Rauman Päivittem programmist

MAOL ry:n Koulutuspäivät ovat palaamassa vanhaan meri- ja teollisuuskaupunkiin Raumalle 4-5.10. Syyskoulutuspäivien ohjelma keskittyy uunituoreeseen Karin kampukseen, joka on sinällään jo nähtävyys. Rauman kaupungin historian suurin investointi sisältää paitsi modernin yläkoulun, myös kansalaisopiston ja musiikkiopiston tilat sekä liikuntahallin ja uimahallin. Kampuksella järjestetään paitsi lauantain ohjelma, myös perjantain hohdokas iltajuhla!

Ohjelma alkaa täydellä teholla jo perjantaina 4.10. mielenkiintoisilla ekskursioilla. Rauman satamassa pääset kuulemaan tulevista ydinvoimalan verran sähköä tarvitsevista vihreän siirtymän hankkeista ja Rauman elinkeinoelämästä yleisesti. Rauman merikoulussa pääset tutustumaan mm. sen laivasimulaattoriin ja Olkiluodon ydinvoimalassa pääset vierailemaan ydinjäteluolassa. Rauman kaupunkiin voi tutustua opastuskierroksin ja myös vasta valmistuneeseen Karin kampukseen on järjestetty erillinen opastuskierros.

Huomattakoon, että perinteinen iltajuhla on ohjelmassa ei-niin-perinteisesti jo perjantaina, juhlavassa Karin kampuksen ruokasalissa.

Kuva 1: Näkymä Karin kampuksen ruokasaliin.

Lauantaina 5.10 päivien avajaisten, mm. vuoden 2025 matemaattisten aineiden opettajan esittelyn jälkeen seuraa pääpuhujan, Metsä Groupin Rauman sellutehtaan johtajan Jaakko Ikosen puhe.

Päivien muu programmi (suom. ohjelma) sisältää opetukseen liittyen mm. Turun Yliopiston työelämäprofessori Pekka Räsäsen esityksen matematiikan oppimisvaikeuksista ja niiden voittamisesta. Tähän liittyy myös tutkijoiden Arto Kortelaisen ja Juhani Kolun työpaja. 

Matematiikan opetukseen liittyvät myös dosentti Tomi Kärjen matematiikan käsitteellisyyttä, lehtori Marika Toivolan kouluarviointia sekä FM Eveliina Hietakymin ja FM Alisa Uusi-Kilposen matematiikan kielentämistä koskevat esitykset. Hankekoordinaattori Virpi Mikkonen esittelee MAOLin Matikkatreenien materiaaleja.

Matematiikan opetuksen uusimpiin virtauksiin liittyvät JAMK:n lehtori Ville Arvion luento ja työpaja tekoälyn käytöstä sekä FM Visa Saarisen esitys TikTok:n käytöstä matematiikan opetuksessa.

Apulaisprofessori Anne-Maria Ernvall-Hytönen käsittelee esityksessään matematiikan ylioppilaskirjoituksia. Matematiikkaan konkreettista soveltamista lähestytään FM Erik Suomisen esityksessä musiikista ja matematiikasta sekä FM Virpi Erämajan himmelien matematiikasta.

Fysiikkaan enemmän keskittyneitä opettajia kiinnostanevat Satakunnan keskussairaalan ylifyysikko, FT Virpi Tunnisen esitys sairaalafysiikasta sekä SAMK:n projektipäällikkö, merikapteeni Heikki Koiviston luento laivan teoriasta.

Fysiikan opetukseen liittyvät myös yliopistonlehtori Sari Yrjänäisen esitys yläasteen oppilaiden luonnontieteellisestä ajattelusta, FM Erkko Saviaron Kokkolan päiviltä jatkuva fysiikan vanhojen demojen esittely sekä MAOL ry:n entisen puheenjohtajan, FM Jukka O. Mattilan esitys lehtori Aarne Saariosta ja hänen elämäntyöstään.

Yliopistonlehtori Johannes Pernaan esitys kohdistuu tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen kemian opetuksessa, lehtori, FT Elina Sjöholmin kemian demonstraatioihin ja SAMK:n lehtori Aino Pelto-Huikon juomaveden kemiaan.

Satakunnan pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö, tutkija Mikko Puolitaival käsittelee esityksessään peruskoulun turvallisuuskasvatusta peruskoulussa.

Päivien ruotsinkielinen ohjelma koostuu dosentti Tiina Saloranta-Simellin biomassamolekyyleihin liittyvästä esityksestä, lehtori Jan Holmgårdin luentoon fysiikan ja matematiikan opetukseen liittyvistä todellisuustesteistä, lehtori Jan-Anders Saleniuksen esitykseen matematiikan ja renesanssiajan suhteesta sekä lehtori Nina Aspergrénin matematiikan opetukseen liittyvästä työpajasta.

Ei ole myöskään syytä unohtaa kaupallisten toimijoiden järjestämiä esittelyjä ja työpajoja. Ohjelman yksityiskohdista löytyy lisätietoa Rauman päivien kotisivuilta:

Rauman koulutuspäivät 2024 – MAOL

Katso myös Youtubessa Koulutuspäivien videoesittely, jossa pääset kurkistamaan Karin kampukselle

Näitä koulutuspäiviä ei kannata jättää väliin! Vielä ehdit mainiosti mukaan, ilmoittautuminen päättyy 25.9., Olkiluodon ekskursion osalta jo 18.9.

Kuva 2: Näkymä Vanhalta Raumalta. Kuva: Rauman kaupunki.

Kirjoittajat