Euroopan tyttöjen matematiikkaolympialaiset (EGMO) 2021

Suomi osallistui Georgian virtuaalisesti järjestämiin, kymmenensiin Euroopan tyttöjen matematiikkaolympialaisiin (EGMO).

Johdanto

Euroopan tyttöjen matematiikkaolympialaiset (EGMO) on kansainvälinen matematiikkakilpailu naispuolisille koululaisille. Se on järjestetty vuodesta 2012 lähtien vuosittain jossain Euroopan maassa.

Tänä vuonna Georgia järjesti kymmenennen EGMO-kilpailun, joka pidettiin 9.-15.4.2021. Kilpailuun osallistui 55 maata, joista 37 oli virallisesti eurooppalaisia. Suomen kilpailijat olivat Aino Aulanko, Veera Nurmela, Tianyue Sun ja Anni Tapionlinna. Joukkue valittiin aiempien matematiikkakilpailuiden tulosten ja matematiikkavalmennukseen osallistumisen perusteella. Anne-Maria Ernvall-Hytönen toimi joukkueenjohtajana ja Neea Palojärvi varajohtajana.

Kilpailu koostuu kahdesta 4,5 tunnin kokeesta, joissa kussakin on kolme tehtävää ja jotka tehdään kahden päivän aikana. Vuoden 2021 EGMO-kilpailussa päivän 1 tehtävät olivat: tehtävä 1: lukuteoriaa, tehtävä 2: funktionaaliyhtälö, tehtävä 3: geometriaa sekä päivän 2 tehtävät olivat: tehtävä 4: geometriaa, tehtävä 5: kombinatorista geometriaa ja tehtävä 6: lukuteoriaa.

Tehtävät: https://www.egmo.org/egmos/egmo10/paper-day1-Finnish.pdf https://www.egmo.org/egmos/egmo10/paper-day2-Finnish.pdf

Kokeiden lisäksi tapahtumassa oli muita aktiviteetteja, kuten pelejä ja ruokakulttuuriin liittyviä haasteita. Päätösseremonian jälkeen Suomen joukkueenjohto antoi henkilökohtaista palautetta kilpailijoille ja kaikki neljä kilpailijaa jatkoivatkin kilpailemista pian toisessa kilpailussa, 16.4. pohjoismaisessa matematiikkakilpailussa.

Contestant FIN1: Aino Aulanko

Olen Aino Aulanko ja olen Tapiolan koulussa yhdeksännellä luokalla.

Olen aina ollut hyvä matematiikassa ja pitänyt siitä, mutta kiinnostuin siitä toden teolla seitsemännellä luokalla päästessäni MAOL:in peruskoulun matematiikkakilpailussa loppukilpailuun. Oli mahtavaa saada tietää, että matematiikassa voi kilpailla ja, että on mahdollista opiskella vaikeampaa matematiikkaa jo peruskoulussa. Kilpailun kautta sain myös kutsun Päivölän matematiikkavalmennukseen, jossa olenkin sen jälkeen käynyt lähes jokaisessa valmennustapahtumassa.

Olin toivonut jo pitkään pääseväni osallistumaan EGMO:on ja olin todella iloinen, kun minut valittiin joukkueeseen. Harmitti, kun emme voineet matkustaa Georgiaan, mutta olin kuitenkin iloinen päästessäni kilpailemaan.

Harjoittelin kilpailuun tekemällä vanhoja kilpailutehtäviä ja lukemalla niiden ratkaisuja. Kilpailun tein koulullani opettajani valvomana. Tehtävät olivat vaikeita kuten olin odottanutkin, mutta kilpailu meni kuitenkin hyvin ensimmäiseksi kerraksi.

On ollut hienoa huomata kehittyneensä matematiikassa. Ensimmäisellä valmennuskerrallani tipuin kärryiltä melkein heti, mutta nyt ymmärrän jo lähes kaiken valmennuksessa opetetun. Pystyn myös ratkaisemaan koko ajan vaikeampia tehtäviä, mikä pitää yllä kiinnostusta matematiikkaan. Parhaita hetkiä matematiikkaa opiskellessa on, kun onnistuu pitkän miettimisen jälkeen ratkaisemaan jonkin tehtävän.

Olen jo nyt oppinut valmennuksessa paljon, mutta paljon on myös vielä opittavaa. Onneksi minulla on vielä kolme vuotta aikaa kilpailla matematiikassa ja kehittyä siinä.

Contestant FIN3: Tianyue Sun

I am Tianyue Sun and I am currently a grade 11 student at White Oaks Secondary School in Oakville, Ontario, Canada. I have lived in Finland for more than half my life, and attended Oulun normaalikoulu prior to moving to Canada.

I have enjoyed mathematics since I was young, and began participating in mathematics competitions around 2 to 3 years ago. Prior to EGMO this year, I participated in the Lukion matematiikkakilpailun 2020 alkukilpailun avoin sarja, the Lukion matematiikkakilpailun loppukilpailu, and a number of coaching sessions which sometimes had mock tests. In late February, when I found out that I was selected to represent Finland in the EGMO, I was thrilled and thankful for this opportunity.

EGMO was my first ever international Olympiad-level competition. Compared to some of the previous competitions I have participated in, rather than having a lot of problems to be solved in a little amount of time (for example, 25 questions in 75 minutes), the Olympiad felt like an intricate mathematical puzzle requiring perseverance, where there were only 3 problems in 4.5 hours, for 2 days. I found that I preferred this format over the format of competitions I participated in before, because I like putting in continuous effort and trying a variety of attempts for a small number of problems rather than speeding through a large number of easier problems.

Something else that was unique to EGMO was that it addressed female participants exclusively. I met many talented female-identifying mathematicians from all around the world virtually. This experience is encouraging to female mathematics contestants.

During the event, I also enjoyed Georgia’s presentation of parts of their culture. An important part of international competitions like EGMO is being able to connect with individuals sharing the same passion as you from all over the world. I always enjoy discovering new cultures around the planet!

Acknowledgement: I would like to thank Georgia for organizing the EGMO virtually; it was a successful event. Next, I would like to thank my teammates — Aino, Veera, and Anni — for being supportive and great team members to be around. Furthermore, I would like to thank our amazing leaders — Ms. Anne-Maria Ernvall-Hytönen and Ms. Neea Palojärvi — for coordinating this event for the Finnish participants and for their valuable personal feedback. As well, I would like to thank all the organizers of training at MAOL. Finally, I would like to thank my wonderful parents for their continued support of my passion and involvement in mathematics. All of these marvellous individuals made my experience at EGMO possible and better.

Johdantotekstin on kirjoittanut englanniksi Tianyue Ruby Sun. Käännöksen suomeksi on tehnyt Neea Palojärvi.

Kirjoittajat