MAOLin hallitus vuonna 2022

MAOL ry:n vuoden 2022 hallitus aloitti työskentelynsä järjestäytymiskokouksessa 20.1. Hallitukseen kuuluvat seuraavat henkilöt:

  • puheenjohtaja Tarja Ylivuori
  • 1. varapuheenjohtaja Martta Hakamies
  • 2. varapuheenjohtaja Tuula Havonen
  • 3. varapuheenjohtaja Tuomo Riekkinen
  • Kari Eloranta
  • Otso Huuska
  • Johanna Lohiniva
  • Ari Myllyviita
  • Anu Penttilä
  • Hannele Rajalahti
  • Jan-Anders Salenius             

Varajäsenet:

  • Eija Issakainen
  • Sanna Nevala
  • Janne Oinas
  • Maarit Savolainen
  • Marianne Taipale
  • Anastasia Vlasova

Pyysimme hallituksen jäseniä kertomaan itsestään, MAOL-toiminnasta ja suunnitelmista tälle vuodelle.

Puheenjohtajien ja hallituksen varsinaisten jäsenten esittely

Tarja Ylivuori, puheenjohtaja

Olen Tarja Ylivuori. Työskentelen Pomarkun yhteiskoulussa ja lukiossa matemaattisten aineiden lehtorina. Palaan tehtävääni syksyllä 2022 kahden ja puolen vuoden opintovapaan jälkeen.

Olen ollut MAOL-Rauma ry:n jäsen vuodesta 2000 alkaen. Paikalliskerhossa olen toiminut hallituksessa pariin eri otteeseen. Aiemmin olin kerhon sihteeri, tällä hetkellä olen hupivastaava. Valtakunnalliseen toimintaan lähdin mukaan vuonna 2017. Aloitin urani johtamalla ensin kilpailu- ja sitten kerhotoimikuntaa. Vuodesta 2019 asti olen ollut liiton puheenjohtajana. Parasta MAOL-toiminnassa ovat toimijat. On ollut hienoa kuulua joukkoon, jossa on päässyt keskustelemaan oman työn kannalta merkityksellisistä asioista. On vaikea kuvitella, minkälainen opettaja olisin, jos olisin kehittänyt ajatteluani vain itsekseni omassa luokkahuoneessani.

Kerhojen vuonna 2022 liitto tukee entistä voimakkaammin paikalliskerhoissa tehtävää työtä. Aktiivinen ja toimiva paikalliskerhoverkosto on valtakunnalliselle liitolle suorastaan elinehto. Omalla erityisellä työlistallani tälle vuodelle on mentoritoiminnan kehittäminen, sääntöuudistuksen läpivieminen ja historiikin tekemisen valmistelu. Vuoden 2022 hallitus on nyt järjestäytynyt ja valmiina kohtaamaan sen, mitä poikkeusoloissa alkanut vuosi tuo tullessaan. Innostusta ja asiantuntemusta on; puikoissa on jälleen upea porukka!

Tarja istuu tuolilla huoneen nurkassa, lattialla maalipurkkeja

Harrastan tällä hetkellä pintaremontointia.

Martta Hakamies, I varapuheenjohtaja

Olen aloittamassa toista kaksivuotiskautta MAOLin ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Vastuualueeni ovat liiton raha- ja järjestöasiat. Tehtävänäni on etsiä tilinpäätöksistä ja talousarvioista mielenkiintoisimmat luvut ja kertoa niiden perusteella liittokokoukselle, millainen on MAOLin taloustilanne.

Aloitin MAOL-toiminnan 2018, kun kollegani kutsui ammatillisen koulutuksen työryhmän kokoukseen meille, siis Stadin ammatti- ja aikuisopistoon Sturenkadulle, ja veti minut mukaan. MAOL-Helsingin kerhon kautta pääsin 2019 liiton hallituksen jäseneksi ja 2020 varapuheenjohtajaksi. Nyt olen mukana suunnittelemassa vuoden 2022 syyskoulutuspäivää yhteistyössä Espoon, Vantaan ja Helsingin kerhojen kanssa.

Merkittävin harrastukseni on työryhmien, toimikuntien, hallitusten ja projektiryhmien kokouksiin osallistuminen.

