. Mitä asialle voisi tehdä? Kenen vastuulla on nuorten asenteiden muuttaminen? Jos seurataan koulusta käytävää keskustelua mediassa ja lehdistössä, niin se usein on negatiivista ja vaikuttaa mielikuvaan koulussa toimimisessa ja koulussa olemisessa.”

Eero: ”Tämä on vaikea kysymys. Mielestäni oppilaiden oppimismotivaatio ei ole omassa työssäni muuttunut merkittävästi. Oppilaiden kiinnostus asioihin on kuitenkin muuttunut. Lukemiseen perustuva opiskelu ei enää kiinnosta nuoria, vaan motivaatio tulee jostain muualta. Mielestäni lukemista ei edistä se, että oppimateriaali on sähköistä, vaan lukemiseen parempi käyttöliittymä on kirja. Tätä asiaa voisivat opetuksen tarjoajat ainakin miettiä, vaikka kustannukset voivatkin olla määräävämpi tekijä. Muutos on varmaan siinä, että mitä ja miten halutaan opiskella. Minulla on tietysti oppilaina lahjakkaita oppilaita, joka ei näy motivaation puuttumisena.”

Tommi: ”Nuoret eivät välttämättä näe pitkää koulutuspolkua ja sitoutumista koulun tarjoamaan opetukseen houkuttelevana.”

Eero: ”Tästä on esimerkkejä, että haetaan jokin taito esimerkiksi katsomalla muutama YouTube-video ja harjoitellaan sitä. Nähdään, että en välttämättä tarvitse tutkintoa, jotta voin tehdä jotain työtä. Haetaan tarvittavat taidot ja tiedot verkko-opetusmateriaalista, johon perehdytään. Tämän voi nähdä myös positiivisesti siten, että maailma on tosi avoin nykynuorille ja mikseipä vanhemmillekin ja tähän liittyy myös paljon sinnikkyyttä, mikä on hyvä asia. Huonoa tässä on se, että koulujärjestelmä helposti hukkaa tällaiset tapaukset.”

Jussi: ”Jos katsotaan koulutuksen rakennetta ja sen muuttumista, niin mikä suomalaisissa kouluissa on muuttunut 10 viimeisen vuoden aikana?”

Arto: ”En ole töissä koulussa, mutta tutkimuksista voi havaita ainakin sen, kuinka paljon oppilaat panostavat kokeen tekemiseen. Yrittäminen on vähentynyt. Kokeessa yrittäminen vaikutti osaamistulokseen aiempaa enemmän. Tämä on yksi selittävä tekijä PISA-tuloksiin, mutta ei tietenkään ainut.”

Jussi: ”Viime marraskuussa valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi, että syynä osaamisen laskuun ovat pedagogiset uudistukset, kuten esimerkiksi ilmiöoppiminen ja digiloikka. Mitä mieltä olet Purran analyysistä, Tommi?”

Tommi: ”Ilmiöoppiminen on puhuttanut tälläkin viikolla. Opetussuunnitelmissa ei suoranaisesti ohjeisteta opettajia käyttämään ilmiöoppimista vallitsevana opetusmenetelmänä. Opettajilla on kuitenkin asiaan pedagoginen vapaus. Itse en näkisi, että ilmiöoppiminen on syynä PISA-tulosten laskuun. Mutta tästä ainakin löytää sellaisen kytkennän, että perustaitojen varmistaminen ja vahvistaminen on hieman jäänyt taka-alalle. Tällä hallituskaudella on nostettu lukemisen ja laskemisen määrää alakouluissa. Syynä PISA-tulosten laskuun ovat ennemminkin oppilaiden keskittymiskyvyn ja pitkien sanallisten tehtävien lukemisen haasteet kuin ilmiöoppimisen pedagogiset ratkaisut. Koulussa nähdään yhteiskunnan muuttuminen, oppilaat ovat nykyään väsyneempiä ja nälkäisempiä kuin ennen, ja oppilasaines on heterogeenisempaa kuin aikaisemmin.”

Salla: ”Karvin tutkimuksissa kysytään opettajien näkemyksiä ja sieltä nousee yksi keskeinen tulos. Opettajien mielestä oppimisen tukea tarvitsevia oppilaita on paljon enemmän kuin tukea on tarjolla. Syynä tähän voi olla diagnoosin aikaistaminen. Koska erilaisen tuen tarvitsijoita on enemmän kuin aikaisemmin ja oppilaita tulee erilaisista taustoista, ryhmät ovat heterogeenisempia ja opettajilla on enemmän haasteita ryhmien kanssa. Opettajat miettivät pedagogiikkaa ryhmäkohtaisesti, joten tutkimus ei aina anna täysin oikeaa tietoa esimerkiksi kun kysytään ryhmätöiden tekemisestä ja sen vaikutuksesta oppimistuloksiin, koska vastaus on yleensä keskimääräinen kolmonen. Tutkimuksissa pedagogiikka ei nouse selittäväksi tekijäksi.”

