Keskeneräisestä valmiiksi – havaintoja harrasteprojekteista
Kirjoitan havaitsemistani onnistumisen tekijöistä, jotka ovat auttaneet eri projektejani kulkemaan keskeneräisyyden metsästä julkaisun päivänvaloon. Tässä tekstissä keskityn Museot kartalla -mobiilisovellukseen. Sovellus pyrkii yhdistämään kaikki Suomen museot kuvauksineen ja lisätietoineen selailtavaan karttaan.
Vuonna 2015 työkaverini esitteli tekemänsä Android-sovelluksen, josta näki Suomen museot kartalla. Data perustui museot.fi-sivuston verkkoharavointiin. Tykkäsin jo silloin käydä museoissa ja minulta löytyi myös Museokortti. Kopioin työkaverin idean ja tein vastaavan iPhonelle. Koodasin sen Swift-ohjelmointikielellä töiden jälkeen, ilman kummempia viitekehyksiä, ja julkaisin App Storeen. Tein PHP:lla museoiden hallintajärjestelmän, joka haki uudet museotiedot ja mahdollisti tietojen muokkaamisen. Tein sovelluksen omaan käyttöön: Museokortti oli julkaistu ja sovellus kulki matkassa auttaen löytämään uusia museoita.
Itselleni julkaisukynnyksen kriteerinä oli, että kunhan sovellus on jollain tasolla auttanut elämääni, niin se riittäköön. Itselle tekeminen ylläpitää motivaatiota, koska vaivannäöstä hyötyy suoraan itse. Käyttäjäkeskeinen kehitys tulee kuin itsestään, fokus pysyy eikä työmäärä paisu, kun ei tarvitse miellyttää kaikkien toiveita. Edes yhden kohtuullisen tyytyväisen käyttäjän saavuttaminen, vaikkakin se olisit sinä itse, on hyvä pohjantähti, jota seurata. Vaikka itsensä asettaminen maailman keskipisteeksi kuulostaakin askeleelta väärään suuntaan, on se oiva apu projektin alkuvaiheessa.
Palaute ja tyytymättömyys voimavarana
Ajan puute on hyvin yleinen ongelma, ja jo projektin alussa onkin hyvä miettiä, miten paljon aikaa projektin koko elinkaari vie. Kyse on vaihtoehtoiskustannuksesta: mistä olet valmis luopumaan projektin vuoksi? Minä en valitettavasti tehnyt näin aluksi. Sovellukseni kohdalla julkaisun jälkeen muu elämä vei mennessään. Tein joitakin päivityksiä, kunnes tuli isompi este: museot.fi-sivusto ei enää listannut muita kuin museokortillisia museoita. Olin yhteydessä useaan museoihin liittyvään tahoon keskitetyn listauksen toivossa – tuloksetta.
Näytti siltä, että olisi pitänyt etsiä ja koota satojen hajallaan olevien museoiden tiedot. En ruvennut tähän liiallisen työmäärän takia. Vuodet kuluivat. Olin sovelluksen päivittämättömyyteen ensiksi itse tyytymätön, ja myöhemmin muutkin huomasivat sen: sain sovelluskauppaan negatiivista palautetta vanhentuneista museotiedoista. Vuonna 2025 sähköpostiini saama palaute vihdoin ylitti tyytymättömyyteni kipurajan. Oli aika yrittää ratkoa tietojen koontia uudestaan. Tällä kertaa näytti paremmalta: paikallismuseot.fi-sivusto oli koonnut kotiseutu- ja paikallismuseoita yhteen lähteeseen. Nyt ratkaisu odotti vain oikeaa hetkeä.
Kaikissa projekteissani on tullut hetki, jolloin innostuneisuus katoaa ja asian edistäminen alkaa tuntua epämiellyttävältä. Juuri nämä hetket ovat se suodatin, joka päättää, mitkä projektit toteutuvat ja mitkä eivät. On hyödyllistä, jos pystyy kanavoimaan ”negatiivisina” pidettyjä tunteita – kuten tyytymättömyyttä – energianlähteenä ja käyttämään tätä energianlähdettä projektin edistämiseen.
Pareton periaate pätee
En ole kesäihmisiä, joten kun heinäkuu 2026 koitti, laitoin verhot kiinni, ja kehitys saattoi töiden jälkeen alkaa – olin valmis luopumaan helteistä. Claude Codea hyödyntäen iPhone-versio päivittyi muutamassa päivässä ja Android nopeasti sen jälkeen. Molemmat sovellukset olivat käyttökelpoisia parissa viikossa, mukaan lukien tekoälytiivistelmät museoista, englannin kielen tuki ja uusi taustajärjestelmä museotietojen hallintaan.
iPhone on tehty Swiftillä, Android Kotlinilla ja taustajärjestelmä Dockerin sisällä käyttää Nodea ja SQLite-kantaa. Animoitu Ketku-kettu tehtiin alun perin Meshy-palvelulla ja sekä riggaus että animaatiot Mixamo-palvelussa. Myöhemmin Ketkun animoinnista ja mallin editoinnista, kuten karvojen lisäämisestä, vastasi suoraan OpenAI:n Astra ja Anthropicin Opus 5.5 käyttäen Blenderia.