Martta istuu työpöydän ääressä läppärillä, huone pimeä lukuunottamatta tietokoneen näyttöä

Tässä kuvassa toimin liiton hallituksen järjestäytymiskokouksen sihteerinä. Kotitoimistooni iski kokouksen aikana sähkökatkos, joten pöytäkirjan kirjoittaminen jatkui taskulampun valossa.

Tuula Havonen, II varapuheenjohtaja

Olen Tuula Havonen ja toimin Ylöjärven Yhtenäiskoulussa matematiikan, fysiikan ja kemian lehtorina. Valmistuin vuonna 1991 Jyväskylän yliopistosta pääaineena matematiikka ja sivuaineena fysiikka. Jo viisi vuotta valmistumisen jälkeen olin valmis oppimaan lisää ja pääsin Helsingin yliopiston DFCL-koulutukseen, jonka katson olleen opettajaurani yksi käännekohta.

Opettajana olen toiminut lähes 30 vuotta ja MAOL-jäsenenä jopa pitempäänkin, koska liityin MAOLiin jo opiskeluaikana. Ensimmäisen työpaikkani kollegat olivat myös MAOLilaisia, joten syys- ja kevätkoulutuspäivillä käytiin säännöllisesti. Kiinnostus itseni kehittämiseen ja kehittymiseen ovat aikojen saatossa johtaneet minut erilaisiin tehtäviin. Olen saanut olla kahdesti mukana tekemässä fysiikan ja kemian opetussuunnitelmia, osallistua Karvin erilaisiin hankkeisiin ja POE-seminaareihin sekä toimia ITK-johtoryhmän MAOL-edustajana. Nämä ovat olleet ja ovat sellaisia näköalapaikkoja, joihin en olisi koskaan päässyt ilman MAOL-toimintaa.

Tällä hetkellä olen MAOL ry:n toinen varapuheenjohtaja. Vastuullani ovat syyskoulutuspäivien järjestäminen yhdessä paikalliskerhojen kanssa. Tehtäväni on myös olla mukana ideoimassa erilaisten hankkeiden sisältöä sekä koordinoida materiaalin tuottamista ja matemaattisten aineiden opettajien täydennyskoulutusten järjestämistä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että on tärkeää olla MAOL-jäsen.

Tuula seisoo polkupyöränsä vieressä, takana kesäinen vuoristomaisema

Jo kymmenen vuoden ajan olen kesäisin tutustunut Keski-Euroopan viinialueisiin pyöräilemällä.  

Tuomo Riekkinen, III varapuheenjohtaja

Olen Tuomo Riekkinen ja työskentelen tällä hetkellä Pyhäselän koulussa Joensuussa. Olen valmistunut Joensuun yliopistosta vuonna 1992 pääaineenani fysiikka ja sivuaineena matematiikka ja kasvatustiede, mutta olen myöhemmin täydentänyt opintojani tietotekniikan sivuaineopinnoilla.

Olen ollut MAOL-toiminnassa aktiivisesti mukana jo kymmenisen vuotta, aluksi paikalliskerhotasolla, mutta nyt myös valtakunnallisesti parin vuoden ajan. Tämän vuoden alusta lähtien vastuualueenani on viestintä, erityisesti Dimensiolehden toimittaminen, joka kuuluu kolmannen varapuheenjohtajan toimenkuvaan. Jos olet kiinnostunut tekemään juttuja Dimensioon, niin ota rohkeasti yhteyttä. Jos toimittajan työ kiinnostaa sinua, niin tervetuloa MAOLin viestintätoimikuntaan. Innostu ja samalla innostat muita, se on tämän vuoden mottoni.

Tuomo hymyilee takanaan iso polttopuukasa

Harrastan lenkkeilyä, kotiteatteria ja kaikenlaista omakotitalopuuhastelua, kuten esimerkiksi polttopuiden tekemistä.

Kari Eloranta

Olen Kari Eloranta, 53-vuotias Kuopiossa lapsuutensa viettänyt ja nykyään Jyväskylässä asuva fysiikan opettaja. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1987 Kuopion Lyseon lukiosta, minkä jälkeen edessä oli muutto Jyväskylän yliopistoon fysiikkaa opiskelemaan. Valmistuin lopulta vuonna 1997 parin mattokauppiaana vietetyn vuoden jälkeen fyysikoksi ja opettajaksi. Minulla on lukio-opettajan pätevyys myös matematiikassa, kemiassa ja tietotekniikassa.