Jussi: ”Onko paikallista autonomiaa nykyään liikaa, onko opetuksen laadussa liikaa variaatiota? Pitäisikö valtakunnallista ohjausta olla enemmän?”

Salla: ”Kun olen tehnyt opetussuunnitelmaan toimeenpanoarviointia neljä vuotta Karvissa ja kiertänyt kouluja ja keskustellut erilaisten johtoryhmien kanssa, niin paikallisellakin tasolla ollaan sitä mieltä, että opetussuunnitelmien perusteet voisivat olla valtakunnallisesti mietitty, kuten esimerkiksi arviointiosuus, jolloin näitä ei tarvitsisi paikallisesti pohtia tai tulkita opetussuunnitelmaa paikallisella tasolla. Siksi arviointiosuutta on nyt tarkennettu.”

Eero: ”Peräänkuulutin opettajien autonomiaa ja pidän siitä kiinni, mutta opetussuunnitelmaa on velvollisuus noudattaa ja se luo raamit opetukselle. Sillä on iso ohjaava vaikutus ja sen kautta pystytään vaikuttamaan.”

Jussi: ”Voiko vetää johtopäätöksen, että viimeisin opetussuunnitelma on epäonnistunut, kun PISA-tulokset ovat laskeneet?”

Eero: ”Ei mielestäni, vaan siihen on paljon erilaisia syitä. Oppilaisiin on kuitenkin ehtinyt vaikuttaa useita opetussuunnitelmia koulussa, joten en lähtisi vetämään näin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.”

Arto: ”Samoin digilaitteiden vaikutusta oppimiseen ei ole vielä kattavasti Suomessa tutkittu. PISA-tutkimuksissa ei ainakaan tästä löydy selittävää tekijää tulosten laskulle, kuten esimerkiksi älypuhelinten käyttö kouluissa. Moneen muuhun asiaan se kuitenkin vaikuttaa.”

Tommi: ”Meillä on tietoa siitä, missä määrin digilaitteita käytetään kouluissa infrana, mutta siitä, mihin digilaitteita käytetään, on tietoa vähemmän. Oppilaspalautteissa etenkin puhelimen käyttö on koettu häiritseväksi. Tähän on jo lainsäädännöllä reagoitu.”

Jussi: ”Kuten tässä on kuultu, niin koulu ei elä missään tyhjiössä, vaan on osa ympäröivää yhteiskuntaa. Muutokset yhteiskunnassa heijastuvat myös kouluun. Myös PISA-tuloksissa on nähtävissä, että kotitaustan vaikutus oppimistuloksiin on kasvanut 10 viimeisen vuoden aikana. Toisin sanoen peruskoulu ei pysty enää tasaamaan perhetaustan osaamiseen tuomia eroja niin hyvin kuin aikaisemmin. Mistä tämä johtuu?”

Salla: ”Siihen on varmaan monta syytä. Yksi on se, että kouluun tullaan erilaisista taustoista. Myös Karvin tutkimuksissa nähdään, että vanhempien sosio-ekonominen tausta vaikuttaa oppimiseen ja koulutuksen arvostamiseen. Voi olla, että nykyään kotona ei enää käydä keskustelua siitä, mikä merkitys koulutuksella on, niin paljon kuin aiemmin on käyty. Aikaisemmin koulutus nähtiin väyläksi parempaan tulevaisuuteen ja yhteiskunnassa pärjäämiseen. Kodit pitäisi saada mukaan keskusteluun ja olisi syytä lisätä koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Koulun ja kodin välisessä yhteistyössä olisi hyvä kiinnittää huomiota siihen, miten läksyjä tehdään kotona ja mikä merkitys lukemisella on. Tavoitteena olisi saada kodit tukemaan enemmän nuorten koulunkäyntiä.”

Arto: ”Aikaisemmin on ollut ns. sanaton sopimus, että koti ja koulu ovat olleet samalla puolella tukemassa koulunkäyntiä, mutta nykyään näen, että tämä sopimus on rikkoontunut. Varsinkin korona-aikana on ollut selvästi havaittavissa, että perheissä, joissa vanhempien koulutustaso ja tuki on ollut parempaa, on tullut parempia oppimistuloksia.”

Eero: ”Näen, että asenteissa on muutosta. Nykyään koulun ja kodin välillä on jonkinlainen asiakkuussuhde. Kotona ajatellaan, että koulusta pitäisi saada yksilöllistä palvelua. Lapsellani on oikeus saada tietynlaisia asioita. Ennen koulu nähtiin enemmän velvollisuutena, nykyään on tärkeämpää, että yksilölliset oikeudet toteutuvat. Yhteiskunnasta on tullut yksilökeskeisempi.”

