Innostava koulutus ja uusia kokeellisia töitä opetukseen mukaan

Pyöritätkö vuodesta toiseen samoja demoja ja kokeellisia töitä opetuksessa? Kaipaatko lisää vinkkejä kokeellisiin töihin? Haluatko testata töitä yhdessä kollegoittesi kanssa ja parhaimmillaan saada siitä puolikkaan veson? Ratkaisusi on osallistua MAOL:n järjestämään koulutukseen Kokeellisista töistä. Niin minäkin tein ja innostuin todella paljon!

MAOLin koulutuspäivillä on vuosia jo pyörinyt demoshowt, jotka lumoavat fyke-kollegat iästä riippumatta. Olen muutamia kertoja koulutuspäivillä päässyt osallistumaan tähän settiin ja jokaisen kerran jälkeen olen innoissani ottanut uusia töitä omaan opetukseeni. Siksi olen erittäin iloinen, että tämän vuoden aikana MAOL kouluttaa Opetushallituksen hankkeella kokeellisista töistä ympäri Suomen. 

Osallistuin lauantaina 3.2. Kotkassa pidettävään koulutukseen yläkoulun fysiikan kokeellisuudesta. 18 opettajaa tuli vapaaehtoisesti kouluttautumaan aiheesta. Koulutuksen piti kestää kolme tuntia, mutta se venyi yli 40 minuuttia, sillä olimme kaikki liian innokkaita poistumaan koulutuksesta. Milloin viimeksi olet ollut itse työhön liittyvässä koulutuksessa, josta et halua lähteä pois millään? Koulutus oli demojen ja oppilastöiden sarjatulitusta. Pääsimme testaamaan valtaosaa töistä myös itse ja saimme myös vinkkejä, miten yläkoululaisen saa innostettua pohtimaan fysiikkaa kyseisissä töissä. Arvostin koulutuksessa eniten sitä, että kouluttajilla oli käsitys normaalista kouluarjesta teinien kanssa, he eivät myyneet mitään ratkaisua tai tuotevälineistöä ja esittelivät töihin koulujen eri kokoisilla budjeteilla valmistettavia ratkaisuja. Kouluttajilta ei myöskään loppunut sisältö kesken – siksihän koulutus venyi ja venyi ja me kurssilaiset vain imimme tietoutta itseemme.

Koulutuksen sisältö koostui töistä, jotka kaikki voin viedä heti omaan opetukseeni, joka on erityisen mahtavaa. Ohessa muutamia vinkkejä töistä. Kaikkea en kuitenkaan tässä jutussa paljasta, sillä koulutuksia on tulossa ja kannustan niihin osallistumaan. Mikäli myös sinun on mahdollista suorittaa puolikas veso muualla, uskoisin rehtoreiden olevan suopeita juuri omaan opetustyöhön räätälöidystä koulutuksesta. 

Luokan edessä Jukka seisoo käsissään ilmapallo, jonka yläpuolella leijuu muovipussista leikattu ympyrä.
Kuva 1: Kouluttaja Jukka Kohtamäki esittelee varattujen kappaleiden välistä hylkimistä ilmapallolla ja koulun roskapussista leikatulla muovisuikaleella. Vinkkinä hän antoi, että muovipusseissa on eroja, joten pitää vain löytää sopivat parit.
lähikuva lapsen kädessään pitämästä tikku-korkki-rautalanka-rakennelmasta.
Kuva 2: Toisen kouluttajan lapsi Aku Korhonen pääsi esittelemään helppoa tasapainotyötä. Oppilaalle annetaan viinipullon korkki, rautalankaa ja tulitikku. Sen jälkeen oppilaan tulee rakentaa tasapainoinen laite, joka pysyy sormen päässä seisomassa vain tulitikun pään koskettaessa sitä. 
lähikuva muovipullosta, jonka isäsllä pipetistä rakennettu "sukeltaja". demoja ja kokeellisia töitä opetuksessa.
Kuva 3: Rakensimme myös Karteesisen sukeltajan (cartesian diver) pipetistä, mutterista ja muovipullosta. Tämän työn pystyy myös tekemään pelkällä koeputkella muovipullossa. Jos oppilas ymmärtää nosteesta ja paineesta tämän työn teorian, osaa hän jo todella paljon!
yksi henkilö pyörittää pöydällä äänilevyä, toinen pitää paperisuppiloa gramofonin neulana.
Kuva 4: Itsetehty gramofoni on vanha, jo unohtunut, perustyö. Mahtavaa palauttaa mieleen. Tämänkään työn välineet eivät maksa paljoa, mutta sisältää paljon yläkoulun äänen fysiikkaa!
Mikko opettajanpöydän takana, käsissään loisteputkilamppu, jonka plasmapalloon koskeva pää hehkuu valoa. demoja ja kokeellisia töitä opetuksessa.
Kuva 5: Demona ”valon otto” plasmapallosta sujui loistavasti kouluttaja Mikko Korhoselta. Tämä työ on todella näyttävä!

Koulutuksen jälkeen Kotkassa oli paljon tyytyväisiä opettajia. Moni varmisteli, että onhan syksyllä tulossa jo kemian opetukseen yläkouluissa järjestettävä koulutus Kotkaan. Sen verran tyytyväisiä kurssilaisia oli. Ehkäpä jo ensi viikolla kaikkien koulutuksessa olleiden opetuksessa näkyy uusia kokeellisia töitä. Tämä innosti todella paljon, kiitos MAOL koulutuksesta!

Lue lisää kokeellisuus-koulutuksista MAOLin verkkosivuilta: seuraavaksi tulossa kemian lukion ja yläkoulun koulutukset Ouluun ma 26.2., yläkoulun fysiikan koulutus Tampereelle la 9.3. ja kemian koulutus Jyväskylässä 9.3. Nämä OPH-koulutukset ovat avoimia kaikille opetustoimessa työskenteleville.


Tilaa Dimension uutiskirje – saat sähköpostiisi aina kuunvaihteessa koosteen tuoreimmista artikkeleista

Kirjoittaja