Aloitin opettajanurani syksyllä 1997 Kälviän lukiossa fysiikan, matematiikan ja tietotekniikan lehtorina, josta siirryin vuonna 2000 lukion fysiikan ja kemian lehtorin virkaan Jyväskylän Cygnaeus-lukioon. Seuraavana vuonna siirryinkin sitten jo nykyiseen työpaikkaani Jyväskylän Lyseon lukioon. Olen kirjoittanut englanniksi kaksi lukiofysiikan e-oppikirjaa pre-IB:n fysiikan opetukseen. Minut palkittiin vuonna 2019 teknologiasäätiön palkinnolla matemaattisten aineiden opettajan työstäni. Olen ollut aktiivinen MAOLilainen koko työurani ajan, josta minut palkittiin MAOLin hopeisella ansiomerkillä syksyllä 2021.

Minulle on aina ollut itsestään selvää, että haluan olla MAOLin jäsen. Koen olevani etuoikeutettu, kun saan tehdä tätä tärkeää työtä. Olen ensimmäistä kertaa MAOLin hallituksessa ja vastavalittu lukiotoimikunnan puheenjohtaja. Haluan vaikuttaa laaja-alaisesti matemaattis-luonnontieteellisen opetuksen kehittämiseen peruskoulussa ja toisella asteella. Odotan innolla uusia haasteita ja toivon, että otat minuun rohkeasti yhteyttä asiassa kuin asiassa.

Kari ja vaimonsa hymyilevät kuvan etualalla, takana kaupunkimaisema

Minulla on musiikinohjaajavaimoni Jaanan kanssa neljä nyt jo aikuista lasta. Vapaa-ajallani harrastan oppimateriaalien tekemistä, ultrajuoksua, näyttelemistä ja shakkia.       

Otso Huuska

Opetan fysiikkaa ja matematiikkaa yhdeksättä vuotta synnyinkaupungissani, jonne palasin valmistuttuani Helsingin yliopistosta. Kirjoitin maisteriksi teoreettisesta fysiikasta ja opiskelin sen jälkeen vuoden pedagogisia opintoja. Sittemmin olen päätynyt mukaan yhteen jos toiseen toimintaan. Tällä hetkellä olen paitsi MAOL-hallituksen jäsen, myös Rauman kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Rauman seurakunnan kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja, oppikirjailijana e-Opin Resonanssi-sarjassa (lukion fysiikka), markkinavastaavana LC Rauma Reimarissa, matematiikan sensorina ja tietysti MAOL-Rauman paikalliskerhossamme aktiivisena, nyt puheenjohtajana.

Liityin MAOLiin heti valmistuttuani, eli olen nyt jäsenenä yhdeksättä vuotta. Paikallisyhdistyksen hallituksessa olen ollut seitsemän vuotta, joista neljä puheenjohtajana. Liittohallituksessa olen nyt kaiketi kolmatta vuotta, sitä ennen olin jo mukana kerhotoimikunnassa jäsenenä.

Parasta MAOL-toiminnassa on samoista aiheista kiinnostuneiden ihmisten kanssa puuhailu jonkin aivan muun kuin matemaattisten aineiden parissa. Odotuksena vuodelle 2022 on, että korona laimenisi tavalliseksi tartuntataudiksi ja rajoituksista passeineen päästäisiin eroon, jolloin kerhotoimintaa saataisiin vihdoin elävöitettyä ruuduilta luontoon. Suurin osa kerhotoimikunnan ideoista on hallituskaudellani peruuntunut tai siirtynyt tai typistynyt koronan takia. Kehitettävää on siinä, että entistä harvemmin suostuttaisiin siirtämään tai peruuttamaan tapahtumia, vaikka korona jatkuisikin, vaan aiempaa sitkeämmin etsittäisiin uusia tapoja toimia.

Jatkan kerhotoimikunnan puheenjohtajana. Minulle tärkeää on kerhojen roolin pienenemisen pysäyttäminen, koska ilman paikalliskerhoja MAOL ei ole minulle henkilökohtaisesti juuri mitään.