Kahden viikon jälkeen sovelluksesta oli tehty 80 %, ja työaikaa oli kulunut 20 %. Lopun 20 % työmäärän tekemiseen menisi 80 % ajasta. Eli siis kun luulee olevansa valmis, silloin se työ oikeasti vasta alkaa. Datan laadusta tuli ongelma: vanhassa kannassani, nykyisessä museot.fi-sivustossa ja paikallismuseot.fi-sivustossa oli paljon päällekkäisyyksiä ja vanhaa tietoa. Koetin automatisoida työtä, mutta päädyin tarkistamaan satoja museoita käsin. Eniten vaivaa tuotti pienempien museoiden verkkosivujen löytäminen. Monella museolla ei ole omaa sivustoa, vaan tiedot löytyvät esim. kunnan sivuilta, jos sieltäkään.
Sovelluskauppoihin tarvittavia kuvia varten käytin aluksi AppScreens-palvelua, jonka valmiilla mallipohjilla ja automaattisilla kielikäännöksillä tuli parempaa jälkeä kuin ensimmäisellä kerralla Photoshopissa tekemistäni kuvista. Myöhemmin kauppakuviin käytin suoraan Astraa. Androidin sovelluskauppa yksityishenkilöille vaatii maksun lisäksi 12 testaajaa parin viikon testijakson ajaksi, ennen kuin sovelluksen pystyi julkaisemaan. Onneksi museot ja ystävät auttoivat testauksessa. Käytin myös maksullista Testers Community -palvelua. Uusi Android-versio julkaistiin onnistuneesti elokuun lopulla.
Saavutuksen tunteesta ja tekoälyn käytöstä
Tekoälyn avulla tuotin staattiset verkkosivut AWS S3:een, jossa on tietoa sovelluksesta, linkit sovelluskauppoihin, yksityisyysseloste ja media kit. Verkkosivujen jälkeen lähetin viestiä kunnille ja museoille: pyysin palautetta sovelluksesta, museotiedoista ja kysyin, haluavatko he mainostaa sovellusta. Todella moni vastasi, auttoi virheellisten tietojen kanssa ja antoi kehitysehdotuksia. Nyt oli hyvä aika alkaa siirtyä pois itselle tekemisestä ja ottaa palaute huomioon tekemisessä. Tämä hierontatyövaihe oli työläin ja kesti kauimmin: useita viikkoja.
Korjattujen museotietojen lisäksi sovellukseen tuli muitakin uudistuksia: mm. karttanäkymän paikkakuntien parempi näkyvyys, haku paikkakunnan perusteella ja kettuapuri käymään museoita yksitellen läpi suoraan kartalla, koska lähimpien museoiden löytäminen oli työlästä hakusivun kautta.
Kuntien ja museoiden sähköpostiosoitteet sain etsittyä tekoälyn avulla, mutta sähköpostit ja vastaukset muodostin itse. En halunnut automatisoida tätä osaa, koska pidän viestittelystä. Sain usein paljon hyvää palautetta, joka motivoi, auttoi eteenpäin ja toi hyvän mielen. Yleisellä tasolla koen automatisoinnissa olevan jotain väärää, jos viestittelyssä ei todella selkeästi tuoda ilmi, että viestijänä toimii tekoäly.
Lopuksi lähetin myös viestejä lehdille, seuroille ja verkkosivuille sovelluksen näkyvyyden parantamiseksi. Vaikka kehitysideoita on läjä odottamassa, koin sovelluksen uudistetun version olevan nyt valmis. Harmillisesti kolmen kalenterikuukauden työn jälkeen tunnelma oli latistunut: saavutuksen ja ylpeyden tunne puuttui tekoälyn käytön takia. Käsin tehdyssä ensimmäisessä versiossa, joka oli monin verroin alkeellisempi, tätä ongelmaa ei ollut. Tekoälyn käytön suhteen neuvoisin, että kannattaa ihan aluksi miettiä, miksi projekteja haluaa tehdä ja mitkä osa-alueet haluaa pitää tekoälyn ulottumattomissa.
Kun projekti tökkii, mikä avuksi?
Mitä tehdä, kun on hankala jatkaa tai aloittaa projektia? Minulle on toiminut tavoitteellisen toiminnan vähentäminen ja keskittyminen toistojen eli rutiinien luomiseen. Syitä on kaksi: usein sitä asettaa tavoitteet liian korkealle, ja korkea rima voi työmäärällään ja vaatimuksillaan lamaannuttaa ennen kuin ehtii aloittaakaan. Toiseksi harrasteprojekteissa on kyse maratonista, ja siinä yksittäisillä askelilla ei ole niin merkitystä, kunhan pysyy liikkeessä. Toisin sanoen ei ole väliä mitä tekee, kunhan vain pääsee tekemisen makuun. Rutiininomainen työskentelytapa myös helpottaa arjen suunnittelua. Vaikeuksissa kannattaa aloittaa helpolla tekemisellä – kunhan edes yrittää.
