Avoin julkaiseminen

Suurten kustantajien kaupalliset matematiikkalehdet olivat matematiikka-artikkelien tärkein julkaisumuoto aivan viime vuosisadan loppuvuosiin asti. Kohdeyleisö oli luonnollisesti pieni ja tilaushinnat korkeat, joten niitä oli saatavissa vain erikoiskirjastoista. Tilanne on kuitenkin muuttunut olennaisesti verkossa tapahtuvan avoimen julkaisemisen yleistymisen myötä.

Open access publication (avoin julkaiseminen) tarkoittaa tiede- ja tutkimusartikkelien saattamista vapaasti saataviksi internetin välityksellä [1]. Avoimuus koskee todella kaikenlaisia käyttäjiä. Budapestin avoimen saatavuuden aloitteessa [2] kuvataankin kohdeyleisöä näin: ”tieteentekijät, tutkijat, opettajat, opiskelijat ja muut uteliaat mielet”. Saatavuuden parantamisen katsotaan edistävän tutkimusta, rikastavan opetusta ja vahvistavan koko ihmiskunnan älyllisen yhtenäistymisen perustaa.

Avoimen julkaisemisen runsautta todistaa, että Google-haku ”avoin julkaiseminen” antaa lähes 10 000 tulosta, vastaava englanninkielinen ”open access” 774 miljonaa ja pelkästään matematiikkaa koskien ”open access mathematics” lähes 3 000. – Matematiikka eroaa muista tieteistä siinä, että matemaattinen tieto ei vanhene samalla tavalla kuin useimmissa muissa tieteissä, vaan vanhoistakin julkaisuista voi saada virikkeitä tai lähtökohtia uusiin tutkimuksiin.

Mitä löydät Suomesta

Suomalaisen tietoyhteiskunnan pioneerihankkeena voidaan pitää opetusministeriön rahoituksella vuosina 1996–2022 toiminutta Kansalliskirjaston Elektra-hanketta. Se keskittyi kotimaisten tiedelehtien artikkeleihin. Siitä kehittyi suomalaisille korkeakouluille ja kirjastoille suunnattu maksullinen palvelu. Käyttäjät olivat valtaosaltaan Elektra-sopimuksen tehneiden yliopistojen ja korkeakoulujen henkilöstöä ja opiskelijoita. Parhaimmillaan latauksia oli pitkälti toista sataa tuhatta vuosittain. Palvelu ei kuitenkaan tuottanut käyttömaksuina niin paljon kuin olisi tarvittu sen pitämiseksi teknisesti ajan tasalla varsinkin, kun avoin julkaiseminen alkoi kilpailla maksullisten palvelujen kanssa edellisen vuosikymmenen lopulla.

Suurta yleisöä tai yleissivistävää koululaitosta Elektra ei maksumuurinsa takia palvellut. Sitä korvaamaan on syntynyt Tieteellisten seurain valtuuskunnan ylläpitämä suhteellisen uusi Journal.fi-palvelu [3]. Se tarjoaa kaikkien vapaasti luettavaksi noin 140 suomalaista tieteellistä lehteä ja vuosikirjaa. Mukana ovat mm. Aikuiskasvatus, Annales Fennici Mathematici, Arkhimedes, Kasvatus, Kasvatus & Aika, Science & Tecnology Studies ja Tieteessä tapahtuu. Solmu-lehteä ei siellä ole, mutta sinne on linkki esimerkiksi Arkhimedes-lehden sivulta [4].

Dimensio-lehti ennakoi siis hyvin ajan henkeä, kun siitä tuli vapaasti luettava heti sähköiseksi muuttumisestaan lähtien vuonna 2019. Vaikka paperi-Dimension aikaisia juttuja ei olekaan verkossa vapaasti luettavissa, niin vanhan artikkeliviitetietokannan Arton peruja Finna löytää ISSN-haulla runsaat 2800 Dimensio-artikkelin nimikettä [5] vuosilta 1987–2017. Lehtien ISSN-tunnukset ja artikkelien rajavuodet löydät helpoimmin Melindan Arto-viitteistä [6].

Yliopistot ja korkeakoulut toimivat aktiivisesti tieteellisen tiedon avoimen saatavuuden hyväksi. Monet tieteelliset artikkelit ja useimmat opinnäytteet ovat nimittäin nykyään vapaasti luettavissa korkeakoulujen digitaalikirjastoista. Hyvä ja kuvaava esimerkki on Itä-Suomen yliopisto [7]. Se myös kannustaa opiskelijoita avoimeen julkaisemiseen [8]. Yhtenäistä luetteloa yliopistojen opinnäytekirjastoista ei näyttäisi olevan, mutta tietoja avoimesta julkaisemisesta on kunkin laitoksen omilla sivuilla, esimerkiksi Aalto [9], Helsinki [10], Jyväskylä [11], Oulu [12], Tampere [13], Turku [14].

Tiedon saannin avoimuutta edustavat myös sähköiset arkistot. Vanhoja kirjoja sekä sanoma- ja aikakauslehtiä vuoteen 1939 asti on ollut jo pitkään kaikkien vapaasti luettavissa Digi.kansalliskirjasto.fi-palvelussa [15]. Tuoreempia lehtiä aina vuoteen 2021 saakka on luettavissa vapaakappalekirjastojen tietokoneilla tai verkon kautta Kansalliskirjaston Tutkain-palvelussa [16] sopimuksen tehneiden yhteisöjen tunnuksilla.