Otso rinkka selässään, selin kameraan ylittämässä puroa luontomaisemassa

Asustelen yksin Merirauman kerrostalossani, hurraan Rauman Lukon ja Die Mannschaftin voittaessa ja vaellan vapaa-ajalla Lapin erämaissa. Pääsiäinen, joulu ja itsenäisyyspäivä ovat minulle vuoden kohokohtia. Minulle keskeistä on, että asiat tehdään oikein myös silloin, kun kukaan ei näe tai pienimmän riesan tie tuntuu houkuttelevan.

Johanna Lohiniva

Olen Johanna Lohiniva Karihaaran koulusta Kemistä. Olen 33-vuotias kolmen lapsen äiti. Olen valmistunut vuonna 2014 Oulun yliopistosta opetettavina aineina matematiikka, kemia ja fysiikka. Tietotekniikkaa olen lisäksi opettanut neljä lukuvuotta.

Opiskeluaikoina tutustuin ensimmäistä kertaa MAOLin toimintaan, kun sitä käytiin meille paikalliskerhosta esittelemässä pedagogisten opiskelujen aikana. Liityin tällöin opiskelijajäseneksi, mutta toimintaan en vielä osallistunut. Dimensio oli tässä vaiheessa minulle tärkein näkyvä jäsenetu. Opiskelijana sai jo vähän kosketusta matematiikan opetukseen ja koulumaailmaan.

Valmistumisen jälkeen muutimme perheeni kanssa Keminmaahan, koska sain töitä sieltä. Samalla seudulla oli töissä pari hyvää ystävääni ja he sekä työkaverini houkuttelivat tulemaan MAOL Länsi-Pohjan yleiskokoukseen. Kokouksen jälkeen huomasin sitten olevani hallituksessa mukana taloudenhoitajana sekä tutustuneeni moniin uusiin ihmisiin. Nykyään heitä voi hyvillä mielin kutsua kavereiksi ja paikalliskerhon parasta antia on vertaistuki sekä hyvät ystävät, joilta saa erinomaisia ideoita ja ajatuksia oman työn kehittämiseen.

Valtakunnallisessa hallituksessa olen uusi kasvo, eli ensimmäistä kautta mukana. Toimin perusopetuksen toimikunnan puheenjohtajana. Viime vuonna olin jäsenenä mukana samassa toimikunnassa, joten jatko samassa toimikunnassa on luontevaa. Lisäksi saamme sujuvasti jatkettua Tuomon viime vuoden ryhmän toimintaa, eli esimerkiksi vakinaistaa 7.lk päässälaskukilpailua sekä kehittää sitä saadun palautteen pohjalta.

Johanna taustallaan tyhjä luokkahuone

Harrastuksiini kuuluu lasten kanssa touhuilu ja harrastuksiin kuljettaminen. Vapaa hetkinä pyrin löytämään aikaa hiihdolle ja kuntosalille käymiselle. Tykkään myös neuloa ja opettelen juuri kirjoneulontasukkien tekoa.

Ari Myllyviita

Olen Ari Myllyviita, kemian ja matematiikan lehtori Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa, sekä väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa (kasvatustieteellinen tiedekunta) ja kemian oppikirjailija (eOppi – Orbitaali-sarja). Kemikaalivaraston hoitajien kouluttaja (lisäksi meneillään pohjoismais-slovenialainen hanke kemikaaliturvallisuudesta kouluissa) ja MarvinSketch-asiantuntija (oppikirja).

MAOLin toiminnassa paikallisesti Helsingin kerhon kanssa, lukuisia koulutustilaisuuksia Viikin normaalikoululla. Mukana MAOLin tieto- ja viestintätekniikan koulutushankkeissa kemian osalta. Useita vuosina olen toiminut kemian yo-kokeiden pisteytystyöryhmässä, esiintynyt opettajaedustajana Abitreenien kemian koetta koskevissa lähetyksissä ja tällä hetkellä toimin myös kemian sensorina.

MAOL-toiminnassa on tärkeintä paneutuminen juuri kemian opetuksen kehittämiseen. MAOLin täytyy paneutua sekä matematiikan, että luonnontieteiden opetuksen didaktiikan tutkimukseen ja kehittämiseen. Se on merkittävin asia, jolla voidaan vaikuttaa tulevaisuudessa niin matematiikan kuin luonnontieteiden opetuksen kiinnostavuuteen. Tärkeälle sijalle nousee myös opettajien täydennyskoulutus, jota mm. valtakunnallinen opettajankoulutusfoorumi on peräänkuuluttanut.