Projekteista puhuminen kavereille ja tutuille tuntuu lykkäävän aloitusta. En oikein osaa selittää, mistä on kyse, mutta silloin kun kanavoin tarpeen projektista puhumiseen itse tekemiseen, katoaa usein tarve puhua projektista. Olen kokenut asenteen ”minulla on kaikki mitä tarvitsen etenemiseen” kovin hyödylliseksi välttämään vitkastelua. Uuden opiskeluun, teknologiavalintojen vertailuun, työkalujen käyttöönottoon ja muuhun säätämiseen saa kulumaan pohjattomasti aikaa. Muutenkin projektien epävarmuuden kartio pitää huolen siitä, että se mitä luulet tarvitsevasi alussa muuttuu ja tarkentuu projektin kuluessa. Oppia voi, teknologioita vaihtaa ja työkaluja ottaa käyttöön, kun kitkaa alkaa oikeasti syntymään.
Uskoisin olevan myös ihan normaalia, että mielellisiä esteitä voi syntyä etenkin, jos on useamman kerran kokenut epäonnistuvansa. Itse esimerkiksi käytin useamman vuoden tekemällä runollisen kuvakirjan, jolle en lopulta löytänyt kustantajaa. Tämän jälkeen useita vuosia kestäneessä mobiilipelissäni piirsin myös paljon, ja vaikka sain pelin kauppoihin, ei sitä kovin moni pelannut. Nyt huomaan, kuinka piirtämisen aloittamisesta on tullut hankalampaa, koska siihen ei liity paljoakaan onnistumisen kokemuksia. Tämän oivaltaminen on helpottanut.
Uudelleenyrittämistä voi loogisesti perustella onnistumismahdollisuuksien maksimoinnilla, mutta yrittämisen yhtälö tuntuu tarvitsevan myös hieman järjenvastaista varmuutta ja uskoa itseensä – että jospa tällä kertaa gravitaatio ei toimikaan. Mikäli tekemisen esteet yleensä liittyvät epärealistisiin odotuksiin ja liian kovaan paineeseen, otetta höllentämällä voi saada osat taas liikkumaan.
Työvaiheista, ja lisää tekoälystä
Projektit noudattavat usein seuraavia vaiheita: 1) innostus, 2) jäähy, 3) rutistus, 4) julkaisu, 5) hierontatyö ja 6) paluu kohtaan kaksi. Alun innostuksen laantuessa seuraa jäähy, johon moni projekti jää. Rutistuksen voimalla projekti näkee julkaisun tai seuraavan ison päivityksen. Nyt varsinainen palautteen, ylläpidon ja korjauksien iteratiivinen hierontatyö alkaa, kunnes se aikanaan palaa jäähylle. Voisi sanoa, termodynamiikan lakeja mukaillen, että projektit pyrkivät luontaisesti jäähtymään, eikä täydellistä julkaisua voi äärellisellä määrällä versioita saavuttaa koskaan.
Museot kartalla -sovellus vaati kesän aikana noin 135 työtuntia. Harrasteprojektien jatkuvuudessa itsestä huolehtiminen ja oman energian säätely on tärkeää, jotta ei pala loppuun. Vaikka tekoäly tehostaakin joitakin työvaiheita, se ei tarkoita, että projektien tekeminen olisi välttämättä helpompaa tai nopeampaa. Ensiksikin, kun melkein kaikki on mahdollista ja osaaminen ei enää luontaisesti rajaa projektin laajuutta, kasvaa projektin työmäärä uusien mahdollisuuksien myötä. Toiseksi muutkin käyttävät tekoälyä, ja ajan kanssa nyt valloillaan oleva tehokkuuden vaikutelma katoaa, koska siitä tulee standardi, ja myös projekteilta odotetaan enemmän. Lopuksi on todella helppo päätyä innostuksen loppumattomaan kierteeseen, jossa valmista ei tule, kun ensimmäisen jäähyn kohdatessa siirrytään jo seuraavaan projektiin.
Olen lukenut tuotteliaista ihmisistä ja toki myös tavannut heitä. Merkillistä on, että he ovat olleet tuotteliaita jo ennen generatiivista tekoälyä tai aikaa ennen tietokoneita. Vaikka teknologioiden myötä tavat tehdä muuttuvatkin, vaikuttaisi siltä, että on paljon myös ajatonta tuotteliaisuuden taitoa, jolla saadaan keskeneräisestä valmista.
Ilmaisen Museot kartalla -sovelluksen voit ladata täältä. Sovelluksessa ei ole mainoksia.
