Tekoälyliikennevalot vs tekoälytagit
Tekoäly on muuttanut yhteiskuntia paljon, etenkin opetusalaa. Arene on luonut tekoälyn käytön suositukseksi liikennevalomallin ammattikorkeakoulujen käyttöön. Mallissa on kuitenkin mielestäni pientä korjattavaa ja parannettavaa, joten ehdotankin uudeksi malliksi tekoälytageja.
Tekoälyn kehitys on muuttanut maailmaa viime vuosina todella paljon ja todella nopeasti, etenkin opetusalalla. Tämä koskee niin arviointia, tehtävien palauttamista, teorian opiskelua kuin huijaamistakin. Tekoälyn kehitys tulee vain kiihtymään tulevina vuosina ja se tulee muuttamaan yhteiskunnissa yleisestikin lähes kaiken. Tekoälyn muuttamaan maailmaan täytyy siis valmistautua ajoissa ja ennakoivasti, myös opetusalalla.
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry on luonut suositukset ammattikorkeakouluille tekoälyn käytön linjaamiseksi opetuksessa [1]. Opettajille suunnatut suositukset sisältävät niin kutsutut tekoälyliikennevalot, joita on tarkoitus liittää tehtävien ohjeistuksiin tekoälyn käytöstä kyseisessä tehtävässä. Arenen liikennevalomallissa valoja on neljä:
Sininen – Tekoälyn käyttö vaadittu, tulee käyttää, pitää kertoa
Vihreä – Tekoälyn käyttö sallittu, saa käyttää, ei tarvitse kertoa
Keltainen – Tekoälyn käytöstä kerrottava, sallittu, saa käyttää, pitää kertoa
Punainen – Tekoälyn käyttö kielletty, ei saa käyttää

Liikennevalomallin ongelma
Arenen aloite tekoälyn käytön linjaamiseksi on hyvä, koska asiaan täytyy valmistautua. Nykyiset liikennevalot eivät kuitenkaan opettajan näkökulmasta vastaa kaikkiin tarvittaviin tilanteisiin. Liikennevalot ovat periaatteessa binäärinen ohjeistus: joko tekoälyä ei saa käyttää ollenkaan (punainen) tai sitä saa käyttää miten tahansa (sininen, vihreä, keltainen). Sinisessä vain on pakko käyttää ja kertoa, vihreässä ei tarvitse kertoa ja keltaisessa täytyy kertoa. Mikään liikennevalo ei sano, että tekoälyä saa käyttää vain jollain TIETYLLÄ TAVALLA, jonka opettaja sitten erikseen ohjeistaa. Keltainen liikennevalo ei siis tällä hetkellä ole punaisen ja vihreän ”välissä” mitenkään.
On enemmän kuin järkevää, että kaikissa tehtävissä tekoälyn käyttö ei ole joko kokonaan sallittu tai kokonaan kielletty. Eikä ole myöskään järkevää, että opettajat muovaavat väkisin opetuksensa sellaiseksi, että sitä joko on pakko antaa käyttää mihin tahansa tai ei ollenkaan. Usein on järkevää, että tekoälyn käytön tavoista linjataan tapauskohtaisesti ja rajoitetusti, jolloin opettaja voi itse päättää MITEN tekoälyä saa käyttää. Tällä hetkellä vaihtoehtoina ovat vain, että sitä voi käyttää mihin tahansa tai ei mihinkään.
Opettajilla voi toki liikennevalojen lisäksi tälläkin hetkellä olla tehtävissään tarkempia määräyksiä tekoälyn käytön tavoista. Salliva liikennevalo (sininen, vihreä, keltainen) antaa kuitenkin opiskelijan ymmärtää, että tekoälyä saa käyttää vapaasti, vaikka tehtävänannossa olisi kirjallisia rajoituksia. Liikennevalo ja tarkempi rajoitus ovat tällöin tavallaan ristiriidassa. Vihreä, keltainen ja sininen leima antavat vapaat kädet tekoälyn käytön suhteen, vähintäänkin opiskelijan mielessä, mutta myös liikennevalon suoran määritelmän mukaan.
Omilla matematiikan kursseillani esimerkiksi olen linjannut sanallisesti tekoälyn käytöstä seuraavasti: ”Tällä kurssilla tekoälyä saa käyttää avuksi teorian ja tehtävien taustan ja ratkaisumallien ymmärtämiseksi, mutta ei itse tehtävien tekoon siten, että kopioi yksittäisten tehtävien vastauksia tekoälyltä. Kokeissa ei saa käyttää tekoälyä mitenkään.” Teorian ymmärtämisessä tekoälyä saa toki käyttää vapaasti ja siihen sopisi vihreä valo. Tehtävien tekemisessä taas ei saa kopioida tekoälyltä suoraan vastauksia yksittäisiin tehtäviin, mutta voisi esimerkiksi kysyä apua kyseisen tehtävätyypin yleisen ratkaisumallin saamiseksi ja ymmärtämiseksi. Tällöin mikään nykyinen liikennevalo ei sovi tähän.
Tekoälytagit korvaamaan tekoälyliikennevalot
Liikennevalot olisi parempi korvata erilaisilla tageilla. Päätageina pitäisi olla käytön suhteen sallittavuudessa aidosti vihreä-keltainen-punainen-akseli. Vihreässä saisi käyttää vapaasti, keltaisessa opettajan määräämällä tavalla ja punaisessa ei ollenkaan. Lisätageina voisi olla vaatimus käytön pakollisuudesta (sininen) tai käytön ilmoittamisesta (violetti). Näitä lisätageja voisi lisätä päätagien lisäksi tehtävänantoihin sen mukaan kuin ne sopivat. Tällöin saataisiin myös enemmän erilaisia vaihtoehtoja kuin vain nykyiset neljä. Tagimalli mahdollistaisi myöhemmin mallin laajentamisenkin helposti erilaisilla tageilla.
Päätagit:
Vihreä – Tekoälyn käyttö sallittu vapaasti
Keltainen – Tekoälyn käyttö sallittu tehtävänannossa erikseen mainitulla tavalla
Punainen – Tekoälyn käyttö kielletty kokonaan
Lisätagit:
Sininen – Tekoälyn käyttö on pakollista
Violetti – Tekoälyn käytöstä täytyy ilmoittaa
Tekoälytagit toimisivat siis siten, että tehtäväantoon on pakko valita jokin päätagi ja lisätageja voisi lisätä tarvittaessa toisistaan riippumatta. Tässä ehdotetuilla lisätageilla malliin tulisi siis yhdeksän eri vaihtoehtoa, koska punaisen kanssa lisätagit eivät olisi mielekkäitä. Nykyinen liikennevalomalli ei esimerkiksi mahdollista sitä, että tekoälyn käyttö on pakollista, mutta siitä ei ole pakko kertoa. Ennen kaikkea, se ei kuitenkaan mahdollista mielestäni kriittisintä asiaa, eli tekoälyn käytön sallittavuutta opettajan määräämällä tavalla.

Lähteet:
[1] Arenen suositukset tekoälyn hyödyntämisestä ammattikorkeakouluille, https://arene.fi/julkaisut/arenen-suositukset-tekoalyn-hyodyntamisesta-ammattikorkeakouluille/
Kirjoittaja toimii matematiikan ja ohjelmoinnin lehtorina, ICT ja Tuotantotalous -sektorilla, Turun ammattikorkeakoulussa ja on koulutukseltaan matematiikan tohtori.
jetro.vesti@turkuamk.fi
+358403550841
jetro.vesti.fi
instagram.com/matikanopejetro