Olen saanut hallituksessa vastuulleni hankkeet ja sponsorirahoituksen. Olen toimiessani Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun hankekoordinaattorina kerännyt hankerahoitusta yli 2 miljoonaa euroa. Hankkeita on ollut useita liittyen opettajankoulutuksen eri osa-alueisiin ja tietenkin luonnontieteen opetuksen kehittämiseen. MAOL:in täytyy olla vahvasti mukana ja suuntaamassa näitä hankkeita juuri koulumaailman ja opettajakunnan tarpeisiin.

Arin kasvokuva

Olen ja olen ollut vahvasti mukana kansainvälisissä hankkeissa, sekä Erasmus- että muissakin projekteissa. Lisäksi olen luennoinut useassa konferenssissa. Lisätietoja näistä ja muusta löytyy omilta kotisivuilta www.myllyviita.fi. Osaltani haluan näyttää tässäkin asiassa suuntaa, joka kehittää Suomen luonnontiedeopetusta.

Anu Penttilä

Olen Anu Penttilä. Minulla on virka Espoon Otaniemen lukiossa, mutta kevään 2022 olen töissä Helsingin Normaalilyseossa. On hienoa päästä tutustumaan uuteen kouluun! Olen vuoden 2021 matemaattisten aineiden opettaja. 

Olen liittynyt MAOLin Turun kerhoon jo opiskeluaikoina 1980-luvun lopussa. Espoon kerhossa olen ollut vuodesta 1996 ja sen toimintaan olen osallistunut aktiivisesti. Tällä hetkellä on Espoon kerhon puheenjohtaja. MAOLin hallituksessa olen ollut vuodesta 2018.

MAOL-toiminnassa parasta on ehdottomasti MAOLissa toimivat ihmiset, niin hallituksen jäsenet, toimiston väki, paikalliskerholaiset kuin muiden kerhojen ihmiset. MAOLssa tehdään töitä yhdessä. Se antaa niin paljon: uusia hyviä ystäviä, uusia ideoita opetukseen, tietoa monista asioista ja paljon muutakin. Ehdottomasti odotan sitä, että pystytään järjestämään lähitapaamisia. Tervetuloa syksyllä 2022 pääkaupunkiseudulle MAOLn syyspäiville Espoon Otaniemeen. Minusta olisi hieno saada nuoria opettajia liittymään MAOL-toimintaa, sillä MAOL voi tarjota niin paljon aloittelevalle opettajalle.

Toimin kilpailutoimikunnan puheenjohtajana. Toimikunnan vastuulla ovat Neljän tieteen kisat ja tiedeolympialaiset. Opetushallitus tukee kilpailutoimintaa ja toivotaan, että näin on jatkossakin. Tämä on tärkeää, sillä aina näin ei ole ollut. Toinen tärkeä asia olisi, että kilpailuihin osallistuisi enemmän peruskoululaisia ja lukiolaisia kuin tällä hetkellä. MAOL-toiminta antaa niin paljon, kannustetaan kollegoita liittymään MAOLiin.

Anu poseeraa MAOL2-t-paidassa

Harrastan lukemista ja kuulun kirjapiiriin, joka on tärkeä osa elämääni. Perheen kanssa mökkeilemme, ja luonto on minulle tärkeä henkireikä.

Hannele Rajalahti

Olen Hannele Rajalahti Seinäjoen lukiosta, joka on n. 900 opiskelijan lukio Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoella. Olen matematiikan ja filosofian lehtori sekä OPS-vastaava. Nykyään opetan lähinnä pitkää matematiikkaa ja autan osan työpäivistäni hallinnollisissa hommissa. Aikoinaan opiskelin Jyväskylän yliopistossa, ja tutkintooni kuuluvat myös fysiikka ja kemia.

Olen mielelläni mukana erilaisissa projekteissa. Minulla on tänäkin lukuvuonna useita yhteistyökursseja sekä matikistikollegojen, että muiden aineiden opettajien kanssa mm. Finanssiklubiin ja yrittäjyyteen liittyen. Olen mukana myös kansainvälisissä opiskelijavaihtoprojekteissa. Opettajien ja eri oppiaineiden välinen yhteistyö on ainakin minua innostavaa ja tuo jaksamista työhön.

