Kevät toi, kevät toi raketin
Huhtikuussa 2026 saimme seurata miehitetyn Artemis 2 -raketin lentoa kuun ympäri. Kymmenen päivän lennon aikana Artemis 2 kerkesi lentää kauemmaksi maasta kuin mikään aikaisempi miehitetty lento. Myös miehistön määrä kuun ympärilennossa oli uusi ennätys: nyt mukana oli neljä henkilöä siinä missä edellisellä miehitetyllä Apollo-lennolla vuonna 1972 mukana oli kolme miehistön jäsentä. Nyt suoritettu Artemis 2 -lento oli vasta testilento ennen Artemis 3 -lentoa, joka on tarkoitus suorittaa vuonna 2027. Silloin tavoitteena on laskeutua kuun etelänavalle.
Kun seuraa isojen rakettien laukaisua uutisissa, herää ajatus, voisinko itse ampua omia pienempiä raketteja eli pienoisraketteja ja mitä silloin pitää ottaa huomioon. Jotta voidaan puhua raketista, siinä pitää olla suihkumoottori eli raketin työntövoima saadaan raketin omasta massasta. Pienoisraketissa ei tarvitse olla ohjausmekanismia, koska lentokorkeudet jäävät pieneksi ja raketin on tarkoituskin tippua alas. Pienoisrakettia voi verrata ilotulitusrakettien ampumiseen – tosin pienoisraketissa on vain murto-osa ilotulitteen ruudin määrästä eikä pienoisraketti räjähdä. Aluksi raketti nousee rakettimoottorin suihkun avulla ylös, mitä seuraa vapaa lento ennen kuin saavutetaan lakikorkeus. Tällöin pienoisraketin laskuvarjon pitää avautua esimerkiksi panoksen avulla, minkä jälkeen raketin osat leijailevat takaisin maan pinnalle. Tämän jälkeen raketti voidaan laukaista uudelleen, kun siihen vaihdetaan kertakäyttöinen rakettimoottori ja laitetaan laskuvarjo paikoilleen.
Sen perusteella, kuinka korkealle pienoisraketti nousee, raketit on luokiteltu luokkiin A, B, C, D, E, F ja G. Luokat A ja B lentävät alle 100 metrin korkeuteen ja jos raketin massa on alle 250 g, se ei vaadi vielä rekisteröitymistä mihinkään. Harrastus kannattaa aloittaa tällaisilla raketeilla. A- ja B-luokan raketit tehdään pahvista ja muovista eli metalliosia niissä ei käytetä. Suihkumoottorina käytetään CE-hyväksyttyjä, sertifioituja ja kaupallisesti valmistettuja pienoisrakettimoottoreita, joiden laukaisuun pätevät samat turvallisuusmääräykset kuin ilotulitusrakettien ampumiseenkin eli esimerkiksi rakettimoottorin ostamiseen vaaditaan 18 vuoden ikä. Isojen rakettimoottoreiden ostaminen vaatii lisäksi poliisin ostoluvan. Lupa-asioista voi kysellä esimerkiksi Suomen avaruustutkimusseurasta. Pienoisraketteja voivat ampua alle 18-vuotiaat vain aikuisen seurassa. Pienoisraketteja ei tuoda meillä maahan eli käytännössä harrastajat hankkivat rakettimoottorit yleensä saksalaisesta verkkokaupasta, jossa lupakäytäntö on samanlainen kuin Suomessa. Pienoisraketin osat voi toki itse valmistaa, vaikka kierrätysmateriaalista, mutta raketin liikuttamiseen tarvittavan työntövoiman antavaa rakettimoottoria ei saa itse valmistaa ilman lupaa ja pätevyyttä. Tämän kieltää jo lainsäädäntö, koska vaarana on rakettimoottorin räjähtäminen, jos kokematon rakentaja kokoaa rakettimoottorin itse. Helpoin tapa aloittaa rakettiharrastus on ostaa valmis rakennussarja.
On tärkeää muistaa, että isommat rakettimoottorit vaativat ostoluvan ja kun ampuu itse isoja raketteja, on siitä tehtävä myös ilmoitus pelastusviranomaisille. Lisäksi ilmatila pitää varata Traficomilta, kun ammutaan raketteja oikein korkealle. Esimerkiksi lentokentän vieressä tai keskellä kaupunkia isojen rakettien ampuminen ei onnistu.
ESERO kouluttaa
ESERO tulee sanoista European Space Education Resourece Office ja Suomessa toiminnasta vastaa ESERO Finland, joka järjestää avaruusaiheisia koulutuksia perusopetuksessa ja toisella asteella sekä opettajille että oppilaille.
Keväällä 2026 ESERO Finland oli vierailulla Joensuussa Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskuksen kutsumana, koska kaupungissa järjestettiin SciFest-tiedetapahtuma. Rakettikoulutusta tarjottiin myös opettajille ennen SciFestiä.
22.4.2026 opettajille järjestetyssä rakettifysiikkakoulutuksessa päästiin rakentamaan Kliman valmistamaa Mira-valmisrakettia ja myös laukaisemaan sitä läheisellä hiekkakentällä. Mira-raketti nousee noin 50 metriin ja sen voi ostaa verkkokaupasta: https://www.raketenmodellbau-klima.de/.

Etelä-Suomessa ESERO Finlandin rakettikoulutusta järjestetään esimerkiksi Heurekassa.
MAOL-raketti
Koulukäyttöön sopiva raketti ei sisällä rakettimoottoria, vaan se ammutaan ylös ilmanpaineella. Tavarataloissa on myytävänä lasten leluja nimellä polkaisuraketti tai ilmaraketti. Ilmaraketin jalkapumpun voi helposti myös itse rakentaa, kun ottaa pätkän esimerkiksi puutarhaletkua tai muuta vastaavaa muoviletkua. Toiseen päähän muoviletkua kiinnitetään ontto metalli- tai muoviputki, josta paperiraketti ammutaan, ja vastaavasti toiseen päähän kiinnitetään tyhjä 1,5 litran limsapullo, jota polkaistaan. Kun lelun mukana tulleen raketin korvaa paperista tehdyllä raketilla, niin saa fysiikan tunnille mukavan askarteluprojektin, joka huipentuu rakettien ampumiseen koulun pihalla. Ilmapaineeseen perustuvat raketit nousevat 20–30 metriä ja antavat rakettielämyksen oppilaille. Materiaalit eivät maksa paljoakaan, koska kustannuksia tulee lähinnä paperista, liimasta ja teipistä.
MAOL-raketin on kehittänyt MAOL-Pohjois-Karjala ry. MAOL-raketin osat voidaan tulostaa paperille. Raketti on suunniteltu tavaratalosta ostettuun jalkapumppuun sopivaksi. Aluksi laitetaan ja liimataan ympyrälieriön muotoinen osa paikoilleen. Tehdään siitä yläpäästä suljettu lieriö teippaamalla ympyrän muotoinen kansi paikoilleen, jonka päälle teipataan ympyräkartion muotoinen raketin kärki. Lopuksi raketin siivekkeet leikataan, liimataan ja teipataan lieriön alaosaan.
Voit ladata MAOL-raketin piirustukset tästä.

Lähteet ja lisälukemista:
[1] https://fi.wikipedia.org/wiki/Artemis_II
[2] Pienoisrakettien käsikirja, Matti Lepomäki, 2022, Books on Demand, Helsinki, Suomi