Tommi: ”Näen, että nykyään haasteet koulussa moninaistuvat. Jos koulua ei enää nähdä paikkana, jossa pyritään tekemään yhteistä hyvää, silloin myös opettajan kokemat haasteet moninaistuvat. Koulu on paikka, jossa kohdataan koko ikäluokan variaatiot, ja odotukset voivat olla suuria sen suhteen, että koulun pitäisi ratkaista myös kaikki yhteiskunnalliset ongelmat, vaikka tämä pitäisi nähdä eri politiikkalohkojen yhteisenä ongelmana (kaavoitus, palvelut jne.).”

Jussi: ”Onko ongelmana siis yleinen vaatimustason lasku, velvollisuuksien puute ja paapominen?”

Salla: ”Siitä on tutkimusnäyttöäkin ja opettajia on myös haastateltu siitä, minkälaisia tehtäviä on ollut käytössä 20 vuotta sitten ja minkälaisia tehtäviä on nyt. On osoitettu, että koulutehtävien asettelun nykyään on oltava tarkempia kuin mitä aikaisemmin on ollut. Nykyään lapset ja nuoret tarvitsevat enemmän tukea vastaamiseen kuin aiemmin. Kun annetaan kotiläksyjä ja opiskeluun pitäisi panostaa arjessa, niin nuorten ajasta kilpailee nykyään moni muukin asia. Tämä ei ole vanhempien syy, mutta ennen nuorilla oli vähemmän vaihtoehtoja. Tämä ei ole paapomista, vaan paremminkin sinnikkyyden puutetta.”

Arto: ”Vaikka tulokset ovat laskeneet, niin on erilaisia tilastoja siitä, kuinka paljon oppilaat käyttävät aikaa opiskeluun viikkotasolla. Singaporessa opiskeluun käytetään 45 tuntia viikossa, Suomessa 30 tuntia. Suomessa tehdään hyvää työtä siinä ajassa mikä aika opiskeluun käytetään. Halutaanko me käyttää aikaa enemmän opiskeluun?”

Jussi: ”Tämä on hyvä kysymys, vaikka sillä me oltaisiin PISA-tutkimuksen kärjessä, Eero.”

Eero: ”Se missä opettajat saattaisivat hyötyä ylhäältä tulevasta tuesta, on se, että opetuksen järjestäjä loisi raameja, miten luokissa toimitaan ja ylläpidetään järjestystä. Säännöt on helpompi perustella, jos ne ovat samat kaikilla kunnan kouluilla. Oppimiseen vaikuttaa myös työrauha, ja se olisi tärkeää luoda. Jos ei ole työrauhaa, ei voi myöskään vaatia oppimistuloksia. Tässä on huomattava, että ne kurinpitotoimet, jotka vielä toimivat 50 vuotta sitten, eivät välttämättä enää nykypäivänä päde. Nykypäivänä nuoria on kohdeltava eri lailla.”

Jussi: ”Mitä Suomi haluaa, Singaporen malliako?”

Tommi: ”Jos toteutetaan kaikki ne toimet, joita juuri julkaistussa peruskouluvisiossa on, niin hyvien ihmisten kautta saavutetaan myös hyviä tuloksia. Itse lähtisin siitä ajatuksesta, että mitä hyvää koulu tuottaa elämään. Hyvä oppilas haluaa hyvää itselle ja toisille, ja hyvät oppimistulokset ovat juuri sitä hyvää, millä elämässä pärjää eteenpäin, mutta hyvät oppistulokset eivät ole mikään itseisarvo, vaan seuraus hyvään pyrkimisestä.”

Lopuksi yleisön edustajat esittivät kysymyksiä ja kommentteja panelisteille. Kysymysten pohjalta lopuksi puhuttiin teknologiateollisuuden toiveesta korkeakouluttaa ikäluokasta ¾, koulun toimintaympäristön muuttumisesta eli onko opettajista tullut enemmän sosiaalityöntekijöitä, sekä resurssien tarpeesta. Loppukysymyksenä oli, mitä voisimme tehdä, jotta PISA-tulokset paranevat. Panelistit ehdottivat seuraavia päättäväisiä parannusehdotuksia:

Lukemisen lisääminen ja lukuinnostuksen kasvattaminen.
Päätöksenteon pitäisi perustua tutkimukseen ja arviointitietoon.
Opetussuunnitelman konkretisointi, esimerkiksi oppiainekohtaiset tavoitteet.
Voisi pohtia, mikä on koulujärjestelmän rakenne seuraavat 50 vuotta: tehdäänkö siihen rakenteellisia muutoksia ja millaisia?
Resurssit riittävälle tasolle.

Lopuksi Jussi-Pekka Rantanen kiitti panelisteja ja loppupuheenvuoron piti Jan Sundberg Suomen akatemiasta.