MAOL-toiminnassa olen ollut mukana 2000-luvun alusta. Ensin paikallisessa hallituksessa Maol-Etelä-Pohjanmaa ry:ssä, ja nyt kahden vuoden ajan valtakunnan MAOLin hallituksessa.

MAOLin toiminnassa parasta antia on kollegoiden tapaaminen niin paikallisissa kuin valtakunnallisissakin tapahtumissa. Koronavuosien jälkeen odotan eniten yhteisiä kohtaamisia. Samalla tietenkin kehittyy omassa työssä, saa uusia ideoita ja verkostoja.

Vuonna 2022 toimin edunvalvontatoimikunnan puheenjohtaja. Edunvalvontatoimikunta ottaa kantaa erilaisiin lausuntoihin ja välittää kentän kuulumisia mm. OAJ:n neuvotteluissa huomioon otettaviksi. Uudessa hallituksessa jatkan samassa pestissä. Yritämme nostaa esiin matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opettajien entisestään lisääntynyttä työn vaativuutta ja herättää huomiota näiden aineiden opettajien riittävyyteen. Otan mielelläni vastaan huomioita, joihin tarvittaisiin edunvalvontatoimikunnan toimia!                  

Hannele istuu punaisessa autossa

Vapaa-ajalla lähden mieluiten metsään mökkimaisemiin. Olen opetellut vähitellen tekemään pieniä metsänhoitohommiakin: raivaussahailu rentouttaa ja pakon edessä ajan jo traktoriakin.

Jan-Anders Salenius

Mitt namn är Jan-Anders SALENIUS. Jag är 55 år gammal, har jobbat 30 år i Helsingfors stad och längst som lektor i matematik och fysik vid Brändö gymnasium sedan 1997. Till min familj hör fru och tre vuxna barn. Jag är finlandssvensk och talar även flytande finska, engelska och tyska. Jag är filosofie magister (år 1991) från Helsingfors universitet.

Inom MAOL har jag varit mycket aktiv ända sedan jag började jobba som lärare i Helsingfors. Jag var ordförande i Svenska matematiklärarföreningen r.f. i Finland 2001-06, vice ordförande 2007-2011 och ordförande igen 2012-2017.

Jag har jobbat 6+4 år i MAOLs styrelse och har tyckt att jobbet har varit väldigt intressant. MAOL är också en viktig organisation för oss finlandssvenska lärare. Det är bra att vi har en länk mellan det finska och svenska i vårt land och själv upprätthåller jag god kontakt med mina finsk- och svenskspråkiga ämneskolleger i landet. I MAOLs styrelse kommer jag att fortsätta ansvara för svenskspråkig service och internationella kontakter.

Jag hoppas att vi alla lärare inom MAOL och speciellt svenskspråkiga inom klubben SMF är aktiva och deltar i MAOLs fina utbildningar.

Jan taustallaan puutarhamaisema

Mina hobbyn är bl.a. körsång och jag är självlärd pianist.

Hallituksen varajäsenet

Sanna Nevala

Olen Sanna Nevala. Toimin toista vuotta Jyväskylän normaalikoululla kemian ja fysiikan ohjaavana opettajana. Pisimmän työurani olen tehnyt Gradialla Jyväskylän aikuislukiossa opettaen kemiaa ja matematiikkaa. Olen MAOL Keski-Suomen pj jo seitsemättä vuotta ja toiminnassa olen ollut mukana tätäkin pidempään. Sydäntäni lähellä on eritoten kemian opetuksen kehittäminen ja eri ikäisten innostaminen luonnontieteiden pariin.

Sanna taustallaan värikkäitä graffiteja

Marianne Taipale

Olen Marianne Taipale. Toimin matemaattisten ja hieman muidenkin aineiden opettajana Stadin Ammatti- ja aikuisopistossa. Minulla on usean vuoden kokemus opetusalalta eri asteilta. Koulutukseni painottuu kemian tekniikkaan ja olenkin yhdeltä koulutukseltani DI. Elintarviketeknologia, biotekniikka ja biokemia olivat pääaineinani Polilla, joka on nykyään Aalto-yliopisto.

