Kesätyöntekijöiden kokemuksia toimistolta ja tekoälyseminaarista

MAOLin ja MFKA:n toimistolla oli kesäkuun alussa kaksi kesätyöntekijää. Tässä artikkelissa he kertovat omin sanoin kokemuksistaan kesätöissä sekä Tekoälystä tukiälyyn -seminaarista (Dimensio 17.6.2024), jonka ensimmäisen puolikkaan he kuuntelivat osana työpäiväänsä.

Lassi: Ensimmäinen kesätyöpaikka MFKA:lla

Hei! Minun nimeni on Lassi ja olin kesätyössä MFKA:lla kaksi viikkoa ja kerron nyt kokemuksistani. Olen juuri suorittanut yläasteen ja menen seuraavana syksynä lukioon. Asun Helsingissä ja vapaa-ajalla pelailen koripalloa, haitaria ja tietokonepelejä. Olen erityisen kiinnostunut matematiikasta ja tietotekniikasta.

Etsittyäni kesätyöpaikkoja jo jonkin verran löysin tämän. Valinta oli helppo, koska täällä yhdistyi matematiikka, tietotekniikka ja ideointi, eikä työpaikka ollut kuin vain yhden bussimatkan päässä. Sähköpostiini vastattiin nopeasti eikä mennyt paljoakaan aikaa, että työhaastattelu aika oltiin sovittu. Saavuin reilusti etuajassa, jotta ehtisin löytämään toimiston, joka oli järkevä siirto, sillä toimisto oli yllättävän vaikea löytää. Menin ilomielin allekirjoittamaan työsopimuksen, kun sain mahdollisuuden.

Heti ensimmäisenä työpäivänä oli selkeää, että täällä oli hyvin mukava työilmapiiri. Erityisesti tykkäsin sisustuksesta ja kaikkien ystävällisyydestä. Tutustuin toiseen kesätyöläiseen ja vaikka nimemme olivat hyvin lähellä toisiaan, ne menivät yllättävän vähän sekaisin. Lounastauot olivat hyvin mukavia, koska menimme yhdessä lounasravintolaan. Työpaikan tarjoama lounasetu oli todella mukava.

Oli hyvin mukava tehdä työtehtäviä, vaikka jotkin olivat hieman yksitoikkoisia. Pääsin ideoimaan Neljän tieteen kisat -julistetta ja antamaan palautetta MAOL2-nettisivustosta. Kaikki työtehtävät esiteltiin hyvin ja ymmärrettävästi. Oli myös kiva, että oli monenlaisia työtehtäviä, joiden välillä pystyi vaihtelemaan. Opin monenlaisista toimisto työtehtävistä ja opin käyttämään Exceliä paremmin.

Tämä oli ensimmäinen kesätyöpaikkani ja se tarjosi minulle mukavia muistoja ja hyödyllistä työkokemusta. Kaksi viikkoa kului nopeasti ja viihdyin hyvin MFKA:lla.

Lasse: Seikkailu toimistotöissä

Moro!

Olen Lasse ja olin kesätöissä MFKA:lla Olen 15-vuotias poika Helsingistä ja olen juuri päässyt yläasteelta. Kesän jälkeen suuntaan kohti lukiota. Harrastan tennistä ja vapaa-ajalla tykkään olla kavereiden kanssa ja pelata tietokonepelejä. Olen hyvä koulussa ja lempiaineeni ovat liikunta ja matematiikka.

Kun kesätyöhakemukset aukesivat, hain moneen eri paikkaan enkä meinannut saada mistään itselleni paikkaa. Näin MFKA:n kesätyöilmoituksen ja päätin hakea heille. Parin viikon kuluttua sain puhelun, että pääsen työhaastatteluun. Olin todella iloinen jo siitä, että pääsen haastatteluun. Työhaastattelun jälkeen sain puhelun, että saan paikan MFKA:sta ja olin todella kiitollinen, että pääsin unelmapaikkaan.

Ensimmäinen työpäivä jännitti minua. Kun saavuin töihin, huomasin kuinka positiivisia ja ystävällisiä ihmisiä siellä on. Minut otettiin erittäin ystävällisesti vastaan ja se motivoi minua tekemään kaikki hommat täysillä. Ilmapiiri oli huumorintajuinen ja rauhallinen; työt tehtiin tarkasti ja samalla myös huumorilla. Kahvitauolla rupateltiin niitä näitä ja naurettiin. Ihmiset hymyilivät toisilleen ja näyttivät, kuinka positiivinen ilmapiiri voi olla myös tällaisessa työssä.

En tiennyt aluksi, mitä kaikkea minun pitäisi tehdä, mutta päivien saatossa asiat alkoivat selventyä ja tiesin, mitä tehdä seuraavaksi. Tein suurimman osan töistä tietokoneen parissa, mutta en aina. Kesätöiden aikana opin paljon uusia asioita, muun muassa skannaamaan, käyttämään Exceliä ja tekemään matematiikan tehtäviä koneella.

En ole aikaisemmin ollut töissä tietokoneen parissa, joten MFKA oli minulle täydellinen paikka uuteen seikkailuun toimistotöissä. Tästä paikasta sain paljon kokemusta siitä, millaista on toimistotyö.

Kaksi viikkoa kului nopeasti ja näistä kahdesta viikosta minulle jäi unohtumattomat muistot.

Kiitos MFKA-Kustannus!

Lassi ja Lasse: Tekoälystä tukiälyyn -seminaari

Tekoälystä tukiälyyn -seminaaria oli palkitsevaa kuunnella, sillä se antoi paljon uutta tietoa ja uusia näkökulmia AI:ta kohtaan. Parasta seminaarissa oli sen laadukkuus ja siksi siihen oli kiva osallistua. Meidän mielestämme aihe oli hyvin kiinnostava, vaikka esitykset tuntuivat pitkiltä ja välillä tylsiltä. Onneksi juontaja Jan Erola toi mukavaa vaihtelua kuivuuteen.

Pidimme erityisesti Jani Kiviharjun esityksestä. Hän toi esille tekoälyn moninaisia käyttömahdollisuuksia mukavilla demoilla ja selkeällä puheella.

Opimme paljon kiinnostavia ja uusia asioita. Opimme, että on olemassa AI, joka pystyy opettamaan kohtuullisen hyvin matematiikkaa ja opimme, minkälainen on monien opettajien näkökulmia AI:ta kohtaan. Oli kiinnostavaa kuulla, mitä opettajat ajattelevat Chat-GPT:stä. Emme tienneet, että tekoälystä voi olla niinkin paljon hyötyä. Opimme myös, että tekoälyn avulla voi luoda matematiikan tehtäviä. Yllättävin asia mitä opimme on, että Suomi on kaksi vuotta jäljessä matematiikan opetuksessa, mutta pidimme sitä hieman outona, että siihen keskityttiin niin paljon, vaikka aiheena oli tekoäly. Seurasimme seminaaria etänä toimistolla. Oli kiva lisä lukea muiden kommentteja Zoomissa.

Meidän mielestämme tekoälyä pitäisi käyttää enemmän koulussa ja opettaa sen käytöstä. Tekoälyä voisi käyttää kouluissa muun muassa: lukemisen harjoitteluun, matikan monipuolisten tehtävien tekoon ja mahdollisesti myös maantietoon liittyviin tehtäviin.

Kirjoittajat