Entä maailmalta

Avoimessa julkaisemisessa on kaksi puolta, ensiksi alusta kirjoittajalle, joka haluaa julkaista tekstinsä kaikkien saataville, ja toiseksi ohjeita lukijalle, jotta hän löytäisi kiinnostavia artikkeleita. Yhden julkaisualustan tarjoaa FinELibin ja Taylor & Francis -kustantamon sopimus avoimesta julkaisemisesta ilman kirjoittajamaksuja [17]. Luettelossa [18] on lähes 2000 lehteä: muiden muassa kasvatusta (hakusanat ”educational”, ”education”, 18 nimikettä, lisäksi mm. ”European Education”, ”European Journal of Higher Education” ja ”Innovations in Education and Teaching International”), kemiaa (”chemical”, ”chemistry” 2, lisäksi mm. ” Journal of Carbohydrate Chemistry” ja ” Journal of Macromolecular Science”), matematiikkaa 4 (”math”, ”mathematical”, ”mathematics”, lisäksi mm. ”Investigations in Mathematics Learning”, ”Journal of Mathematics and Music”, ”Journal of Mathematics and the Arts”, ”Quaestiones Mathematicae” ja ” Research in Mathematics Education”) ja fysiikkaa 1 (”physics”. lisäksi mm. ”Phase Transitions”).

Matematiikka-artikkeleita löydät helpommin matematiikkaan erikoistuneilta sivustoilta, esimerkiksi Open Access in Mathematics [19], Open Access Mathematics [20], Mathematics Open [21], Mathscinet [22], Open Textbook Initiative [23] ja HAL Open Science [24]. Matematiikkamateriaalista ei todellakaan ole pulaa, sillä sitä tarjoavat lisäksi lukemattomat kirjastot, kustantajat [25], yhteisöt ja yliopistot [26] avoimesti verkon välitykselläkin.

Lähteitä ja lisää luettavaa

[1] Syrjämäki, Sami (2018): Mikä ihmeen avoin tiede osoitteessa https://avointiede.fi/fi/ajankohtaista/mika-ihmeen-avoin-julkaiseminen

[2] Budapest Open Access Initiative https://www.budapestopenaccessinitiative.org/

[3] Suomalaiset tiedelehdet verkossa https://journal.fi/

[4] Arkhimedes-lehti https://matemaattinenyhdistys.fi/julkaisut/arkhimedes

[5] Finna-haku ”0782-6648” (Dimensio) https://www.finna.fi/Search/Results?page=141&lookfor=0782-6648&type=AllFields

[6] Melinda – kansallinen metatietovaranto, Arton aakkosellinen lehtilista https://www.kiwi.fi/display/melinda/Arton+aakkosellinen+lehtilista

[7] Avoimet julkaisut https://www.uef.fi/fi/kirjasto/avoimen-tiedon-hakuopas

[8] Julkaisitko/julkaisetko gradusi avoimesti? Voit osallistua arvontaan! https://kamu.uef.fi/julkaisitko-julkaisetko-gradusi-avoimesti-voit-osallistua-arvontaan/

[9] Opinnäytteet: Etusivu https://libguides.aalto.fi/opinnaytteet

[10] Avoin julkaiseminen: Tutkijan Open Access -opas https://libraryguides.helsinki.fi/oa

[11] Opinnäytteet https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/56879

[12] Opinnäytteet, väitöskirjat ja yliopistosarjat https://www.oulu.fi/fi/yliopisto/kirjasto/kirjaston-palvelut/opinnaytteet-vaitoskirjat-ja-yliopistosarjat

[13] Opinnäytteiden haku: Opinnäytteiden hakeminen tietokannoista https://libguides.tuni.fi/opinnaytehaku

[14] Avoin julkaiseminen https://utuguides.fi/oa

[15] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu

[16] Tutkain-palvelu https://digi.kansalliskirjasto.fi/tutkain

[17] Open access agreement for authors in Finland https://www.tandfonline.com/openaccess/members/finelib?creative=658877997309&keyword=open\%20access\%20research&matchtype=b&network=g&device=c&gad_source=1&gclid=Cj0KCQjwudexBhDKARIsAI-GWYV84lmkqtr5VCxM49MudAbQFStk2PRBvqNjUzktR50i55_2AfpTfucaAi6cEALw_wcB

[18] Open Select journals list https://www.tandfonline.com/openaccess/openselect

[19] Open Access in Mathematics https://open-access.network/en/information/subject-specific-open-access/mathematics

[20] Open Access Mathematics https://cloud.newsletter.degruyter.com/Open-Access-Mathematics

[21] Mathematics Open https://www.worldscientific.com/worldscinet/mo

[22] American Mathematical Society, Mathscinet https://mathscinet.ams.org/mathscinet/help/resources

[23] American Institute of Mathematics, Open Textbook Initiative https://aimath.org/textbooks/

[24] Open archive HAL (Hyper Articles en Ligne (= on-line)) https://hal.science/search/index/?q=domain_t:math

[25] Esimerkiksi Open Mathematics https://www.degruyter.com/journal/key/math/html

[26] Esimerkiksi Maastrichtin yliopisto https://library.maastrichtuniversity.nl/apps-tools/open-access-journal-browser

Kirjoittaja