Lukuvuoden 2021-2022 alkaessa

Tänään on uuden lukuvuoden ensimmäinen työpäiväni, mutta takana on jo päiviä, jolloin olen tehnyt töitä. Kesän aikana unohtuneiden salasanojen aiheuttaman alkukankeuden jälkeen rutiinit ovat palautuneet. Tutut kurssit ja uudet opintojaksot saavat alkaa.

Lukuvuoden 2021-2022 alku on lukion opettajalle historiallinen. Lukion aloittavat opiskelijat ovat laajennetun oppivelvollisuuden piirissä ja opiskelevat uuden opetussuunnitelman mukaan. Samalla eletään koronaepidemian neljännen aallon keskellä. Edessä on paljon epävarmuutta, mutta myös paljon tuttua johon turvautua. Toivoa normaalimmasta arjesta tuo rokotusten edistyminen nuorten ikäluokkiin.

Ensimmäisen jakson kursseja ja opintojaksoja suunnitellessani en tehnyt varasuunnitelmia mahdollisen etäopetuksen vuoksi. Tiedän kokemuksesta, että etäopetuksesta selviää tarvittaessa, eikä omaa työkuormaa kannata kasvattaa varmuuden vuoksi. Korona-aika on ollut oppimisprosessi, joka on laajentanut osaamistani ja luottamusta uusista tilanteista selviämiseen.

Keväällä toivoin, että elokuussa elettäisiin normaalisti ja koulun alkaminen olisi uuden ajan alku. Nyt aloitan työni kädet desinfioituna ja maski naamalla levollisella ja innostuneella mielellä. Koulun alkaminen on aina uusi alku.

Kirjoittaja