LUKEMA 2019 – Lukion matematiikan ja luonnontieteen kehittämispäivät

Olarin lukio järjesti Jälki-kehittämistehtävän puitteissa 14.-16.4. LUKEMA 2019 -tapahtuman, jonka teemana oli “Intohimolla yli rajojen”. Tapahtuma oli yhteinen verkostolle, johon kuuluvat luonnontiede-, matematiikka- ja teknologiaerityistehtävän saaneet lukiot, sekä norssit ympäri Suomea, mutta avoin myös muille lukioille. Tapahtumassa mukana olivat myös Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio, jolla on vastaava kehittämistehtävä Harppi matematiikassa.

LUKEMA 2019 -tapahtuman avaussanat lausuivat Olarin lukion rehtori Kaisa Tikka ja Maunulan yhteiskoulun rehtori Carita Jalasto. (Kuva: Ella Kaidesoja)

LUKEMA 2019 -tapahtuma keräsi noin 150 opettajaa ja rehtoria sekä 50 opiskelijaa eri puolilta Suomea. Kolmen päivän ajan ohjelmassa oli mm. luentoja, työpajoja, aineryhmäpajoja ja yhteinen iltajuhla. Samalla tutustuimme Aalto-yliopiston toimintaan ja tiloihin.

Luennoilla rehtori Ilkka Niemelä kertoi Aalto-yliopistosta ja johdatteli tekoälyn saloihin ja professori Herbert Sixta kuvasi Ioncell-kuidun valmistusprosessia ja uusien tekstiilikuitujen mahdollisuuksia. Työpajoissa tutustuttiin muun muassa toiminnalliseen aivokuvantamiseen, akustiikan merkitykseen arkielämässä, avaruustekniikkaan ja litiumakkujen toimintaan sekä ihmeteltiin mini-ihmismalleja lääkkeen kehityksessä ja kooditaidetta.

Avaruustekniikka-työpajassa tutustuttiin satelliitin rakenteeseen. (Kuva: Ella Kaidesoja)

Tapahtuman tunnelmiin voit tutustua tai palata after movie-videossa, jonka näet tästä linkistä.

Tiukasta ja ohjelmantäyteisestä aikataulusta johtuen osa luennoista ja työpajoista venyi ja siirtymiset kampusalueella olivat hyvistä oppaista huolimatta haastavia. Palautteissa toivottiin myös enemmän aikaa yhteisiin keskusteluihin. Tapahtuma sai kuitenkin pääsääntöisesti valtavan hyvää palautetta ja voimme olla onnellisia hienosti onnistuneista päivistä.

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille ja palautetta antaneille! Lukemasta toivottiin vuosittaista yhteistä tapahtumaa ja olemmekin suunnitelleet järjestävämme tapahtuman pienimuotoisemmin myös ensi keväänä ja mahdollisesti myös tulevina vuosina. Ole siis kuulolla, LUKEMA 2020 -tapahtumasta tulee lisää tietoa syksyn aikana.

LUKEMA 2019 -tapahtuman ohjelmaan ja opiskelijareportterien kuvauksiin joistakin työpajoista voit tutustua JÄLKI-kehittämistehtävän kotisivuilla jalki.otaniemenlukio.fi. Sivuilta löydät myös lisätietoa kehittämistehtävästä. Olarin lukio yhdistyi elokuun alussa Pohjois-Tapiolan lukion kanssa uudeksi Otaniemen lukioksi. Ota meihin yhteyttä, jos yhteistyö matematiikan ja luonnontieteen kehittämisverkoston LUKEMA:n kanssa kiinnostaa!

Päätostilaisuuden juhlapuhujana oli Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. (Kuva: Eemil Praks)

Kirjoittaja