Puheenjohtajan loppuvuoden tervehdys

Kuluneen vuoden aikana olen usein pysähtynyt miettimään, miten hyvältä tuntuu olla taas yhdessä. Olen nauttinut lähitapahtumista, kohtaamisista, keskusteluista ja yhdessä tekemisestä. Yhteisöllisyys on tuntunut erityisen todelliselta – koronapandemian pitkä varjo alkaa viimein hellittää.

MAOLin juhlavuosi on ollut monella tapaa tapahtumarikas. Keväällä liittokokous järjestettiin Helsingissä yhdessä FAME-lippulaivan kanssa, kesällä pyöräiltiin Tsekeissä ja syyskaudella kouluttauduttiin sekä juhlittiin liittoa Ruotsin-laivalla. Myös paikalliskerhojen tapahtumat eri puolilla Suomea ovat muistuttaneet siitä, kuinka merkityksellisiä aidot kohtaamiset ovat. Etä- ja hybriditapahtumat ovat nekin vakiinnuttaneet paikkansa osaksi toimintaamme.

Juhlavuonna 2025 MAOLissa on suunnattu katsetta erityisesti tulevaan. Jäsenkyselyn vastausten pohjalta laadittu strategia antaa liiton toiminnalle suuntaviivat aina vuoteen 2036 saakka. Strategisina tavoitteinamme on olla johtava täydennyskouluttaja ja asiantuntijaorganisaatio, uskottava ja vaikuttava edunvalvoja sekä elinvoimainen liitto, jossa paikalliskerhojen toiminnassa näkyy tekemisen ilo. Samalla huolehdimme liiton taloudellisesta vakaudesta ja organisatorisesta toimintakyvystä myös tulevina vuosina. Alkavan vuoden toiminta rakentuu näiden linjausten varaan.

Vuodenvaihteen lähestyessä haluan kiittää lämpimästi kaikkia jäseniä, toimijoita ja yhteistyökumppaneita. MAOL rakentuu teidän ajastanne, osaamisestanne ja sitoutumisestanne. Toivotan teille kaikille rauhallista, rentouttavaa ja hyvää mieltä tuovaa vuodenvaihdetta.

Kirjoittaja