Jag pratar flytande svenska, har studerat till ingenjör vid Tekniska Läroverket (nyförtiden Arcada). Till mina arbetsuppgifter har hört bla lärartjänster vid olika svenskspråkiga skolor samt hygienpass-utbildningar och -tester.

Nyt olen saanut kunnian toimia MAOLin Ammatillisen opetuksen toimikunnan puheenjohtajana kaudella 2022.

Marianne hiihtämässä jäällä, aurinko laskemassa

Harrastuksiini kuuluu mm. ratsastus, laskettelu, ulkoilu, mökkeily ja lemmikkiemme hoito. Laitesukellus oli joskus intohimoni, mutta näin korona-aikaan en ole matkustellut kohteille.

Anastasia Vlasova

Olen Anastasia Vlasova, fysiikan maisteri, opetuskokemusta (MA, FY, KE, ATK) peruskoulusta korkeakouluun asti yhteensä yli 15 vuotta. Nykyään opetan ammattilukiolaisia Helsingin aikuslukiossa. Opetustyössä paras hetki on, kun opiskelija sanoo: ”Aha-a! Näin helppoa se on!” MAOLin toiminnassa olen ollut mukana vuodesta 2007 eri rooleissa ja eri painotuksilla. Harrastan matkustamista ja sijoittamista.

Anastasia koulukuvatyyppisessä kuvassa

Maarit Savolainen

Olen Maarit Savolainen Puolalan koulusta Turusta. Puolalassa aloitin vuoden 2000 alussa ja opetan matematiikan lisäksi valinnaista tietotekniikkaa. Toimin myös Turun perusopetuksen matematiikan opetuksen koordinaattorina. Lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 olin Turun TOP-keskuksessa (Tietokone opetuksessa) päätoimisena koodauksen ja matematiikan samanaikaisopettajana kierrellen Turun kouluissa opettaen koodausta oppilaille ja opettajille.

MAOL-Turku ry:n hallituksen jäsenenä olen nyt toista kautta. Ennen MAOLin toimintaa olin mukana Turun Matikkamaassa noin 10 vuotta. Matikkamaassa järjestimme koulutusta OPH:n rahoituksella erilaisissa hankkeissa sekä kehitimme matematiikan opetusta Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön rahoituksella. Kouluttajana olen toiminut Matikkamaan lisäksi myös mm. Turun TOP-keskuksessa ja Turun Kesäyliopistossa.

Maarit Savolainen hymyilee käsissään MAOLin viiri ja kukkakimppu

Syksyllä 2021 sain kunnian tulla nimetyksi MAOLin vuoden 2022 matemaattisten aineiden opettajaksi.

Janne Oinas

Koulutukseltani olen matematiikasta väitellyt filosofian tohtori, ja muita opetettavia aineita ovat fysiikka, kemia ja tietotekniikka. Lisäksi minulla on aineopinnot kasvatustieteestä sekä laajat opinnot tilastotieteestä, lääketieteen tekniikasta ja sähkötekniikasta.

Opetuskokemusta minulla on yläasteelta, lukiosta, ammattilukiosta ja yliopistossa. Nykyisessä toimessani Lyseonpuiston lukiossa Rovaniemellä olen toiminut vuodesta 2011 lähtien IB-lukion, kansallisen lukion ja aikuislukion matematiikan, fysiikan ja kemian lehtorina. Muun opetustyön ohella olen toiminut koulun tvt-vastaavana ja ainevastaavana sekä ollut mukana useissa kansainvälisissä Erasmus+ KA1 ja KA2-projekteissa.

MAOL-Lapin kerhon hallituksen jäsenenä olen ollut vuodesta 2017 lähtien, taloudenhoitajana 2018-2021, ja puheenjohtajana aloitin tämän vuoden alusta. Toimin myös tilavastaavana MAOLin syyspäivillä Rovaniemellä 2019. MAOLin hallituksen varajäsenenä olen toiminut vuonna 2020 ja 1. varajäsenenä viime sekä kuluvan vuoden. MAOLin toiminnassa parasta on ollut se, että olen saanut toimia toisten innokkaiden, eri kouluasteilla opettavien matemaattisten aineiden opettajien kanssa. 

Hallituksen jäseniin saa yhteyden sähköpostitse: etunimi.sukunimi@maol.fi